PÄIVÄ 89

Aamulla lentokentälle. Taksikuskimme lähtee nahkeasti liikkeelle, venyttelee ensin ulkona, juo vettä, katselee ja kysyy kolmeen otteeseen: "Is everything ok sir?" Starttaa auton, istuu hetken, kokeilee vilkkuja, valoja ja etanan vauhdilla lisää kierroksia. Ei vissiin ainakaan meidän puolesta hoppuile. Koko kaupunki vasta heräilee, kello on puoli kuusi aamulla.

Kone lähtee ajoissa. Pojat nukkuvat lähes puolet 7 tuntia kestävästä lennosta. Aika jees homma. Eka pitkä elokuva tulee sen aikana. Twilight. Mun kuulokkeista lähtee äänet puolenvälin jälkeen. Pakko vaihtaa Visan kanssa paikkaa. Oon jo koukussa elokuvaan.

Loppumatkasta Pessi saa pienen raivokohtauksen, jolloin edessä olevat penkkimme saavat pientä osumaa. Keski-ikäinen suomalaisnainen kääntyy minuun päin, puoliksi silmiin katsoen ja valittaa kun koko penkkirivi heiluu. Yritän ystävällisesti selittää ettei Pessille nyt oikeen mikään kelpaa ja että yritän kyllä rauhoitella häntä parhaani mukaan. "Mutta kun koko penkkirivi heiluu", nainen jatkaa. 

Visalla menee hepet : "Mitä te haluaisitte meidän tekevän?"

Nainen : "En mitään."

Visa : " Jotakinhan te haluatte kun siihen malliin meille valitat. Katsos kun tämä kone on niin erikoinen ettei täällä ole lastenhuonetta jonne voisi mennä lasta rauhoitteleen. "

Nainen: " Mutta kun koko penkkirivi heiluu. "

Visa: " Täällä on vapaana jonkin verran paikkoja, jos vaikka haluatte siirtyä rauhallisemmalle penkkiriville?!" 

Nainen ei enää vastaa. Johtuu kait väsymyksestäni ja Pessin kiukuttelusta, mutta naisen töykeä valitus saa mieleni matalaksi ja nielen kyyneleen. Länsimaissa kaikki paine ja odotukset kohdistuu aina vanhempiin. Se on surullista.

Takanani istuva vanhahko suomalainen mies palauttaa kuitenkin toivoni ja hymyni. Hän kyselee matkastamme ja on aidosti sydämellinen. Hän rohkaisee meitä jatkamaan seikkailujamme. Pojat saavat häneltä Mariannekarkkeja ja rauhoittuvat.

Klo. 13.30 Helsinki- Vantaan lentoasema. Ulkoilman lämpötila + 6 celssiusta. Odotamme Tuukkaa ja Roosaa aulassa ja laitan Pessille housut jalkaan (aiemmat kelluvat kakassa). Kun pääsemme ovista ulos vedän keuhkoni täyteen puhdasta, viileää ilmaa. Täällä tuoksuu kevät-talvi! 

Voin haistaa sen!

PÄIVÄ 88

Lauantai, vika päivä Mumbaissa. Pojat ei millään nukaha päiväunille, mikä on ihan hyväkin, pitää kohta kuitenki elää eri kellonajassa.

Huoneessamme on naarmunen tummanruskea lautalattia. Kodaikanalia lukuunottamatta lattiat on ollu poikkeuksetta kaakelia. Suomessa kävellään varmaan taas muovin päällä.

Katon tuuletin ei viilennä juurikaan. Oon usein tuijotellu just lattioita ja kattotuulettimia Intiassa. Peruskoomailua. Käsittämätöntä, mutta reissumme hienoin tuuletin ei ole varakkaan kaupungin kalliissa hotellihuoneessa. Se oli Varanasin rähjäsen rautatieaseman laiturilla nro 7. Kullattu kattotuuletin, paljon yksityiskohtia. Se hohti siinä hämärässä loisteputkivalossa edukseen. Tuntu että sillä hetkellä se viilensikin juuri oikean verran. Vaikkei se ollu edes päällä. Muistan siellä asemalla tapaamani tytön, se oli Quebecista, menossa Kolkataan ystävän häihin. Se tyttö oli silminnähden shokissa Intiasta, muistan sen pelokkaat kasvot. Jos oisin sillon tienny, että Kolkata o melkeen ku Helsinki, oisin voinu rohkasta sitä. Mut enpä tienny.

Illalla pakataan, poikkeuksellisesti koska viimistä kertaa. Pakatessa yritän olla funktionaalinen, ja Saija tuntuukin olevan tunteellisempi lähdön suhteen. Ollaan silti sujut, Intiamme tiet on lentokenttämatkaa vaille päättyneet, on se outoa muttei harmita. En mää ois jaksanu kovin kauaa enää. Uudet tiet sitten Suomessa.

Emme katokaan Saijan kans leffaa illalla, meillä on herätys 0430, eikä 8h lentoa poikien kanssa jaksa väsyneenä.

India, sleep tight.

PAIVA 87

perjantai, Mumbai

Käydään taidekierros, Mumbain nykytaiteen museo ja eräs isohko galleria siinä vieressä. En ole oikein vakuuttunu intialaisesta (nyky)taiteesta. Se on vielä aika kankeaa. Kaukana postmodernista vapaudesta. Kalkutan kuvataideakatemian lopputyönäyttely osotti, että uus taiteilijasukupolvi kykenee kuvaan muutaki ku naisia saviruukut pään päällä. Mutta näyttelyn työt oli teemoiltaan hyvin samankaltasia: terrorismi ja media. Mumbain joulukuiset tapahtumat oli varmasti inspiroivia, jos niin voi sanoa.. Yhtä kaikki: geometristä, graafista, tasapainosta, virheetöntä jossai mielessä eikä siks kovinkaan mullistavaa.

Nykytaiteen museo on rakennuksena vähän ku intialainen versio NewYorkin Guggenheimista. Köyhän miehen Guggenheim, heh. Ylimmässä kerroksessa on tositosi erikoinen slapback-kaiku. Leevi huutaa jotain vähän kovempaan ääneen niin se kaikuu nopeasti viis kertaa ympäri kerrosta.

Myöhemmin ollaan kadulla katteleen jotain krääsäkojua. Leevi on parin metrin päässä sivummalla, kun yks mies tekee sille pigmentillä tähtikoristelua käteen. Yhtäkkiä vanhempi rouva, valkoihonen, tarttuu mua kädestä ja sanoo levottomana, Leeviä osottaen: "Is that your child? Take care of him, that man is giving him something!!" Säikähdän ja katon Leeviä, mutta edelleen ne sen koristelun parissa on. Rauhottelen rouvaa. "You have to be careful with these people!!", se neuvoo. Sanon sille, että joskus näihin ihmisiin täytyy vaan luottaa, ja kerron että ollaan matkustettu ympäri Intiaa ja että meillä on aika hyvä käsitys siitä mikä on turvallista ja mikä ei. "Oh. and where are you from?", rouva kysyy. Vastaan ja kysyn samaa häneltä. Rouvan vastaus selittää paljon: "I'm from America."

Jatketaan eteenpäin. Saija huomaa, että jenkkirouva kävelee samaa tahtia kanssamme, hieman edessä tai hieman takana, ja pysähtyy kun mekin. Seuraavassa korttelissa Saija jää kattoon vaaterekkiä, minä kieputan poikia. Yhtäkkiä rouva on taas vieressä, tällä kertaa opastamassa liikenteen vaaroista. "Rouva, kaikki on ok", huudahdan sille. Sen jälkeen se ei enää seuraa.

Illalla mietitään Saijan kans tapausta. Saija on pannut merkille, että jos intialainen kokee että lapsi, kenen tahansa, on vaarassa, hän tekee asialle jotain. Sen sijaan Suomessakin on tapana huomauttaa vanhemmille: "Hei, lapsenne on vaarassa, ettekö tee asialle mitään?" Intialaiset on automaattisesti pitämässä konkreettisesti huolta, eikä vaadi mitään, ne hymyilee vaan. Niille se on itsestäänselvyys, niinku useat on sanoneetkin: Your child is my child. Lännessähän your child on your child. Ja se saarnaava huolenpito, käytännössähän se on turhaa kun ei se pelasta lasta auton alta.

Tässä me istutaan partsilla ja yritetään tajuta että ylihuomenna ollaa taas Suomessa. Vaikkei meillä oo ees asuntoa siellä.

PAIVA 86

Torstai 2.4. Mumbai

Ostin ekana paivana Intiassa, taalta Mumbaista, sandaalit. Perusrumat, mutta ne oli hyvat jalassa ja ounastelin etta talla reissulla tulee tarviin hyvat kengat. Jos ollaan nii sanotusti lokaatiossa eika tien paalla, mulla on silti 15 kiloa ihmislasta, pari kiloa kameroista ja pari kiloa vesipulloista kannettavana, lahemmas parikyt kiloa siis. Eilenillalla suihkussa huomasin, miten turvonneet mun jalat on, ja jalkapohjat muistuttaa norsun ihoa.

Eniveis, kun ny taas paastiin Mumbaihin, sandaalit alko hajota. Ne kesti tan kolmen kuukauden reissaamisen just ja just. Saisin sadalla rupialla uudet TommyHilfigerin piraattisandaalit, mutta annan kenkani katuraatalille, tunnesyista kai. Ja onhan se ekologisempaa. 15min myohemmin allani on samat sandaalit melkein uudenverosina. Taidan luopua naista vasta flygarikentan ulkomaanterminaalissa.

Aamupaivalla tehdaan nahtavyyskierros ilmastoidulla autolla. Sellaset kierrokset on aina ylihintasia suhteessa siihen mita saa, mutta peruskatsaus kaupunkiin, ihan jees, ja pojat viihtyy viileassa autossa nahtavyyksien valilla.

Iltasella ostetaan Leeville Hamahakkimies-puku. Leevi naki sen toissapaivana nayteikkunassa ja on puhunu siita siita lahtien. Siina puvussa leikkiessan huomaan, etta Leevi on jo iso poika. Melkein huomaamattamme, matkamme aikana, Pessikin on jo alkanut puhua 3-4 sanan lauseilla.

PAIVA 85

Keskiviikko 1.4. Mumbai

Mumbaissa on 40 lamminta. Juotiin eilenillalla vain kahdet oluet parvekkeella, mutta tama kuumuus aiheuttaa niinkin vahasta pienen krapulan. Ush. Ja pojat heraa puol seiskalta.

Me maksetaan huoneesta 1600rs, se sisaltaa aamupalan jota ei voit sanoa aamupalaksi. Pari paahtoleivan kannykkaa ja murukahvit. Pyydan hotellipojalta pari ekstraleipaa etta Leeville&Pessille riittaa. "20 rupees", poika sanoo. Kysyn onko han tosissaan, silla hinnallahan saa kioskilta jo koko paketin. Poika on tosissaan. "OK, ei sitten", hymyilen lempeasti mutta sisainen reaktorini on jo kierroksilla. Kavelen suoraan hotellinomistajan puheille.

Ajauduimme eilen pienimuotoiseen kinasteluun respan henkilokunnan kans, kun he vaativat pojista lisamaksua. Yksikaan aiempi hotelli ei ole vastaavaa meilta vaatinut. Niinpa pyysin henkilokunnan jonkinmoista hotellin saantokirjaa, jossa asia olisi selitettyna mustana valkoisella. Kun sellaista ei loytynyt (/ollut?), pomo puuttui asiaan ja sanoi etta Mumbain kaupungin verosysteemi vaatii heita perimaan maksun pojista. Yllattaen siitakaan ei ollut mitaan dokumenttia. En oikein uskonut pomoa, mutta pakkohan asia oli hyvaksya kun hotelliin haluttiin jaada.

No eniveis, astun pomon toimistoon ja sanon sille etta jos me joudutaan maksamaan pojista, niin totta helvetissa nekin on oikeutettuja siihen aamupalaan. Ja ennen kuin ehdin huoneeseemme palata, hotellipojalle oli kasky kaynyt. Avaan oven, siella pieni perheeni mussuttaa kaikki lamminta paahtoleipaa.

Muutaman tunnin kuluttua olemme kayneet muitakin hotelleita lapi. Jostain syysta Saijan kanssa innostuimme etsimaan jotain oikein mukavaa mutta edullista luksusta. Kaydaan huviksemme pari todella kallista hotellihuonettakin katsomassa, muka kiinnostuneina, hikisina rahjaisissa vaatteissamme, heh. Paadymme lopulta taman saman hotellin toiseen huoneeseen, eri rakennuksessa, vain hieman kalliimpi kuin eka huoneemme, mutta tama nykyinen on isoin hotellihuone, jossa olen ikina ollut ! Lisaks jarjestetaan DVD-soitin tanne. Me ollaan aika kovia vaatimaan, ja pieni osa vaatimuksistamme toteutuukin, se riittaa. Monille, varsinkin taksikuskeille, tuntuu tulevan yllatyksena etta mua ja Saijaa ei kovin helposti hoynayteta.

Tassa huoneessa on pojille omat sangyt, mina ja Saija voidaan kerranki nukkua vierekkain ! Mutta ku illalla hyppaan sankyyn, nii se on niin lyhyt ettei jalat mahdu suoraksi. Ei voi kun nauraa !

PAIVA 84

ti 31.3. MUMBAI

Viiminen aamu Arambolilla. Syomme "omassa ravintolassamme" Outbackissa. Kaiuttimista kuuluu tuttu piisi toistolla. Samaa piisia ollaan kuunneltu joka aamu naiden 12 paivan ajan. Ostan levyn jossa piisi on, se sopinee yhteen teokseen..

Olemme pakanneet tavaramme. Huone on hiekan peitossa. Pari viimista yota olen saanut kokovartalokuorinnan hiekkaisesta sangystamme.

Parin tunnin taksimatka lentokentalle. Goan kentta on mielestani kehittynein mita olen Intiassa nahnyt (Visa: miesten vessassa ei edes lainehtinut pissa lattialla!). Tunnin matka koneessa and here we are, takaisin alkulahteella. On mielenkiintoista nahda Mumbai uudestaan, kaiken kokemamme jalkeen. Hintataso huimaa edelleen, mutta muuten otamme asiat paljon rennommin. Naemme uuden puolen Mumbaista. Matkalla hotellillemme katson haikeana ikkunasta: slummeja, chaita juovia miekkosia, naisia raskaat taakat paalaellaan, kerjalaislapsia, kengankiillottajia, katukauppiaita.. ja saavumme Colaban alueelle, joka on ihan uusi naky: muotiliikkeita ja ilmastoituja kahviloita, rihkamaa ja piraattikamaa sulassa sovussa liikkeiden ja putiikkien edessa.

Hotellimme on sootti. Lahella kuuluisaa Leopold-kahvilaa, joka otti osumaa Mumbain iskussa. Meilla on iso huone lasitetulla parvekkeella, seka own shared bathroom (vessa kaytavalla, mutta vain meilla avain lukkoon). Hassua. Mutta todellakin kallein asumus missa ollaan koko reissun aikana oltu. 1600rs.

Kaymme kuljailemassa kaduilla, syodaan kalliissa moderneissa kahviloissa, kaymme satamassa. Hiki valuu vaikka aurinko on jo laskenut. +40 astetta. Ja syomme McDonaldsissa ! Voitteko kuvitella ?? Mina viela hieman vastahakoisena, mutta Visa sanoo: "Johan taman reissaamisen jalkeen yksi makkarireissu meille anteeksi annetaan."

Pojat nukahtavat pikkusankyyn, me istutaan Visan kanssa viela partsilla ja mietin: "Pitaisko repaista viimeisille paiville ja ottaa ilmastointi lisamaksusta? Ja pitaisko ottaa lisapatja lisamaksusta, antaisimme sen hotellipojulle, joka joutuu nukkumaan yot kolmen tuolin paalla. On se niin hullua. En tieda olenko onnellinen vai surullinen hanen puolestaan.

PAIVA 83

Maanantai 30.3. Arambol aina vaan..

Aamupaivalla kaydaan lopultakin postissa, kortit lahtee matkaan kun Saija on liimannut about 50 postimerkkia pensselilla levittaen. (Eli no worries, kylla ne kortit on juhannukseen mennessa Suomessa)

Ollaan jo aika kikseissa maisemanvaihtamisen suhteen. Illalla tapaamme tulevan taksikuskimme sopiaksemme seuraavan paivan Mumbain-etapista. Ollaan jo aiemmin sovittu hinnaksi 9000, iso raha, tonnin enemman kuin muut kuskit olisivat ottaneet. Nyt detaljeista sopiessamme taa kuski yrittaa saada meidat viela kustantaan sille safkat ja chai-teet, lisaks veloittaa joka reitinpoikkeamasta pari sataa ekstraa. Saamme kuitenkin sovittua niin, etta kaikki kulut sisaltyy siihen yheksaan tonniin.

No illan edetessa alamme Saijan kans ymmartaa, etta meidan suunnitelma nousta pitkin rannikkoa hiljalleen, idyllisia pikkukylia ja -rantoja tutkien ei taidakaan toteutua. Kuski halajaa nopeaa moottoritieta, ja ymmarramme ettemme ole kuskin samalla aaltopituudella.

Juoksen iltamyohalla matkatoimistoon ja buukkaan lennot Mumbaihin. Hinta on samoissa ku taksinkin, ja jos emme kerta paase matkan varrella kiinnostaviin kohteisiin ilman kinastelua kuskin kans, ei poikia kannata laittaa 12 tunniksi istuun hikiseen taksiin.

Mumbaissa oltais sitte huomenna iltapaivalla, jea peipi jea peipi jeah !

PAIVA 82

sunnuntai 293, Go-go Goa..

Saija on tyydyttanyt ostoshimonsa ja sunnuntai on varattu mulle shoppailupaivaksi. Ei shoppailut kuitenkaan kiinnosta, joten tsillaillaan rannalla koko paiva. Siinapa sitten mietiskelen eiliselta paria tapahtumaa..

Tapahtuma yksi (1) :

La-aamupaivalla aika kevytkenkainen valkoihoinen seurue tulee uimaan viereemme. Tyttojen bikinit ei jata paljon arvailujen varaan. Ei silla, etta yrittaisinkaan arvailla. Tai siis. Ohom.
Eniveis, jarven rannan tuntumassa on iso kivi, jonka paalla on kiva kollotella tai josta hyppia pommilla veteen. Sen kiven paalla puolittain mies ja nainen tsillailivat. Sitten mies aukas naisen bikinien ylaosan ja alko pyoritella sen tisseja niinku pullataikinaa. Ymparille keraantyi snap!tosta vaan intialaisten miesten joukkio tuijottamaan tapausta, ja nainen ruokki tilannetta pyorittamalla tissejaan intialaisten edessa ja huutamalla "SURPRISE !!"

Kreisia! Mutta myos valitettavaa, kun just tollaset tilanteet on ensi sykays lankkarityttojen raiskaamisiin (viimeisin kuulemamme tapaus oli pari viikkoa sitten Anjuna beachilla raiskatun saksalaistyton), paikalliset miehenalut kun ei valttamatta tee eroa verbien "to make love" ja "to rape" valille.

Toki hyvinkin charmantteja nuoria herrasmiehia loytyy.

Tapahtuma kaX (2) :

Eilen iltapaivalla mun uimavalvojan tehtava helpottui hetkeksi, kun intialaismiesten uimaseurue tuli viihdyttamaan poikia. Pojat olivat innoissaan, miehet yhta innoissaan, kikatusta ja loisketta molempien taholta (intialaismiehet kikattaa eika nauraa rohota). Yksi miehista tuli juttelemaan kanssani, kertoi miten mahtavia lapsemme olivat ja miten he kaikki olivat nauttineet sydamensa pohjasta saadessaan leikkia poikien kanssa. Mies katteli minua ja kiitti, mina kiitin hanta kun he jaksoivat temmeltaa poikien kanssa.

Miehet lahtivat, mutta heilta jai vesipullo rantatuolille. Se sama mies palasi pullolle, joi hieman, huuhteli lopulla vedella rantatuolin hiekasta, vaansi korkin kiinni ja heitti pullon sitten jarveen. Siis ihan kasittamatonta piittamattomuutta !

Viereisen ravintolan tyontekijat joutuu niita pulloja sitten sielta vedesta onkimaan.

PAIVA 81

la 28.3. Arambol

Valmistaudun aamulla shoppailureissuun, mutta paatankin jaada Visan ja poikien kaveriksi jarvelle ja antaa Visan nukkua vahan aikaa. Leevi alkaa oleen jo tottunut vesimyyra, Pessi taas..no, hiljaa hyva tulee.

Nukutaan kaikki pitkat paikkarit, joiden jalkeen lahden kylalle kierteleen. Visa menee poikien kanssa jalleen rannalle.

Ostan itselleni kahdet uudet housut, vahan paremmasta materiaalista (jospa kestaisivat pitempaan kuin kaksi viikkoa..), yhden kauniin pitkan leningin, jotain tuliaisia. En muista syoda koko paivana mitaan. Nyt olen shoppailuni tehnyt, korvista vuotaa ulos lausahdus: "Yes Madam, come and look my shop."

PAIVA 80

Pe 27.3. Arambol

Aamulla heraan vatsataudissa. Vessa on jalleen bestis. Raahaudun kuitenkin Visan ja poikien kanssa jarvelle ja nukun rantavarjon alla. Juon Osmosalia.

Yhdentoista aikaan lahden skootterilla Chaporan kylaan hiustenleikkuulle. Ruotsalainen tytto asuu sopossa pikkuisessa talossa muutaman muun matkailijan kanssa. Salonkinaan han kayttaa suurta etuterassia. Han on kotoisin Luleasta ja hanen mummonsa asuu Juoksengissa. Onpa pieni maailma. Ehka han tuntee munkin sukua, heh.

Tukan lyhentyessa niskasta niska saa ilmaa, mahanikin tuntuu hieman paremmalta vaikka huono olo edelleen jatkuu. Huristan takaisin Aramboliin, puolet kovempaa kuin mennessani.

Vessaan ja nukkumaan.

Visa lahtee reippaana jalleen paivaunien jalkeen jarvelle poikien kans. Mina nukun, heikottaa. Heraan kun terassilla kynttilan lasikupu pirstoutuu kaakelille. Vien pyykit pesulaan ja laahustan rannalle. Syodaan pienta valipalaa ja oloni hieman kohenee.

Pojat laikyttavat vahingossa suolavetta juuri laskeutuneen varjoliitajan varjon paalle. Mies on hermona, mutta toinen mies nauraa kun tulen komentamaan poikia pois. Naurava mies kertoo harrastaneen varjoliitoa jo paalle kymmenen vuotta ja tekee sita nyt tyokseen. Puolen vuotta liitelee kotimaassaan Ukrainassa ja toisen puolen vuotta kiertelee maailmalla antaen muillekin ilmassaliitelyn elamyksen. "Sometimes I'm even jealous to myself", han nauraa onneaan.

Yksi tandemliito olisi maksanut 15000 rupiaa. Leevi olisi halunnut kyytiin. Mutta no money no funny.

Illalla kaydaan syomaan Fellinissa. Ruokia odotellessamme alkaa livebandi soittaa chillia alkutunnelmointia. Jossain taustalla kuuluu ilotulituksen raisketa. Leevi muistelee uudenvuoden raketteja mummilla ja vaarilla.

Jatamme keikan puoleen kun pojat alkaa oleen vasyneita.

Illalla chillaillaan Visan kanssa terassilla.

PAIVA 79

to 26.3. Arambol/Mandrem, Goa

Korotellaan heti aamusta skootterilla seuraavalle etelan rannalle, Mandremiin. Hiekka on puhdasta ja valkoista. Ranta on rauhallinen, vain kolme kahvilaa, mutta taynna hienosti katettuja rantatuoleja, joissa lotkottaa suurimmaksi osaksi kuuskymppisia pariskuntia juomat kasissaan.

Etsitaan kauimmainen ja rauhallisin rantatuolihossakka. Aallot on suht korkeat, joten pojat tyytyvat leikkimaan hiekalla. Vuokraan meille bodysurfing-laudan ja lahden heti koeajolle. Voi sita riemua! Ensimmaisella onnistuneella pitkalla laineella liitaessani huudan taytta kurkkua: JIIHAAAAAA ! Lopuksi nostan kaden ilmaan voitonmerkiksi. Tangoissaan keikisteleva vanha pappa nauraa iloni mukana. Pitkasta aikaa saan tayden energialatauksen kun pusken jalleen aaltoja vasten hakemaan seuraavaa korkeaa merihevostani.

Pojat nukahtavat palmunlehtikatoksemme alle paivaunille. Visa surffaa ja mina kirjoitan kortteja. Ihmeellista, mutta ei yllattavaa, etta korttien kirjoittaminen jai sitten viimeisille viikoille =)

Iltapaivalla kruisailemme skootterilla pienia kylateita ja tutkimme ymparistoa. Yhdessa kylassa en nae yhtaan portaiden turvakaidetta, missaan talossa. Ja joka toisen talon ylakerta on taysin keskenerainen. Mutta herkullisen varikasta on.

Illalla mulla on huono olo. Nukahdan poikien kanssa yhta aikaa. Visa jaa tsillaileen terassille.

Visa: Istun illalla yksin parvekkeella, Saija ja pojat nukkuu jo. Huudatan kannykasta taysilla nyyhkyrokkia, kaiutin korvanjuuressa ja fiilistelen taysilla ja hyrailen mukana. Sanoista ei oikein saa selvaa kun meri kohisee taustalla, bassoa ei kannyn kaiuttimesta ollenkaan, ja betoniparvekkeella kaikki aanet kaikuu paallekkain, ja meika on niin viboissa siita vahastakin (ohom, lansimaisesta..)musasta silla hetkella. Sitten hogaan: ah, magic of India.

PAIVA 78

Ke 25.3. Anjuna/Arambol

Mennaan toistamiseen Anjunan keskiviikkomarkkinoille. Ostelu on nyt maaratietosempaa kuin viime viikolla, vaikka Saija on edelleen kuin esikaupunkilaisaiti Stockmannilla. Alles Gut, kuitenki.

Jutellaan markkinoilla yhen kangaskauppiaan kaa. Jutustelu ajautuu Mumbain terrori-iskuihin joulukuussa. Kysyn miehelta, miten han koki tapahtuneen: "Hirvea shokki ! Niin monet itkivat", ja jatkaa sitten, "kun bisnes lakkasi. Turistit katosivat, guesthouset ja hotellit joutuivat ahtaalle, puhumattakaan naista ihmisista jotka ovat taalla tanaan myymassa, paluu koyhyyteen, sita se oli !". Taalla mennaan niin turismin ehdoilla. Hevia shittia.

Illalla Marcel, saksalaispoika, istuu kanssamme iltaa maailmanparannuksen merkeissa.

PAIVA 77

ti 24.3. Arambol

Aamu venyy ja venyyyyyyyyyyy, ja lopulta saadaan asiat kayntiin vasta puoliltapaivin. Sillon pojat on taas paivaunivasyneita ja Leevi saa viiltohaavan nettikahvilan ovesta jalkaansa. Ollaan kuitenki hoidettu pyorat allemme, joten pysymme suunnitelmassamme.

Ajetaan kaikki nelja yhden skootterin paalla pohjoiseen Querim-rannalle. Siella ei ole juuri ketaan, mutta ranta ei ole kovin hyva emmeka siksi viivy kauaa.

Kauempana on tyomaa, nayttaa kaatopaikalta. Otan videokameran ja lahden kattoon mita siella puuhataan. Se ei osottaudukaan kaatopaikaksi, jotain kivenlohkareita ne siella kasaa. Tyontekijat ovat kylalta, en tavoita ketaan englantia puhuvaa. Kuvaan hieman, vapaaehtoiset ja innokkaat poseeraa kuin Vuoden lehtikuvaan. Miehet, naiset ja lapset on yhessa, ruokatauko. Kun tyo jatkuu, miehet palaavat kivenlohkareille, naiset joidenkin narukasujen pariin ja lapset pesee astioita. Miesporukka viittoo minulle, ja lopulta olen heidan mukana ojentamassa lohkareita edelliselta aijalta seuraavalle jonossa. Semmosia 10-20kilosia palikoita, vahan mua kuumottaa kun ei ole Jalaksen turvakengat jalassa, mutta eipa ole noilla aijillakaan, ei kaikilla edes sandaaleja.

Rannalla on pieni ravintola, jonka omistaja lopulta kykenee valaisemaan minua: ne vasaa siina muuria, eroosiota ja mahdollista tsunamia vastaan. Tyot on alkanu pari kk sitten, ja intialaiseksi tyomaaksi se oli jo edennyt yllattavan pitkalle (muurin pohja oli jopa suora!). Muurin on tarkoitus olla 200m pitka, 3m korkea ja valmistua 14kkn paasta. Rispekt !

Kun on nelja yhden skootterin paalla, vauhtia viiskymppia, tie on kapea ja kuoppainen, juuri sillan kohdalla, ilmassa polisee hiekkaa ja roskapusseja, ja vastaan tulee paikallisbussi, intialaisittain keskella tieta, siina on kuulkaas vanha mopojatkakin kieli keskella suuta.

PAIVA 76

Maanantai 23.3., Arambol

Visa ja pojat lahtevat aamulla jarvelle, mina hoitelen asioita kylalla. Ensimmainen etappi, waxing. Elamani ensimmainen kuumavahawaxing. Auts! "Like little ant bites", vahaaja nauraa.

Seuraavana raatalille, mutta miespa ei olekaan paikalla. Kulutan aikaa kaupungilla ja menen ottamaan itselleni pari rastapatukkaa niskaan. Kumma veto.

Iltapaivasta Leevi ihmettelee aidin uutta tukkaa. Mutta niin teen minakin. Perus tsillailua. Pojat leikkii hiekalla, me ajatellaan kotiinpalaamiseen liittyvia asioita. Hieman jo kaipaillaan omaan kotiin, missa se sitten lieneekaan.

PAIVA 75

Su 22.3. Arambol, Goa

Aamulla heraamme rattivasyneina. Valvoimme Visan kans myohaan pelaten noppaa ja juoden cocktaileja (pari) ja syoden jaateloa. Yo meni muutenki huonosti. Tapahtui ketjureaktio, jonka seurauksena kaikki nelja kokotimme hereilla neljalta yolla.

Toivuttuamme aamulla uuteen paivaan lahdemme jarvelle. Jarvessa on hiekkapohja ja pitkaan matalaa, pojat tykkaavat. Juttelemme espanjalais-brittilaisen pariskunnan kanssa, joilla on myos yksi lapsi, vahan Pessia vanhempi. Tama poika leikkii tottuneesti vedessa ja vaikka paa kay pinnan alla, ei poika ole moksiskaan. Pessi huutaa syliin kun pikkasen pyllahtaa.

Pariskunta kertoo olleensa Goalla jo 7 viikkoa. SEITSEMAN VIIKKOA ! Ei ihme, etta poika onkin sellainen vesimurmeli. Tuntuu ihmeelliselta, miten joku voi nauttia niin pitkaan samalla, turistien suosimalla rantalomabiitsilla. Mua jo kyllastyttaa. Mietin seuraaville paiville retkia toisiin kyliin. No, mutta hyva etta meita on moneksi.

Paikkareiden jalkeen lahdemme kylalle hoiteleen asioita. Kayn kysymassa djembe-rumputunteja, Internetia, raatalilla, kaupassa. Ja yllattaen naemme kadulla sen saksalaisen Marcelin, jonka kanssa meilla on jo pitka tormayshistoria taalla Intiassa. Ihan uskomatonta. Hekottelemme taas samalle asialle.

Iltapalan syomme kylan puolella. Pojat menevat nukkumaan vasta kymmenelta. Johtuiskohan meidan kolmen tunnin paikkareista?

PAIVA 74

lauantai 21.3. Arambol Beach

Enpa yllaty kun heraan taas kuin en olisi nukkunut ollenkaan. Aamupala, taksilla 10kilsan paassa olevalle automaatille, takaisin, paivaunet 3h.

Herataan puol nelja, puol viidelta syomassa huonoa ruokaa, viidelta kiivetaan kukkulan paalle kattoon maisemia jotka on hienot, puol kuudelta ollaan tultu alas ja katotaan auringon uppoamista mereen, seittemalta mennaan naapuriraflaan iltapalalle, Saija hoitaa iltapesun ja mina tulen internet-paikkaan, jossa superfastextrawidebroadband, mutta kuvia ei saa silti ladattua nettiin, sori siita.

Goan biitsit ahdistaa valilla, sen on tama turismi ja sen lieveilmiot kai tai joku, paikallisten valinpitamattomyys luonnon suhteen, en tiia mika, ehka vasymys aiheuttaa sen. Saija on onneks jo kattonu joitain paivareitteja joita voidaan skootterilla tehda. Tanaan on tuntunu, etta pitais vaan paasta pois, sisamaahan ehka. Paakin on kipea ja kun kourallinen parasetamoli-ibuprofeiinikomboja ei auta, ongelma taitaa olla enemman henkista kuin fyysista sorttia. Jostain syysta muistelen tanaan Gokarnan Om Beachia, kun kerran siella uin tunnin koskettamatta jaloillani pohjaa, tuntu aika pirun hyvalta. Ehka taa onki vaa kaipuuta tien paalle taas.

PAIVA 73

pe 20.3. Arambol

Katos, unohdettiin eilen ottaa malarialaakkeet. Ollaan alettu lipsuun niiden suhteen, vaikka Goalla tunnetusti on malariaa. No ei ne laakkeet edes ole 100prosenttisia toimivuudessaan. Sita paitsi taalla on yleista tietoa, etta ilman laakekuurin aiheuttamaa resistanssia malarialoinen on helpompi hoitaa pois. Who knows.

Ollaan aamupaiva pohjoisrannalla, se on pieni ja idyllinen. Aallot kuitenkin hengenvaarallisia lapsille (ei silti edelleenkaan surffattavia), ja kaivan poikien kans kookospahkinan kuorella ja leluauton perakarrylla oman altaan hiekalle. Nyt mullakin on kunnon Kanariansaaret-rusketus, kaakaonvarinen iho mutta pyllyposket vitivalkoset.

Kiertelyakaartelua, ajoissa nukkuun...kun on vajaat kolme kuukautta herannyt joka aamu edelleen rattivasyneena, sita on aika uupunut ja kaipailee jo lastenvahtia.

PAIVA 72

to 19.3. Goa, Arambol Beach

Taksikuski heittaa meijat Arambolille. Kaikkine kantamuksinemme (se hemmetin rumpu lisaks olallani) kavellaan viela puoli kilsaa ennalta tsekattuun guesthouseemme.

Paikkareiden jalkeen perus kiertelyakaartelua alueella. Illalla katon JohnnyDeppin leffan yhessa raflassa kun on ollut niin ikava telkkaria. Saija lupautuu silla valin laittaan pojat nukkuun.

Guesthousemme vieressa on ravintola, jossa Saijan kans syon viela iltapalan. Ei oikein ruoka maistu, mulla on saletisti joku ameeba tai mato elimistossa (en ole ollut turhantarkka sen suhteen mita suuhuni pistan, missaan vaiheessa) kun vatsavaivat ei ota hellittaakseen. Vieressaistuva seitsenkymppinen brittipariskunta on pannut merkille kuinka silittelen vatsaani ja kysyy, haluanko heilta laaketta. Istutaankin sitten tovi heidan (Pat&Tom) kanssa. Tom sossottaa ja puhuu slangia, jota on valilla vaikea ymmartaa. He kertovat, etta iso osa venalaisista tulee Goalle jalometallien vuoksi. Alueelta on kuulemma vastikaan loytynyt uusi kultaesiintyma, ja arvokorut on taalla halpoja. Goan intialaiset on aika luottavaista kansaa, usein ostokset voi maksaa vaikka seukki paivana, ja Tom kertoo, miten yksi venalaispoppoo oli shoppaillut silla mentaliteetilla, mutteivat tulleetkaa enaa takaisin maksamaan. Aika torkeaa.

Ja riskaabelia. Gokarnassa Steve kertoi, miten eras heppu oli riidan takia haipynyt hotellista maksamatta velkojaan. Hotellin tyontekijat loysivat hepun parinsadan kilsan paasta, raahasivat takaisin hotellille ja pieksivat hanta takahuoneessa pari paivaa. Kun touhu paljastui hotellin asiakkaille, nama kerasivat kolehdin ja maksoivat miehen vapaaksi. Intialaisen omankadenoikeuden kanssa ei kannata pelleilla.

PAIVA 71

Ke 18.3. Anjuna

Heratys aamukuudelta. Lapsiperhe, aamutoimien jalkeen vasta yhdeksalta markkinoilla.

Ollaan silti ensimmaisten joukossa ja taikauskoiset intialaiset suostuu myymaan halvalla koska uskovat ekan diilin tuovan onnea. Ehka se tuokin, en tieda, mutta moni myyja viela iltapaivalla valittelee kun ei ole myynyt mitaan.

Meista on vajaassa kolmessa kuukaudessa hioutunut aikamoisia kauppamiehia. Ostetaan arvotuotteita murto-osalla pyyntohinnasta. Yritetaan kuitenki olla eettisia, varmistetaan etta kauppa on myos myyjalle hyva, ja usein jatetaan ostamatta jos tuntuu etta epaeettisen halvalla lahtee.

Saija tinkaa 9000 djembe-rummun kahdessa tunnissa 2500 rupiaan, joka on hyva (mutta sen kylla tietaa, kuka sita rumpua joutuu kantaan..). Itse ostan, tadaa, ruoskan! Samanlaisen jolla intialaiset fakiirit piiskaa itseaan. Mustaa nahkaa, uu.

Ja paivan paatteeksi meilla on sellasen sinisen Ikea-kassin verran lisaa tavaraa. What can you do, ostajan markkinat.

Itanaapurimme venalaiset ovat vallanneet Goan monin paikoin. Ne ottaa mallikuvia rannalla. XS - XXL, aina poseeraus kaynnissa ja poikaystavat ja sulhot antaa vinkkeja asentojen suhteen. Myos markkina-alueella heita nakee myymassa, muttei millaan Mustamaen tori -meiningilla: taalla ne myy erikoisia, nuorekkaita ja moninverroin kalliimpia tuotteita kuin paikalliset. Ja kun asiakas on lansimainen turisti, sen perusintianmatkamuiston jalkeen ne erikoiset vaatteet yms. alkaa kiinnostaan. Eika perinteiset paikalliset tuotteet enaa kay kaupaksi.

Juttelen paikallisen miehen kanssa, han pitaa kahvilaa markkina-alueella. Mies ennustaa, etta tata menoa jo legendaarinen Anjuna Wednesday Market kuolee parissa vuodessa. En epaile. Lansimaiset uudisasukkaat ovat jo vallanneet torialueen parhaat kojut, siella on sapina ja ihmisvirta, valkoihoisten bandi soittaa todella huonosti Jimi Hendrixin Purple Hazea, Bacardi Breezerit jaakylmina poydissa, ja kaukana etaalla intialaisnaiset yrittaa myyda liian halvalla korurasioita satunnaisille piipahtajille.

Goalle saavuttuamme olen taas palannut miettimaan turismin (siis meijan pikku perheenkin) vaikutusta. Kahvilanpitaja nostalgiapuuskassa muistelee Goaa 10-15 vuotta sitten, ja poden huonoa omatuntoa. Ehka me oltais voitu ottaa juomavedenpuhdistusjarjestelma Suomesta mukaan, jattany pois pari vaatetta repusta ja antanu tilaa sille, vahentanyt siten osaltamme esim. jatemuovipullojen kasvua.. en tieda.

Valimeren maiden turismi on niin erilaista, kun silla on siella niin pitkat perinteet, mutta taalla, kehittymaisillaan olevassa maassa kaikki on niin haurasta. Ja kun se pilkkahintaan lahteva korurasia tuo silti enemman voittoa kuin paivan uurastus riisipellolla, kai naa on myyjankin markkinat.

markkinamarkkinamarkkinaa siella, markkinaa taalla.. eika mulla ole mitaan venalaisia vastaan, on hyvin todennakoista, etta joskus kirjoitellaan pikkuperhe-blogia kyrillisin kirjaimin. Who knows.

Kahvilanpitaja kertoo myos, kuinka pari vuotta sitten kyyditsi suomalaistyttoa pratkan selassa pitkin kylaa asioita hoitamassa. Tytto puristi miehen hartioista ajon aikana niin kovasti, etta miehella oli kaksi paivaa olkapaat jumissa. Kun han kysyi tytolta, mita han tekee Suomessa tyokseen, tytto vastasi: "Paimennan poroja."

Tapaamme suomalaismiehen, matkustaa yksin 2vkoa. Saavuttuaan Goalle han myos oli alkanut pohtiin asioiden eettista puolta. Ravintolassa, jossa tapaamme ekan kerran, sattumalta takanamme on keski-ikaisten suomalaisten lauma. He ovat punanenaisia, muttei auringosta vaan tyhjista olutpulloista poydallaan. Tiedamme, niin kuin hekin, suomalaisia!, muttemme vaihda sanaakaan. Kuulen heidan keskustelunsa siina missa he meidan, ja tiedamme ettei meilla ole kansallisuuden lisaksi kovinkaan paljon yhteista.

Iltasella kaydaan viela rannalla, etta pojat paasee purkaan energioitaan. Pessin kakkavaipan rullaan jemmaan, mutta 10sek myohemmin kulkukoira tulee vastaani se vaippa suussaa. Hammastykseni on melkoinen. Koira repii vaipan auki ja alkaa lipomaan kakkaa parempiin suihin. Tiedan, etta ne tykkaa Pessin kakasta, kun Gokarnassa koira nuoleskeli Pessin kakat betonilattialta (jonka jalkeen muurahaisarmeija viimeisteli tahrat), mutta taalla koirat on jopa aggressiivisia sen suhteen. Yritan sivistyksen nimissa napata vaipan takaisin, mutta kun koira alkaa murista ja irvistaa mulle, tiedostan ettei se ole luopumassa siita vaipasta. Annan sen nuoleskella kunnes vaippa nayttaa silta kuin sen voisi kayttaa uudelleen. Kun lopulta saan sen kasiini, roskis maaranpaanani, uusi koira tarraa siihen. Nostan vaipan korkealle ilmaan, mutta koira hyppii ja naykkii sita, vaipanhaivenet leijailee ilmassa kuin joissain perversseissa saksalaisissa fetissibileissa konsanaan. Itsesuojeluvaiston pakottamana heitan vaipan johonkin nurkkaan. Mieluummin annan koiralle lapseni kakkavaipan kuin otan silta vesikauhun.

Pari paivaa sitten tapaamamme innokas unkarilainen velikulta kertoo, kuinka poliisi pysaytti sen moottoripyoran. "Ymmarratko, ei ole kohteliasta ajaa valtatiella alushoususillaan", poliisi oli sanonut, johon unkarilainen velikulta: "Ei nama ole alushousut, nama on uimahousut!" En voi arvioida, kumpi osapuoli oli tapahtuneesta enemman nolona.

Intialaismiehet turismin parissa polttavat enimmakseen Marlboroa, eika "bideja", perinteisia rullalle kaarittyja tupakanlehtia. Maaseudulla laihat, lihaksikkaat haarmaantuneet maanviljelijat bidit suussaan on aika hieno naky, taalla pomppomahainen guesthouse-isanta skootterin selassa mallu huulessa on..no, vahemman hieno naky. Mutta samahan se on Suomessakin: juuret ja perinteet on hienoja, mutta harva niista jaksaa pitaa kii.

Guesthousemme tarjoilija, vahan tiukkapiponen, kertoo illalla: tyopaikka maksaa hanelle kaiken elamiseen liittyen, ekstra=palkka=2000rs=40euroa. Han on puolet vuodesta Goalla tienaamassa, toiseksi puoleksi palaa tyttoystavansa luo pohjoiseen samanlaisiin duuneihin. Tyopaivaa on keskimaarin kaikki muut kuin yon tunnit.

Vie tovin etta lansimaistuneen ihmisen mielentila virittyy Intian aallonpituuksille. Oletan, etta ilman lapsia matkaaville se tapahtuu nopeammin. Ajan lisaksi se vaatii vaikeissa oloissa reissaamista, vastoinkaymisia ja erisyisia massiivisia vitutuksia. Mutta kaiken sen selvitettyaan ja hyvaksyttyaan, ah, se on zen: yhtakkia naet syvemmin, kirkkaammin, tunnet ja kosketat enemman, hyvaksyt enemman (paitsi roskittamisen), vapaudut itsekin, hymyilet, jopa naurat, kaikenkaikkiaan olet tietoisempi ja kiinnostuneempi olennoista ymparillasi. 3kk on lyhyt aika mutta lasten kanssa ne kokemukset vastaa ehka tuplasti suurempaa. Silti tunnen, miten kaipaan urbaaniin sekasortoon. Home is where your heart is. Lansimainen dekadenssi, katotaan mihin siina paadytaan.

PAIVA 70

ti 17.3. Goa, Anjuna/Arambol

Lahdemme heti aamusta skoottereilla liikenteeseen. Ajamme pienia mutkaisia teita Arambol Beachille. Matka kestaa tunnin.

Tunnelma on tiivis Arambolin pienilla kaduilla. Miellyttava kuhina. Ranta on iso, ja hiekka sileaa. Aallot ovat aika muhkeita, mutta ulottuu pitkalle rantaan saakka, jossa pojat viihtyvat hyvin. Paremmin kuin Anjunassa. Tama ranta on kuin suurkaupunki: ihmisia paljon, mutta myos tilaa. Anonyymina pysyminen on helppoa.

Kaymme syomassa lounaan, jonka jalkeen kiertelemme majapaikkoja lapi. Kaymme katsomassa MONTA! Jotkut liian kaukana, joissain ei mukavaa nakymaa, jotkut liian kalliita, liian vaarallisia poikien kannalta, liian kapea sanky.. kunnes loydamme taydellisen huoneen aivan meren aarelta, pienemman ja hiljaisemman pohjoisrannan puolelta, omalla vessalla, valoisilla ikkunoilla ja hyvalla terassikaiteella ja isolla sangylla, ja halvalla, 300rs. Ihan taydellinen sijainti ja kaikki! Olen onnellinen. Juuri tallaista me haikailimme viimeisiksi viikoiksi Intiassa. "Taydellinen" rentoutuminen.

Nokkamme punoittavat. Aurinko on pirullisempi kuin aiemmin, mutta mikaan ei pilaa riemuani. Tama paiva on ollut hyva visiitti tulevan "kotimme" kannalta.

Suuntaamme takaisin Anjunalle. Skootterilla ajaminen on sitten nannaa.

Kaymme hakemassa amerikkalaisen Dominos-pizzaketjun pizzat extrajuustolla. Mmm.. Ensimmainen haukku: erinomaista, toinen haukku: hyvaa, kolmas, neljas, viides, kuudes.. Lopussa paatamme Visan kanssa lopettaa pizzan syonnin iaksi.

Tanaan aikaisin nukkumaan. Aamulla aikaisin markkinoille!

PAIVA 69

16.2. ma anjuna

Vuokrataan aamulla skootterit. Haluaisin niin mielellani tallaisen menopelin Suomessakin...mutta raha puhuu. Mietitaan Visan kanssa jonkinmoista lisabisnesta/rahantuloa tulevaisuuteen. Olisi kiva perustaa pieni majatalo, nyt kun taallakin nahnyt monenmoista majataloa. Tiedan, etta saataisiin paikasta taydellinen hyvalla kodinomaisella palvelulla..mutta varmasti tarvittaisiin joku huolehtimaan kirjanpidostamme. Olemme molemmat Visan kanssa onnettomia, kun kyseessa on raha.

Kaymme skoottereilla bensa-asemalla, mutta ei sielta mitaan saa, huitovat vain menemaan pois. Siispa palaamme takaisin ja kysymme mopokorjaamosta bensaa. Jes jes, ja ne tayttaa ensin minun tankin. Poliisi nakopiirissa! Korjaaja iskee silmaa: "No gasoline", ja pyytaa Visan ja skootterin peremmalle talliin jossa tayttaa tankin. Nain laitonta sivubisnesta.

Skoottereilla on mukava porskuttaa, myos monet arhakat koirat ohittaa nopeasti. Sita on niin kingia kun on moottori pepun alla..vaikka ajankin mahdottoman hitaasti Leevin ollessa kyydissani. Aika naky varmasti.

Kaymme ostamassa pojille rantaleluja kun olemme lupailleet jo pitemman aikaa. Ostamme itsellemme myos pallopelon, juuri samanlaisen kuin muistan omalta lapsuusajaltani Espanjan hiekkarannoilla. Naimme parin intialaismiehen pelaavan sellaista, erinomaisesti. Meista ei voi sanoa samaa.

Illalla luen pojille iltasatuja. Alkaa menna hermot kun Pessi kutsuu minua isiksi ja repii naamasta kahden sekunnin valein nayttaakseen kuvasta jotain juttua. Myohemmin se aina naurattaa.

PAIVA 68

15.3. sunnuntai, Goa, Anjuna Beach

Aamulla ollaan Goan osavaltiossa, mennaan Mapusan kaupunkiin ja sielta lahiobussilla Anjunan rannalle.

Eipa kesta kauaa kun pieni vitutus alkaa kasaantua pilveksi paidemme ylle. Sesonki on jo ohi, mutta hinnat ei ole tippuneet. Perushiirenkolotkin on ihan ylihinnoiteltuja. Otetaan ok huono, mutta tinkimisenkin jalkeen ylihintanen. Sai Prasad on guesthousen nimi. Ei oikeen palveluhenkinen henkilokunta, niiden kokkikin on feidannut eika keittiosta saa mitaan mielenkiintosta.

Rantakin on pettymys, ihan hengenvaaralliset miehenkorkuset aallot, joissa tuntuu olevan enemman karkeaa hiekkaa kuin vetta. Loydetaan kuitenkin kiva kohta rannan etelapaasta, jossa vaisummat aallot ja kiva ravintolabilehengailumesta soittaa lepposaa Goa-trancea.

Hieman perspektiivia antanee se, etta tama on meidan Intiamme ensimmainen paikka, jossa tarjoillaan cocktaileja.

PAIVA 67

14.3. la. Hampi.

Check-out, mutta hengataan silti koko paiva Goan Cornerissa. Sharmille on kiltti ja antaa poikien nukkua paikkarit yhdessa tyhjista huoneistaan. Hieman kylla haikeana jatetaan Goan Corner ja kaikki ne ihmiset. Hampi on ehdottomasti reissumme yksi kohokohdista.

Yobussi on taas ahdas ja hidas, mutta aika kuluu lepposasti. Saija, Leevi ja Pessi nukkuu, itse olen sikioasennossa jalkopaassa ja katon ikkunasta ulos pimeaan. Ensimmaista kertaa reissumme aikana taivaalta putoilee vesipisaroita. Tyonnan kaden valilla ikkunasta ulos tunteakseni tuon ambivalentin elementin, joka taalla seka ravitsee etta aiheuttaa valtavaa tuhoa. Maisema kay valilla vitivalkoisena salamoinnin seurauksena, ja nayttaa silloin kuin muovailuvahapienoismallilta, todella epatodelliselta. Naen monta pystysuoraan maahan iskevaa oranssia(!) salamaa, ne on todella hammastyttavia kun nayttaa melkein lasersateelta eika ole vain valahdyksia, vaan kestaa ehka sekunnin (ehka ne onkin ufoja? Intiassa kaikki on mahdollista..). Lopetan salamoiden laskemisen sadannen jalkeen ja suostun nukahtamaan.

PAIVA 66

perjantai 13.3. Hampi.

Perjantai 13. !

Kaydaan kattoon vahan alueen nahtavyyksia. Hampi on suoraan kuin jostain Indiana Jonesista. Aurinko on lammittanyt temppelin sisapihan niin kuumaksi, etta suomalainen lattajalka on kovilla. Sita ajattelee, etta kuumasta saunasta talviselle hangelle hyppaaminen olis karaissut jalat, mutta harhaluulo! Kymmenen askelta kohti varjoa, viimeiset loikkien, lopussa melkein tippa linssissa. Ja vieressa paikallinen lapsi leikkii avojaloin niilla kivilaatoilla eika ole moksiskaan.

Apinat on ihan lahella ja tutkii kiinnostuneita ihmisia, tai oikeastaan oisko heilla ruokaa mukana. Leevi miettii miksi nailla apinoilla on musta naama.

Temppeleita olisi tusinoita, mutta taidamme jattaa loput valiin. On liian kuuma. Back to Goan Corneriin tsillaileen.

PAIVA 65

12.3. torstai. Hampi.

Siis, kesan alkua juhlitaan roiskimalla varjattya vetta ihmisten ja muiden olioiden paalle ja tanssimalla rumpujen saestaessa. Touhu alkaa sopivasti aamupalamme aikaan. Pari minsaa myohemmin ollaan ihan sotkussa. Leevi itkee vaaleanpunaista patonkiaan, Sharmille tuo sille uuden mutta siina vaiheessa juhlinta onkin alkanut kiinnostaa enemman.

Hyvassa fiiliksessa kulkue etenee Goan Cornerilta kohti kylaa. Kaikki tanssii, pari paikallista huitoo humalapaissaan nyrkeilla toisiaan, hauskaa on.

Sateenkaaren vareissa tallustellaan suihkuamme kohti. Siina vaiheessa hymy hyytyy, kun vari ei lahdekaan hevilla pois iholta. Viimeinen oljenkortemme, karhea tiskisieni, auttaa hieman. Siina tulee samalle Saijalle ihokuorintakin. Hiuksista vari ei tunnu lahtevan edes kulumalla, huomataan tulevina paivina.

PAIVA 64

11.3. keskiviikko. Hampi.

Kaupungilla Holi-juhla, mutta joen toiselle puolen ei paase kun on ns. karhamaa tois puol jokkeelaisten kans. Siispa meijan Holi on huomenna.

Perustsillailua.

PAIVA 63

Herataan uuteen paivaan. Pojat ovat aktiivisia, ja tana aamuna he haluavat yllattavan paljon huomiota.
Kaymme kavelemassa joella. Vesi on matalalla, joten paasemme joen keskelle olevalle kivikolle. Mukava tuuli. Eras apina tarkkailee meita puusta. Rammitaan kaislikon, joenpengereen ja riisipellon yli takaisin Goan Corneriin. Paivaunet. Olisin voinut nukkua loputtomiin, mutta ilman armoa heraamme 2 ja puolen tunnin jalkeen. Kuljailemme kylatiella ja rentoudumme kahvilassa.
Illalla luemme riippumatossa pojille satuja ja laulamme. Kun menemme iltapalalle, Shaumila (Coan Cornerin omistaja) ottaa pojat mukaan autoajelulle hakemaan varipulveria huomista festaria varten. "Half an hour" han huikkaa. Pojat lahtevat rohkeasti ja innostuneesti matkaan. Kuluu puoli tuntia, sitten tunti ja lopulta pari tuntia ennenkuin he palaavat. Pessi oli nukahtanut paluumatkalla. Kummallakin on kadessaan vesipyssyt. Shaumila keroo, etta pojat olivat koko matkan niiiin kiltisti. Eivat itkeneet kertaakaan. Ja me onnellisia, kun saimme vihdoin pari tuntia rentouttavaa chillailua ravintolassa, kahdestaan, kahteen kuukauteen.
Iltapesulla Leevi kertoo etta he saivat jatskia ja mehua. Ja etta autoreissu oli oikein mukava. Olen hyvin yllattynyt ja iloinen heidan rohkeudestaan lahtea mukaan ilman meita.
Pojat menevat hyvilla mielin nukkumaan, jotta huomiset varifestarit tulisivat nopeampaa.
Me rantoudutaan viela hetki hammoceissa ja pelataan korttia. Sammakot kurnuttavat aanekkaammin kuin heinasirkkojen viulu. Gekko aantelee katossa. Ihana "hiljaisuus".

PAIVA 62

Lahdetaan aamuvarhain apinatemppelille kattoon auringonnousua. Leevi jaksaa ite kiiveta ylos asti. Nakymat on hienot: ylhaalla vasta tajuaa, kuinka laajan alueen kivimuodostelmat kattaa, silminkantamattomiin.
Ylhaalla on jokin messu, jossa puhemies kertoo apinamiehen tarinaa. Yleiso istuu varikkaissa vaatteissaan ja nauraa valilla. Tapaamme saksalaisen Filfredin (?), joka kertoo asuvansa alueen temppeleissa, syovan niissa ja sillontalloin vaeltavansa uuteen temppeliin. On tehnyt niin jo useita kuukausia. Hassu heebo.
Kaydaan mopedeilla myos etaisessa tekojarvessa uimassa. Siella on kyltti: "Swimming prohibited, CROCODILES!", mutta ei siella mitaan krokoja nay (pettymys). Yksin matkaava valkovenalaistytto joutuu humalaisten Intialaisten ahdistelemaksi, mutta hoitaa tilanteen.
Sen jalkeen ajetaan viela hajonneelle sillalle. 100 metrinen riippusilta sortui viimekuussa. Unesco aloitti rakentamisen 7 vuotta sitten, mutta kerkeytti touhun. Kun viimista viitta metria alettiin lopulta saattaan loppuun, silta hajosi sementtirekan alla ja 7 ihmista kuoli. Aika traagista.

PAIVA 61

Hampi su 8.3
Kaydaan aamupaivalla kylassa hoiteleen asioita. On tosi kuuma. Kun tullaan takas, joen yli meneva vene on vaaralla puolella, melko kauon. Kun se tulee takas, sen kyydissa on lansimainen pyoratuolipotilas. Ystava nostaa miehen kasivarsillaan pois veneesta, ja kantaa hanet sitten reppuselassa joenpengerta ylos. Tuolin sen jalkeen.
Ton rinnalla pikkulasten kanssa matkustaminen on lastenleikkia. Ihailtavaa rohkeutta.
Jutellaan paikallisen pojan, Murlin kanssa. Se haluaa kymmenen vaimoa ja sata lasta, tyttoja. Intiassa on tytoista pulaa kun vanhemmat halusivat viela joitain aikoja sitten vain poikalapsia. Nyt niille pojille ei riita tyttoystavia, ja Murli haluaa tuottaa siksi tyttoja maailmaan, "Social work" , se nauraa.
Illalla haetaan skootterit.

PAIVA 60

Ollaan kavelemassa aamupalalle, kun brittijapikka moikkaa meita ja kysyy, oltiinko Kalkutassa noin kuukausi sitten. Siellahan me. Se kertoo nahneensa meidat Sudderstreetilla ja kertoo miten rohkeita me ollaan kun matkustetaan pienten lasten kanssa. Se sanoo tekevansa samoin, sitten kun silla on jonain paivana lapsia.
Joo, kylla me ollaan varmaankin aika mieleenpainuva naky, varsinkin kun ollaan reissunpaalla, kaikkine kantamuksinemme ja pojat sylissa. Toivottavasti annetaan myos esimerkkia, etta pienten lasten kanssa on mahdollista reppureissata.
Aamiaisen jalkeen kaydaan vuokraan fillarit. Leevi istuu Saijan tarakalla, ja Pessi matkaa liinassa mun selassa. Ymparisto nayttaa natilta pyoranselasta, pojat on innoissaan. Tullaan apinatemppelille, mutta sen 600 porrasta ja poikien lahestyva paivauniaika pakottaa jattaan temppelin huomiseen.
Saija kay illalla ayerveda-hieronnassa. Omistajalla on orava lemmikkina, Saija haluaa salakuljettaa sellaisen Suomeen.

PAIVA 59

Perjantai

Perilla Hampissa. Naky on aikamoinen: kivenlohkareita toistensa paalla jarjenvastaisessa jarjestyksessa, temppeleita ja niiden raunioita siella taalla. Mennaan joenuoman yli majapaikkaamme The Goan Corneriin, joka osottautuu ehka viela paremmaksi kuin lahteemme kertoivat. Doublebed hut omalla kylpparilla 250rs = 5 euroa, ja terassilta aukeaa riisipelto, jota valtavat kivenmurikkakalliot suojelee.
Paikkareiden jalkeen kavellaan ja tutustutaan hieman lahiymparistoon. Saija varaa hieronnan huomiselle.
Jutellaa illalla Albertin ja Heidin kanssa, suomalaispariskunta joille me vinkattiin Goan Corneria OM beachilla.
Pojat alkaa kiukutteleen. Younien aika.

PAIVA 58

Pakkaamme aamupaivan tavaroitamme. Illalla olisi lahto Hampiin. Jatamme rinkkamme vartijakoppiin ja vietamme viimeisen leppoisan paivan rannalla.
Illalla juttelemme pitkaan Janan ja Steven kanssa. Aila ja pojat ovat loytaneet vihdoin (viimeisena iltana) yhteisen savelen leikkeihinsa kielimuurista huolimatta. Mukavaa.
Lahto alkaa kuumottamaan. Hyvastelemme ystavamme ja hyppaamme taksiin, joka vie meidat 45 min ajomatkan paahan Ankolaan, josta bussimme on maara lahtea yhdeltatoista... paasemme lahtemaan sielta puol yksi. Pojat kiukuttelevat vasymystaan, mutta nukahtavat pian bussin lahdettya liikkeelle. Nukumme 110 senttisessa sangyssa, me kaikki nelja. Tietaa loistavaa younta.

PAIVA 57

Lahdetaan aamusta Janan, Ailan, Steven ja muutaman muun britin kanssa kaymaan Yana metsassa. Mennaan Namastehotellin omistajan maasturilla. Steve ja muut tuntevat omistajan, joten paasemme retkelle ilmaiseksi.
Ajomatka kestaa tunnin. Hikea, moykkyja ja mustelmia. Metsaan paastyamme tunnelma kevenee. Kavelemme viidakossa pienen matkan kunnes edessamme avautuu uskomaton naky kalliovuorelle. Se nayttaa vahan jopa kummitusmaiselta vihrean metsan keskella. Korkealla kallion kielekkeilla roikkuu montakymmenta suurta pannumyssyn muotoista mehilaispesaa. Metsaan tullessamme olikin varoitus: " Be quiet because of the honey bees. " Hyva retki poikien kanssa siis. Heh.
Kallion sisalla on temppeli, jossa meidat siunataan, juomme pyhaa vetta ja saamme merkit otsaamme. Leevi pitaa merkkiaan tarkeana. Krishna on hanen suosikkinsa jumalista, johtuisikohan Krishnan veikeasta lapsuudesta?
Kaymme kavelemassa luolan sisalla (vain paljain jaloin luvallista). Luolassa tuoksuu lepakon paska, ja pystymme kuulemaan lepakoiden aantelyn. Luola on upea ylhaalta pienista raoista tulevan valon loisteessa. Kaunis kokemus kerrassaan.
Automatkalla takaisina pysahdymme eraassa sairaalassa, jonka laakarin britit tuntevat. Sisalla eras mies saa raivarit kun ei saa hukkuneita tavaroitaan takaisin. Hanet heitetaan ulos. " No worries, Indian temperament" laakari naurahtaa. Laakari hyppaa mukaamme jo tayteen ahdettuun autoomme, etupenkille, parhaalle paikalle... kuitenkin hyvalla tarkoituksella. Han ostaa koko porukalle jaatelot laheisesta kuppilasta, jonka jalkeen hyvastelee meidat.
Loppumatka on levoton. Kyydissa mukana nelja lasta joilla kaikilla on nalka ja vasy. Illan jo hamartyessa paasemme vihdoin takaisin OM beachille.

PAIVA 56

Heti aamupalasta alkaen pojat kiukuttelevat (tasta alkaa tulla joka-aamuinen rutiini vissiin).
Lahdetaan katsastamaan Paradise-beach. Ajamme sinne tallakertaa veneella. Tunnin kavely kukkoloilla ja kallioilla ei oikein innosta tana aamuna.
Ranta on viehattavan pieni, mutta mielestamme vahan ylikansoitettu kokoonsa nahden. Majataloja on ahdettu vieriviereen kukkulanrinteita ylos. (Me taidamme olla kuitenkin vain viiden ihmisen joukossa, jotka rannalla hengaavat).
Yhtakkia eraasta kahvilasta rannalle astelee tutunnakoinen tyyppi: "What the hell are you guys doing over here?!" Ja halaa meita molempia. Sama saksalainen tyyppi, johon tormattiin useaan otteeseen kiertaessamme Pohjois-Intiassa. Oikeasti luulimme, etta Kalkutan jalkeen emme enaa tormaisi, koska han lahti taysin erisuuntaan kuin me. Mutta taalla, pienella Paradise- beachilla me seisomme jalleen vastatusten, emmeka voi muuta ko nauraa.
Vaihdamme kuulumisia ja ikuistamme hetken valokuvalla. On tama niin kummallinen tapaus.

Palaamme takaisin OM beachille paivaunille. Pessi nukahtaa jo veneessa. Mutta bambumajaan paastyamme han heraa ja Leevi kieltaytyy nukkumasta. Itkua kestaa usean tunnin sen jalkeen, kun mikaan ei ole hyvin. Ei edes ruoka.... ja sehan tietaa lisaa tuskaa. Aina se tulee yllatyksena miten rankkaa se valilla onkaan, vaikka eihan se yllatys ole ollenkaan. Heh. Selviamme kiukusta kunnialla. Kavelemme rannalla ja kaymme syomassa uudelleen vahan paremmalla kiirilla.

Juttelen ennen nettiin tuloa Yanan ja hanen poikakaverinsa Steven kanssa. Steve filosofoi elamisesta juuri tassa hetkessa. Mina mielessani toivon itselleni aikakonetta, jotta voisin siirtya pari vuotta eteenpain, jolloin pojat olisivat vahan helpommassa iassa. Hmmm...

PAIVA 55

On vaikeaa pysya paivissa mukana.
Lahdemme aamusta kaymaan Gokarna cityssa. Rahat ovat melkeen loppu, taytyy taas soittaa Visa-yhtiolle, jotta saamme lisaa ja selvitaan seuraavista paivista.
Rahapussin tayttyessa, ostamme uuden repun. Vanha on hajota kasiin. Ostan myos uudet alushousut (toisten kadonneiden tilalle) soposta katukarrysta. En ole nahnyt yhtaan alusvaatekauppaa, siis oikeaa sisatilakauppaa. Alusvaatteita myydaan vain kadulla ja suurinosa on kasin ommeltu. Mies pakkaa alushousuni sanomalehteen (onhan se saadyllisempaa kuin kantaa niita lapinakyvassa muovipussissa). Pojat saavat vihdoin myos uimarenkaansa.

Iltapaivasta Leevi paasee vihdoin kokeilemaan uimarengastaan. Voi tata riemua. Vedesta ei malta tulla pois. Pessin uimarenkaalle kavi vahan toinen juttu. Se makaa rannalla riekaleina. Pessi vei sen koirille leikkikaluksi.

PAIVA 54

Kaydaan haikkaan viereiselle Half Moon- beachille. Nakymat on sielta aika hulppeat, matkan varrella varsinkin, kun ollaan korkealla kallioiden kyljessa.
Paastaan perille. Siella on (varmaan vesikauhuinen) koira ketjussa. Se rahisee Pessille, ei Pessi ymmarra etta se on vihainen.
Ranta on kuitenki viehattavan pieni ja hiljainen. Uidaan hetki ja pojat leikkii kallionraoissa ja harnaa rapuja. Miten vikkelia otuksia ne onkaan! Tuntuu etta ne on heti tays supervauhdissa kun liikkeelle lahtee.
Only half a day at the Half Moon- beach.
Palataan takasi Om-beachelle. Tsillataan viela hetki rannalla, etta pojat vois vahan levata. Eihan ne suostu nukkumaan. Jatan Visan hetkeksi uinumaan. Uidaan Leevin kanssa. Se nauttii siita kovasti. Taytyisi ostaa uimarengas kenties. Pessi harnaa koiranpentuja, vetaa niita korvista. On se kumma homma kun ei usko etta se kay kipeaa. Raahaan Pessin rantaviivalle ja jatamme koiraparat rauhaan.
Syomme herkullisen lounaan "siltaravintolassa" niinku Leevi sita kutsuu.
Sen jalkeen kaymme kavelemassa tieta ylospain ja nahdaan upea nakyma Kudly- beachille.
Pojat alkaa oleen kiukkuisia. Harmi etta paivaunet jaivat valista. Syomme jalleen "siltaravintolassa". Taalla on hyvaa kalaa, vihdoinkin.
Olemme vasyneita. Johtuneeko auringosta, laiskasta elamantyylista beachilla, vai poikien kiukuttelusta? Samapa tuo. Aika vieda pojat nukkumaan.
Lahden viela kaymaan netissa Visan jalkeen. En kuitenkaan paase koneelle asti vaan jaan suustani kiinni eraan Yanan (kirjotetaankohan se noin) kanssa. Han matkustaa myos lapsensa kanssa (Aila 4 vee). Juttelemme pitkaan, unohdan ajan. Valojen jo sammuttua Visa tulee taskulampun kanssa etsimaan minua. My bet. En tajunnu ilmoittaa.
Visalle tama perheen kanssa matkustaminen on valilla rankkaa (kuten myos minulle). Koko ajan on huolehdittava asioista ja perheestaan. Vieraassa maassa on eriasia unohtua juttelemaan, kun toinen odottaa huolissaan bambumajassa. Ikina ei voi tietaa mita voi sattua.

PAIVA 53

Lauantai/sunnuntaiyo.

Pojat on jo nukkumassa. Ollaan Saijan ja Harryn kaa juteltu tuntitolkulla. Saija makaa hammockissa, chillaa ja filosofoi meijan kaa.

Pessi tipahti sangysta lattialle hetki sitten, mutta on ok, levyttaa nyt X-asennossa.

Harry diilas itelleen taksikuskin, mutta ku on aika lahtea, se kuski on nostanu hintaa. Harry tilttaa se pilke silmissaan: "What?! We agreed 600!". Se ottaa kengan kateensa ja heiluttaa sita muka heittaakseen ja huutaa silla klassisella saksanmurteisella englannilla: "Fuck you, fucker!". Sitten se kysyy meilta oliko se hyva tapa kiroilla. Olen nauranut minuutin putkeen koko hassakkaa. "You did allright", vastataan. Se keraa kledjunsa ja hyppaa taksiin ja 5min kuluttua moottori kaynnistyy. Ne sai sovittua, Harry hoitaa, se on nii omalaatunen aija.

Seuraava ei kohdistu kehenkaan tiettyyn, vaan reissuhavaintojen yhteenvetona pikemminkin..

Mina&Saija, lasten vuoksi, matkustetaan erilaisella silmat auki -asenteella kuin moni muu. Sita ei voi tavis matkamies kasittaa, miten paljon lapsiperheenpaat lukee ymparistoa. Ruosteenraatelema tuulettimensiipi ehtis repia kaulavaltimon poikki ennenku korttelista katkeaa sahko. Ummista silmasi hetkeksi, niin lapsesi voi kuolla. Vaikka ne kuolis Varanasissa (=ykosluokassa Nirvananaan), se ei ateistista lannenasukkia lohduta. Asetelma siis on, etta et halua lapsiesi kuolevan. Joten pidat silmasi auki.

Monille Intia on toinen maailma. Kun tapaamme brittilaiset biitsilla vetamassa kanneja, tajuaa etta niille se on toinen maailma ku meille. Iltaset dokaukset ja lompakonhukkaamiset on niille Intiaa. Ne selviaa siita vaan soittamalla aidille ja WesternUnioniin. Lasten kans on eri juttu. Sita on koko ajan tietonen, missa sun Leatherman, purjehdusnaru, jeesusteippi (<- ala lahde ilman noita reissuun), passi, kasidesi ja lompakko on.

Uskalikot ostaa itelleen loysat vaatteet ja huilun, kiinnittaa sen repun ulkopuolelle kattotaskuun, syo rakalassa riisia kasin 20m hostelliltaan, ja on niin humaltuneita Intiasta, niin kannissa Intiasta, etta ummistaa silmansa kunhan vain kuplassaan kaikki on edullista ja helpohkoa. Lansimaan rahat taskussa koko ajan itella on kontrolli, valkoinen jumala.

Me ollaan lasten takia missattu valtaosa turistikokemuksista, mutta saatu senki edesta selviytymiskokemuksia. Kun toiselle lapsista nousee vajaan 40n asteen kuume, sita on aika vitun tiedostavana niiden ja ympariston tilanteesta. Jo denguen ja malarian takia. Ja jos toinen meista vanhemmista on delhybellyn takia sairaalassa, sen vaikutus on valtava.

Eli siis, kun koko ajan on skarppina, nakee vaaryyksia ja epakohtia paljon. Siksi on varmaan rauhoittavaa tsillaa Goalla lankkarihotellissa nousuhumalassa silmat puoliummessa ja ihastella Intian vareja. Totuus kuitenkin on, etta taalla on moni asia vahan viturallaan, ja lasten kanssa matkustaessa sen todella kohtaa. Silti paivaakaan emme vaihtaisi.

Tassa valissa Saija korostaa maan hyvia puolia. Vastapainona kaikelle paskalle ovat kultaiset paikalliset. He kertovat elamastaan avoimesti ja sydamellaan (vaikeistakin asioista). He elavat hetkessa iloiten pienista asioista, valittavat vahan vaikka surevatkin paljon. Heille meidan lapset ovat heidankin lapsiaan. Sen rakkauden nakee heidan silmistaan.

Ja tama kulttuuri! Se on jotain mita lansimaissa ei voisi koskaan kohdata. Pienetkin juhlat jarjestetaan taysilla, kaikki ovat tervetulleita mukaan. Vareja, rukouksia, hymya ja kiitosta. Paivallakin eras riutunut paikallinen oransseissaan hyppasi yhtakkia kadulle levein hymy naamallaan. Lauloi ja tanssi kadet kohotettuna taivaisiin. Valilla nosti hyppysen hiekkaa kasiinsa ja pyorahteli rukouksensa tahdissa. Sitten hymyili ja kumarsi meille namastea. Yksinkertainen vaikuttava hetki.

Kylla. Intian monet kasvot.

Huomaa muuten, etta on luppoaikaa, kun tekstit alkaa menna niin pohtiviks.

Tormataan Om Beachilla ongelmaan, johon ei osattu varautua. Rankkojen kokemusten jalkeen taa rantaelama ei enaa tunnukaan miltaan. Ja meilla olis viela kuukausi jaljella. Seuraavaks mennaan kait Hamppiin semikalliokiipeileen, mutta mitas sitte ? Ei Goalla voi olla kauaa, ihanhan tylsistyy. Ollaan alustavasti viimeisille viikoille suunniteltu viela viiminen HC-etappi pikkukylien lapi. Tai jotain. Saas naha.

PAIVA 52

Perjantai. Om Beach.

Helvetillinen vasymys paalla. Tasapaino hairiintyy. Poikien paikkareiden aikaan paasen lopulta nukkuun, ja nukun viis tuntia.

Saija ja pojat lahti herattyaan rannalle. Loydan heidat vakiovarjosta eraan palmun alta.

Syodaan safka ja paiva on pulkassa. Harry lahtee illalla Keralaan seikkaileen. Meitsit, mitas me, kai me taalla viela tovi ollaan.

Uusia kuvia

PAIVA 51

Torstai. Om Beach.

Levytetaan koko paiva rannalla. Poikien perassa juostessa unohtuu helposti omat aurinkosuojat ja naytan vahan ravulta illalla, ei pahasti.

Illallisella Pessi viipottaa viela ilman vaippaa ja puskee suklaatuutin pyllystaan ravintolan lattialle. Nice one! Muttei ollut eka kerta.

Taalla on nyt valtaosa jengista britteja, ollaa tutustuttu moniin hyviin tyyppeihin.

PAIVA 50

Keskiviikko 25.2. Gokarna

Aamupaivalla vene kuljettaa meidat, muutaman saksalaisen ja brittiparin Gokarnan kylaan. Siella on joku festivaali kaynnissa ja tanaan on sen huipentuma. Sen on tarkoitus alkaa puolenpaivan maissa, lopulta kuitenkin vasta puoli neljalta. Istumme pienen raflan edessa paakadulla ja odotamme. Mun peba puutuu tosi nopeasti, johtunee siita kun meijan riippumaton koysi katkesi kahdesti nii etta mina olin kyydissa. Tai ekalla kerralla Leevikin oli mun sylissa. Toka kerta oli vahan omaa tyhmyytta, aloin kuulla koyden narisevan mutten hypanny pois vaan yritin tutkia, missa kohtaa koytta on suurin rasitus - sitten se napsahtikin ja otin kaiken perseella vastaan. Sen jalkeen vaihdoin suosiolla paremman narun.

Eniveis, paakadulle on rakennettu kaks viistoistametrista tornia, joissa on valtavat puiset renkaat. Maassa makaa kaksi tajuttoman paksua koytta. Ilmeisesti noita kyhaelmia ne aikoo vetaa eteenpain. Yksi torni painaa varmaan kymmenentuhatta kiloa.

Poliisi raivaa kadulle vapaan vaylan, ja satakunta ihmista vetaa toista tornia tajuttoman huudon kannustamana. Kun torni vahitellen tulee kohdallemme, jengi alkaa viskoa minibanaaneja tornia kohti, tarkoituksenaan osua tornin sisalla olevaan kotaan, jossa on ehka joku pyha perhe sisalla. Kasittamaton naky, taivas keltaisena lentavista baananeista. Kun torni on kohdallamme, tilanne muuttuu vahan kaoottiseksi kun se on melkein koko kadun levyinen ja auraa tieltaan ihmismassaa. Pessi on sylissani ja jengi alkaa puristua minua kohti. Paasen onneksi ylemmalle tasanteelle turvaan.

Torni huojuu ja nitisee ja kelaan etta josse kaatuu niin pahasti kay monille.

Sitten ne alkaa vetaa sita takaisin alkupisteeseen. Siina vaiheessa me haivytaan. Hyva niin, kuullaan myohemmin etta homman loputtua ihmismassa oli alkanu puskemaan paakadulta kohti rantaa, ja vastaan oli tullut lehmia ja sohinut sarvillaan jengia.

Hyva paiva.

PAIVA 49

tiistai 24.2. Gokarna - Om Beach.

Kaydaan aamupalan jalkeen ottaan toinen majapaikka, tama on Namaste-"hotellia". Edellisessakaan ei mitaan vikaa ollu, mutta taalta saadaan mokki leveammalla sangylla ja omalla kylpyhuoneella - katevampaa pienten lasten kans.

Maailman mahtavimmassa saassa rakennetaan hiekkamuureja rannalla. Pessi ei enaa pelkaa ranta-aaltoja. Pojat nukkuu hyvat paikkarit kun on saanut vapaasti touhuta. Saijalla on jo sexyt rusketusrajat.

Harry, nuorekas nelivitonen puuseppa Dusseldorfista, juuri saapunut Intiaan, astuu tajuttomaan lehmankakkaan rannalla. Ne on pyhia lehmia, ja Harry lakonisesti toteaa: "Well, this must be Holy Shit then". Heh.

Kaydaan shoppaileen Gokarnan kylassa, ihan hulluna. Ne ompelijattaret on aika innovatiivisia taalla, ostan itelle latsan ja housut ja boxerit, vaaleenpunaset tietysti. En ala edes luetteleen mita Saija osti, kynasta loppuis muste. Tod makeita kaikki matskut.

Harry tulee meidan mokille istuun iltaa. Aika vierahtaa. Ovensuun lamppu saa just ostetun riippumaton nayttaan ihan siniristilipulta. Suomi ja Saksa samalla terassilla, onneks kynttilanvalo vahan pehmentaa patrioottista asetelmaa.

Chillia rantaelamaa. Kannykan mp3-soittimesta soi musa. Kymmensenttinen vihrea gekko jossottaa kaiuttimen vieressa. Oletan sen tykkaavan Jose Gonzalesista.

PAIVA 48

maanantai 23.2.

Matkustimme yon Calicutista Mangaloreen, lansirannikkoa pohjoiseen pain. Aamuviidelta maataan Mangaloren juna-aseman edessa viltin paalla kuin paikalliset ikaan. Juna Mangaloresta lahtee parin tunnin paasta.

Junamatka on leppoista, pojat nukkuu ison osan matkasta ja me voidaan vaan katella maisemia. Junaratojen varsilla on enimmakseen siistia, roskakeskittymat on asemien lahella. Autoteita matkustaessa roskaa on pitkin poikin kun auto voi pysahtya mihin vaan tyhjentaan sailionsa.

Me ollaan Saijan kans molemmat niin nuoria ja karsimattomia, etta tuntuu etta koko ajan pittaa liikkua ja vaihtaa maisemaa. Poikien takia taytyy hiljentaa tahtia valilla, mika on ihan hyvakin, pakottaa ittensa keskittyyn just siihen ymparillaolevaan silla hetkella. Se on taa fast food -generation, what can you do !

Gokarnasta kyyti yhdelle alueen rannoista. Om Beach. Paratiisi.

Mulle se on kaikki niin outoa, pakkasen pojalle, uida kristallinkirkkaassa merivedessa, joka on lamponsa ja aaltojensa kanssa kuin.. iso poreallas. Pieni ranta, ei ruuhkaa, continental breakfasteja - hyvia sellasia - ja pieni kananen bambumaja. Taa on varmaan sita Intiaa mihin monet rakastuu.

PAIVA 47

Sunnuntai 22.2.

Calicut yhdelta yolla. Nukutaan Hotel Maharanissa, ei aivan hintansa arvoinen, mutta just hyva raskaan paivan jalkeen.

Meilla on vahan vaikeuksia selvittaa poikien kannalta paras keino paasta maaranpaahan, Gokarnaan, mutta lopulta kaikki selviaa. Rautatieasemien turisti-infot on yllattavan hyvia.

Dawn Restaurantissa syodaan tosi jees kasvissafkat, jotka maistuu raaka-aineillaan eika vain jollekin mausteseokselle. Kahden kuukauden jalkeen pelkat keitetyt kasvikset on niin luksusta, niin luksusta.

Paamajan telkkarista tulee just Bondia, Casino Royale, joka jaa kesken kun pitaa lahtea, muttei harmittavasti, silla edessa on uudet kujeet. Ja aina tulee uus Bond sen uusine kujeineen.

PAIVA 45

Perjantai. Kumily.
Heraamme aamulla 5.20, safarille. Jeepilla huristellaan pienten kylien ohitse kohti kansallispuiston porttia. Vahan lisamaksua ja elamys alkakoon.
Kuskimme, Thomas, tarkkailee metsia elainten toivossa. Jos vain muistaisi katsoa valilla eteensakin.
Naemme kaukaa sambanhirvia, biisoneita ja lintuja. Thomas on yltiopaisen innoissaan ja ottaa kamerallamme kuvia kaukana olevista elaimista - ne nayttaa kuvissa enemman vain joltain pikku moykyilta. Ei villinorsuja eika tiikereita.
Syomme aamupalan ennen metsavaellusta. Pojat selassa kavelemme viidakossa. Hiki, paljon norsunkakkaa ja viela vahan lisaa. Mutta ah, luonnon hiljaisuus ! Se jo itsessaan on nautinto.
Naemme valtavan linnun, hornbill. Se ja perhoset ja muurahaiset ovat vaelluksen elainsaldo.
Syomme lounaan, pojat huonosti. Chillaillaan ruohikolla hienossa saassa. Pojat leikkii raaoilla tomaateilla, he nappasivat ne emannan tomaattipensaasta.
Visa souteluttaa meita pienen mutkan saalittavan kokoiseksi kuihtuneessa jarvessa. Ei elaimia. Opas kertoo etta kuivana kautena elaimet on syvalla viidakossa.
Seuraavaksi teeta ja kahvia. Juttelemme mukavien belgialaispariskunnan kanssa. Mies on rakastunut Intiaan ja yhdessa tyttoystavansa kanssa ovat ottamassa selvaa miten voisivat aloittaa oman yrityksensa taalla, bed&breakfast-majatalon. Mies haluaa ajaa kaikki ajokortit Intiassa. Sitten he voisivat vuokrata oman riksan ja matkustaa silla ympari Intiaa. Hieno ajatus!
Hyvastelemme heidat ja matkalla takaisin naemme jeepin kyydista valtavan biisonin tien reunassa. Lintuja ja norsunkakkaa. Myos pikkunorsun kakkaa.
Paiva viidakossa oli kuitenkin mukava, kaikesta huolimatta.
Illalla kaymme syomassa laakarin perheen luona. Kreisi ilta. Sairaanhoitajat, jotka hoitivat minua viime paivina, kokkaavat nyt meille ruokaa. Ovatko he jotain kaikenosaavia palvelijoita? Syomme heidan pienessa, kaiken kattavassa huoneessa lattialla kasin, mausteista kalaa (Visa skippaa kalan). Mietin juuri toipuvaa vatsaparkaani.
Ilta on kuitenkin ihan mukava ja heidan lapsensa sopoja. KAikki on taalla yhta isoa perhetta, se on hienoa!
Huomenna matkustelu taas alkaa.

PAIVA 44

Torstai. Kumily.
Olo alkaa oleen jo lahes mainio. Leikkaan pojille vesimelonia ja pesen rypaleet. Visa hakee meille kuumaa vetta ja otamme kaikki kunnon "suihkun".
Freessina laakarin puheille. Han juttelee meille nuoruudestaan, tai siis viidentoista vuoden takaisista tapahtumista. Alkoholi turmeli Kumilyn asukkaita ja han sai lyoda monta potilastaan lattyyn ennen kuin sai rauhassa hoitaa niita. Juopuneet poliisit saivat myos osansa iskuista. Laakari kertoo myos miten nykyisen vaimonsa kanssa rakasteli laakarinpoydalla kirjojen paalla ja yot he nukkuivat poydan alla.
Taitaa olla miehella viidenkympin villitys. He muuttavat pariksi vuodeksi Etela-Afrikkaan. "More action over there". Sen jalkeen lekuri (Buffalo nimeltaan) haluaa Kanadaan ja Australiaan.
Saamme heilta illalliskutsun huomiselle. Mainiota!
Kun kysyn mista vatsavaivani johtuvat, laakari vastaa: "Only God knows. You'd better ask Shiva." Voi juku kun olisi tajunnut aiemmin :) No, pussillinen laakkeita, luulis popon saavan kyytia.
Visa ja pojat nukahtavat paikkareille, mina istun pitkan tovin netissa paivittamassa reissumme kulkua. Elossa ollaan ja kylla, nautimme edelleen.

PAIVA 46

Lauantai 24.2.

Kumily jaa taakse. White House oli hyva majapaikka. Sen emanta oli itsetietonen tapaus, se kaveli diivan elkein, hienostuneesti.

Otetaan ramabussi Kottayamiin, lanteen. Aina se yllattaa miten 150km vie neljat tuntia. Istutaan bussin etuosassa, jossa kuuma moottori hohkaa ja tootti kuulostaa laivan sumutorvelta. Kukkuloiden mutkaisilla teilla meita vastaan tulee kaarteessa bussi kovaa. Siina on kumit puoliks tyhjat (tai kuski varmaan ajattelee etta ne on puoliks taynna) ja se on puoliks meidan kaistalla (puoliks omalla kaistalla..) ja se on varmaan 30 astetta kallellaan kaarteessa. Ajattelen, etta nyt nahdaan eka liikenneonnettomuus, mutta kunnialla sen kuski tilanteen hoitaa. Ja kun ajattelen asiaa, meidan bussi nayttaa varmaan mutkissa ihan samalta.

Tovi myohemmin tien poskessa on rekka katollaan.

Kottayamissa junat on tayteen buukattuja, Saija saa meidat varasijalle 2. Kun mennaan iltakuudelta tarkastaan lipputilanne, lipunmyyja kertookin jo myyneensa meidan varasijat. "You didn't pay me", se vihjasee Saijalle. Ilmeisesti ois pitany lahjoa se aija. Kayn haukkumassa sen fucking two-faced bastardiksi.

Me ostetaan sitten alimman luokan liput, ne on tayteen ahdettuja kuumia "koyhien" karjavaunuja, ja toivotaan etta saadaan konduktoorilta liput ilmastoituun ylempaan luokkaan. Ja niinhan me saadaankin.

Kottayam -> Calicut, mutta olipa vain tyon takana.

PAIVA 43

Saija lahtee sairaalaan, pojat kattoo piirrettyja ja mina pesen pyykkia. Saija tulee sairaalasta, laakari ei ollutkaan paikalla. Pesen pyykkia, pojat nukahtaa paivaunille, Saija lahtee taas sairaalaan. Muutama tiputuspullo ja huomenna uusi kaynti.

Kaydaan illalla kattoon Keralan alueen perinnetanssia. Meinaan purskahtaa nauruun kun lavalle tepsuttaa kaksi naiseksi tallaytynytta miesta. Eika se tanssia ole vaan enemmankin pantomiimiteatteria. Ihan viihdyttavaa, mutta jotenkin se tuntuu enemman drag showlta. Tuota "tanssia" ne on hajoittanu 300 vuotta, ja voi vain kysya, "Miksi?"
Todennakoisesti siksi, kun joku joskus sai paahansa sellaisen ajatuksen. Ja sitten kaikki alkaa toteuttaa sita ajatusta, taalla kun ei paljoa kyseenalaisteta. Sama naitten maustekauppojen ja koruliikkeitten kanssa: ne vain on. Intialainen yhteiso on kuin yksi iso organismi. Joku saa paahansa perustaa maustekaupan ja kohta niita on kaikkialla. Meilla oli koulussa jo ysiluokalla yrittamisen perusteet ja opittiin mika merkitys erikoistumisella on. Taalla niita ei tunneta. Tavallaan hyva, mutta toisaalta myos tyhmaa.
Kaveltiin paivalla kaupungilla kun korukauppias alkoi houkutella meita liikkeeseensa. Se sanoi etta tulkaa sisalle katsoon, muuten te saatatte menna toiseen liikkeeseen ja ostaa sielta. Sanoin sille etta: "That's laws of business". Se vahan hakeltyi. Saija oli kuitenkin hyvasydaminen ja kavi kattoon sen korut lapi.
Illalla kaydaan kattoon viela toinen koruliike (satojen samanlaisten keskelta). Sen pitaja anelee meita ostaan silta, kun se ei ole myynyt mitaan kahteen paivaan. Ihan kreisia! Ne vain odottaa, etta onni toisi asiakkaan juuri siihen maustekauppaan tai koruliikkeeseen. Ei mikaan ihme etta lansimaiset yritykset markkinointitaitoineen tunkee Intiaan. Surullista.
Ostetaan illalla muovipussillinen hedelmia: kolmikiloinen vesimeloni, iso ananas, viinirypaleita, banaania, ja kaikki maksaa yhteensa 1,5 euroa. Mahtavaa!

PAIVA 42

Syodaan varhainen aamupala Coffee Inn-nimisessa paikassa. Kestaa tunti enneku saadaan meijan paahtoleivat.
Sen jalkeen elefanttiajelulle. Eleffanttimme on niin hidas, etta puolessa tunnissa edetaan 100m, ja Pessi ehtii nukahtaa. Mina ja Leevi pestaan eleffantti ja se heittaa karsalla vetta meijan paalle. Voi etta miten hassuja elaimia.
Yks mies syottaa niita. Ne syo amparillisen perunamuussia. Sitten ne kakkaa, ei mitaan kikkareita, vaan kottikarryllisen kookospahkinan kokoisia palloja.
Kerrassaan mainioita elaimia.

Kun lahdetaan elefanttifarmilta, Saijaa alkaa pyorryttaan. Mennaan laheiseen sairaalaan. Saija joutuu tiputukseen. Viikkoja kestanyt elimiston neste-epatasapaino lopultakin nujertaa Saijan. Saa ihan oman huoneen, ovessa lukee V.I.P.
Kaydaan poikien kanssa ostaan litra mansikkajaateloa, syodaan sita Saijan huoneessa.
Huoneen vessa haisee pahalle ja hanasta tulee mutaa kun sairaala on remontissa. Muuten sairaala on melkeimpa modernin nakoinen.
Hoitajilla on se perusintialainen lahestymistapa asioihin. Toinen niista tokkaa piikin Saijaan, toinen asettaa tiputuspullon ja kolmas tuo peiton. En tiia mihin se jatti sen piikin , mutta kohta se on Pessin kadessa! Hoitaja nappaa piikin ja tekee tokkimiseleita Pessin silmien edessa ja lassyttaa niinku pikkulapsille yleensa. Aika suurpiirteista turvallisuusasioiden suhteen.
Saija paasee yoksi pois, mutta sen pitaa menna aamulla takaisin. Hoito jatkuu.

PAIVA 41

Lahdetaan aamulla Maduraista Kumilyyn. Matkaa on jotain 150km ja se vie vajaa 5 tuntia.
Otetaan kamppa White House-nimisesta homestaysta. Kuulemma jonkun poliisin kotikompleksi.
Tassa on pari pienta kivimokkia, pari bambumajaa ja muutama isompi huone erillisissa rakennuksessa.
Meilla on kivimokki, oma talo, hotellihuoneen kokoinen. Tosi siisti ja edullinen. Piha on pieni puutarha, jossa valtava keinu ja kukko tepastelee kanojensa kanssa. Pihalta nakee villielainpuistoon.
Kaydaan syomaan pinaattipastaa, kun intialainen ruoka ei enaa oikeen uppoa. Intiassa hinnat noussu kovasti parissa vuodessa. Eihan ne ravintolakaynnit euroissa ole juuri mitaan, mutta on se aika kumma kun lasku on suurempi kuin asuminen.

Kumily on sopo pikku kyla, tsiljoonine maustekauppoineen.

PAIVA 40

Lahdetaan aamusella bussilla Maduraihin. Busissa tulee kuuma kun laskeudutaan vuoristosta alaspain.
Israelilainen perhe, ne asui Kodaikanalissa meidan vieressa kolmen lapsensa kanssa, matkustaa vuokratulla autolla. Niilla on oma kuski ja autossa ilmastointi. Nahdaan ne puolessa valissa matkaa. Taitaa matkustaminen olla pikkusen helpompaa, mutta ne maksaakin kyydista varmaan sata kertaa enemman.
Ei se nain nuorena haittaa, jos joutuu menemaan vaikeamman kautta. Sehan on seikkailua!

PAIVA 39

Ollaan jarjestetty taksi pikku nahtavyyskierrosta varten. Ei niita muuten nakis kun ei jaksa puskea vuorenrinteita pojat selassa. Se taksi tulee intialaisittain myohassa, eika kuskikaan ole se sujuvaa englantia puhuva, vaikka sellaisesta sovittiin.

Kaydaan kattoon hienoja paikkoja. Yks epavirallinen nahtavyys on kreisi, menen sinne yksin. Se on sellanen kallionkieleke. Nojaan sen reunalla vinosti kasvavan puun runkoon ja kurkkaan alas: pudotusta ehka 500 metria. Kelaan etta jos sen puskan juuret pettaa niin mina ja se puska ollaan pannukakkuna maassa. Kiipean takasin taksille.

Kaydaan kattoon luolia. Sinne on pieni sisaanpaasymaksu. Muttei me niita luolia nahda kun alue on rajattu ja aidattu. Jotain ihmisten aania kaikuu luolista muttei sinne mene reittia. Yritan saada lippurahat takas, vaikka jotenkin tiedan ettei ne niita rahoja anna. Haistatan pitkat lipunmyyjille. Alas luolille ois kuulemma paassyt, jos ois kiivenny turva-aitojen yli, mutta sita ei suositella kun se on niin vaarallista. Siis ei mitaa jarkea!! Naytan viela kasimerkkeja lipunmyyjille kun palataan taksille. Niiden ois pitany kertoa asiasta ennen ku myi liput.

Mutta tollanen on just niin tyypillista Intiaa. Myohemmin se naurattaa ja tuntuu jotenkin sopoltakin, heti peraan alkaa vahan vituttaan mutta sitten taas naurattaa.

Eniveis, nahdaan myos paikallinen golf-kentta. Nayttaa vahan laskettelurinteen ja pottupellon risteytykselta. Jos ei lyo hole-in-onea niin sita palloa ei varmaan enaa ikina loydy. Tai sitten ne pyorii alas laaksoon ja joku tienaa niilla elantonsa puristamalla niista eteerista oljya.. ken tietaa. Golf-kentan vieressa on Green Valley -nakoalatasanne. Sen entinen nimi oli Suicide Point. Ehka ne golffarit, jotka ei saanu sita hole-in-onea.. ken tietaa.

Saija kay 500 vuotta vanhan puun sisalla. Se on nahtavyys tien varrella, mutta sinnekin pitaa kiiveta vaantyneen verkkoaidan yli. Pistan merkille, etta jos joku myy tien poskessa keskella korpea passion-hedelmaa, siina on joku nahtavyys 50metrin sateella.

Ei ole kolmeen kuukauteen satanut niin vesiputoukset muistuttaa enemman hostellien vuotavia hanoja.

Iltapaivalla kaydaan souteleen Kodaikanalin tekojarvella.

Kuriositeettina: turistit jotka viipyy Intiassa viikon tai pari, pitaa paallaan paikallista asustetta mutta ne ei ole ihan kotonaan niissa; sarit on vahan liian raikeat niiden valkosta ihoa vasten tai housut ei ihan istu. Nama matkalaiset on yleensa keski-ikasia tai vanhempia ja asuu hyvissa hotelleissa.
Perus Intia-hippi reissaa muutamia kuukausia, pojilla on pitka takkunen tukka ponnarilla ja tytoilla on loysat mageet vaatteet ja korut. Perus Intia-hippi ei nayta paikalliselta vaan..no, ruskettuneelta Intia-hipilta. Ikaa 20-30
Sitten on kunnon travellereita, reissaa vuoden tai enemman. Niilla on lyhyet hiukset, reisitaskuhousut ja vaelluskengat. Mikaan niiden ulkoasussa ei viittaa Intiaan, ne on enemman funktionaalisia vaatetukseltaan. Ne on kolmekymppisia tai paalle ja ne matkustaa yksin.
Mina, Saija ja pojat ollaan vahan noita kaikkia.

PAIVA 38

Perjantai 13.

Kaydaan aamupaivalla Coaker's Walk -nakoalareitilla. Se on reilu puol kilometria vuorenrinnetta myoten. Nakymat onkin aika hulppeat, sumusta huolimatta.

Otetaan taksi sinne samaan eiliseen ravintolaan, joku Manna sen nimi.. No se on kiinni taas vaikka kyltti vaittaa toista. Ehka se on menny konkkaan, who know's. Ei ainakaan paikalliset.

Katotaan illalla Saijan kans kaksi leffaa, vaikka ois pitany menna nukkuun ajoissa.

PAIVA 37

Mokkimme on vilpoisa. Visa lammittaa takan jaljella olevilla puilla. Ehka tarkenisi menna suihkuun? Pestaan vahan pyykkia ja lahdetaan aamupalalle. Huono oloni jatkuu. Taidan kayda tanaan laakarissa.

Vuokraamme jarvenrannalta pyorat. Vuokraaja tuunaa niita hiki hatussa kuntoon. Aika ramat, mutta otamme ne kuitenkin. Kierramme jarven, pojat ovat selkarepussa. Pyllyni on mustelmilla ekan 100 metrin jalkeen.

IIltapaivalla viiletamme pyorilla alamakeen sairaalaan. Government hospital. Hoito ja laakkeet ilmaisia. Laakari kieltaa minulta oljyiset ja mausteiset ruuat. Katukeittiot pannaan, vain hyvat ravintolat kelpaavat. Remember to eat lots of fruits! Kelpaa.

Hurjan alamaen ja jarruttelusta uupuneiden kasiemme jalkeen on luonnollisesti luvassa rankka ylamaki. Etsimme turisti-infoa, jalat on ihan muussina. Loydamme vihdoin paikan (joka olikin muuttanut ihan sairaalan viereen. kiersimme turhan ylamaki-alamaki -lenkin). Visa kysyy mista voisi ostaa halpaa polttopuuta. "Down, down", sielta alhaalta missa oltiin tunti sitten. En millaan jaksais taas kiiveta takaisin pyorien, poikien ja puukasan kanssa. Me menemme takaisin mokille ja Visa lahtee reippaana etsimaan kyseisen halkopaikan.

Yllari yllari. Ei loydy sielta mihin infossa neuvoivat. Ei lahimailtakaan. Visa palaa tyhjin kasin, raivostuneena ja uupuneena, kiroaa koko (ai minka) turisti-infon. Tyydymme ostamaan vuokraisannalta polttopuut.

Palautamme pyorat ja mina, Leevi ja Pessi otamme pienen hevosen. Visa kavelee ja ottaa kuvia vieressa. Pojat nauttivat kyydista.

Etsimme jarven toisella puolella olevaa ruokapaikkaa. Harhailujen jalkeen, nalkaisten lasten huutaessa, paikka onkin kiinni. JES! Nousu takaisin toiselle puolelle. Ostamme matkan varrelta keksia ja porkkanoita pahimpaan nalkaan. Ravintolassa syon pelkkaa riisia ja salaattia. He eivat pysty muokkaamaan ruokalistaa minun tarpeille. No worries, masu tulee kuitenkin tayteen.

Keitamme illalla viela takkatulen hiilloksilla puuroa ostamassamme pikku kattilassa. Visa keittaa itselleen pannukahvit. Kerrassaan mukavaa touhua. Hyvilla mielin ja vasyneina nukkumaan.

PAIVA 36

Keskiviikko.

Aamulla Vattalkundussa. Taysi bussi Kodaikanaliin, lahtee sopivasti samantien.

Matkaa on 50km ja se on nousua koko ajan. Todella upeat nakymat kun bussi hilautuu vuorten rinteita etanavauhtia ylospain. Mutta se etanavauhtikin pelottaa mutkissa, kun ikkunasta avautuu satojen metrien pudotus. Alhaalla nakyy vihreaa sademetsan kaltaista ja valkoisia vuoristopuroja. Kuvien ottaminen on turhaa, kannattaa katsoa vaan ja ihailla.
Kaks tuntia ja paastaan vuoren paalle reilun kahden kilometrin korkeuteen. Meilla on hotellivaraus, mutta se ei osottaudu hintansa arvoiseksi. Sen edesta nakyy yks hienoimmista maisemista mita olen ikina nahnyt, mutta maisemalla on miinuspuolensa: pihalta lahtee jyrkanne, riski jota ei lasten kanssa voi ottaa.

Niinpa paadymme tahan neljan asunnon mokkiin, oma piha, asunnossamme on kaksi huonetta, telkkari, kuuma vesi ja takka. Paivalla on lammin ja yolla kylma, lapset nukkuu vilttikasojen alla, lataan takkaan viela muutaman halon.

Meijan pieni perhe, Intiassa pilvien ylapuolella. Eika tarvinnut kuin uskaltaa.

Coakers Walk ja muita
uusia kuvia

PAIVA 35

Tiistai 10/2/2009, viiminen paiva Mamallapuramissa. Ennen check-outia kayn ostaan Saijalle ihmelaaketta vatsavaivoihin. "Electros - oral rehydration salts", pieni vihrea pussukka, sen nimeen Saija vannoo. Se sai vinkin Kalkutan-ystaviltaan. Vahan Suomen Osmosalin tyyppista jauhetta, blandataan veteen ja niin kuin Saija sanoo: jo yksi kulaus tekee ihmeita. Sita ei saa ihan kaikkialta, siksi ostan nelja pakkausta.

Eilinen virus on tuhonnut tahanastiset kuvat muistitikulta. Yritan viela katsoa, jos ne jotenkin sais takaisin, muttei taidot riita. Nettipaikan tyontekija vaatii 20 rupiaa kun kaytin konetta 10min eika mikaan toiminut, ei edes netti. Kerron sillekin miten sen tyopaikan tietokone tuhosi meidan kuukauden kuvat. "En aio maksaa sulle 20 rupiaa ja mun mielesta se on ok", sanon sille, ja se ymmartaa. Virus, pentele. No, ois vaa pitany olla varovaisempi.

Jutellaan ravintolassa englantilaisen miehen kanssa. Hassu tapaus. Se on tullut tanne toiden perassa, nyt se on muutamassa Bollywood-leffassa. Se nayttaa miten yhdessakin leffassa se takaa-ajoi paahenkiloa porraskaytavassa pyssy kadessa. Se laittaa kadet yhteen pyssyksi ja pyorii siina ravintolan lattialla. "Sitten tulen kulman takaa, wham!, kamera zuumautuu kasvoihin", se selostaa. Kreisia !

Jutellaan viela tovi EUsta, globalisaatiosta ja monikansallisista yrityksista. Sen antaa yhteystietonsa. Innokas aija. Silla on sukissa reikia, kainalot vahan hiessa ja aina kun se on tunnekuohun vallassa, sen kasikarvat nousee pystyyn, se nayttaa meille.

Kiiruhdetaan jo bussiin, kun Saija muistaa etta sen pikkuhousut jai hotellin narulle kuivuun. Se palaa hakeen ne ja Pessin housut. Bussissa ei ole ovia lainkaan, Leevi on innoissaan kun kerrankin paasi sellasen bussin kyytiin.

Tunnin paasta ollaan Chengalpattussa, josta on vaihto Vattalkunduun lahtevaan bussiin. Ei millaa loydeta paikkaa mista bussi lahtee. Lopulta joku mies tietaa, ei ihme ettei loydetty, pieni toimisto eika englanninkielista nimea ikkunassa. Taalla puhutaan tamilia, sen kirjotusasu on ihan kasittamaton, siita ei voi paatella mitaan. Pelkkia kaaria ja ympyroita.

Vattalkunduun meneva bussi on mainioa. Siina tosin pyorii DVD, Bollywood-actionia. Tassa nimenomaisessa leffassa on paljon pyssynlaukauksia ja ukkosta. Kaiutin on minun ja Leevin kohdalla. Peitan kadella Leevin korvat ja yritan itse kallistaa paatani niin, etta korvalehteni sieppaisivat vain osan aanista. Se itse asiassa onnistuukin aika hyvin. Lopulta DVD jumittaa ja bussiin laskeutuu ihana, ihana hiljaisuus.

PAIVA 34

Maanantai 9.2.

Merella on killeriaallot eika uiminen onnistu. Olispa ne viela isommat, etta vois surffaa. No ei taalla vois kuitenkaan, huono ranta siina mielessa. Aallot on nii lyhyita. Lansirannikolla sitte.

Lounaan saaminen on mahdottomuus kun kello on vasta 11. Kysyn tarjoilijalta:"Do you serve lunch?". "Yes, please sit down", se vastaa. Se kattoo kun istutaan, ja tulee sitten luoksemme ja sanoo: "Lunch no possible." Aika vekkuli tarjoilija. No yhessa toisessa paikassa syodaan santsiaamupala, vaaranlaiset pannarit, jotka o sisalta raakoja. Turistiravintolat, harvoin saa rahoille vastinetta. Kaydaa paikkareiden jalkee kauempana kaveleen ja syomaan paikallisten mestassa. Niissa on paljon edullisempaakin.

Tokkaan muistitikun nettikahvilan koneeseen nii ryokale tartuttaa siihen viruksen. Ois pitany epailla jotain, kun kahvilan pitaja sanoi: "Maybe you can try this computer."

Junalippuja ei saada kun koululaisilla on joku loma nyt ja ne liikkuu paljon. Seukki mahis ois vasta maaliskuun alussa. Otetaan bussiliput kohti Kodaikanalia. Bussissa on vahan ikava matkustaa pitkaa matkaa kun pojat skitsahtaa, tama etappi on 8h, yon yli, sujunee hyvin jos pojat vain nukkuu.

Mulla on univaikeuksia ja psykedeelisia painajaisia oisin, aamusin kestaa aina tovi etta kaynnistyy. Uus tuuletin edesauttaa poikien nukkumista ja Saijankin, kattelin niita viime yona. Ollaan me aikamoinen pesue.

jotai uusia kuvia osoitteessa http://s497.photobucket.com/albums/rr339/visadoraduncan/

PAIVA 33

Yritamme vaihtaa hotellia, mutta muut ovat laatuunsa nahden vahan liian tyyriita. Jaamme siis tahan. Vaadimme kattorupelinkorjaajaa. "Today he is coming, I promise." Jeah, we'll see.

Mulla on huono vointi jalleen. Maha on ollut kuralla lahes koko reissun ajan. Kumma homma.
Kayn jalleen ostamassa "laaketta", samaa jauhetta jota Pinky osti Pessille. Tehoaa. Olo paranee heti vahan sita litkua juotuani.
Koko pitka rantaviiva on taynna kuolleita, puoliksi syotyja kaloja. Mita ihmetta? Paikallinen kaupustelija kertoo Visalle, etta kalastajien ollessa vesilla, vahingossa (tai ei) heidan hukkakalasakkinsa tipahti mereen ja sielta huuhtoutui rannalle. Rantahotellien omistajat laittavat tyontekijansa siivoamaan rannan. Uimisemme jaa kuitenkin talta paivalta valiin.

Etsimme jalleen ravintolaa. Menuissa luvataan kaikenlaista, mutta todellisuudessa heilta saa vain muutamaa sorttia. Visalla menee hermot. Kaikki ruoka on samanlaista. Kyllastyttaa. Paasisipa valilla laittamaan itse ruokaa.

Ostan aivan mielettoman ihanat silkkihousut, silkkimekon ja kengat yhdelta kauppiaalta. Han on mukava. Pyytaa meita huomenna teelle. "Not in a business matter, just tea, ok?"
Kuulostaa hyvalta.
Ei vielakaan kattorupelinkorjaajaa. Respan mies ei tiennyt edes koko asiasta. Vihaisena tyontekijoilleen han soittaa meille korjaajan... joka ei osaakkaan korjata koko laitetta. Tuo meille sitten pienemman poytarupelin. On se parempi kuin ei mitaan.

Mietimme seuraava maaranpaata. Kodaikanal? Maybe.. pikkuhiljaa kohti Keralaa kuiteski.

PAIVA 32

Lauantai

Emme voineet nukkua hyonteisverkon alla, se oli kuin SAUNA! Onneton kattorupelimme ei paastanyt verkon lapi yhtaa ilmaa. Revimme verkon Visan kanssa keskella yota alas... ei paljoa auta.

Lahdemme heti aamupalan jalkeen rannalle Leevin toivomuksesta. Huonosti nukutun yon jalkeen pojat ovat kiukkuisia. Eras paikallinen vuokraa aurinkovarjoja pieneen hintaan. Kun paatan yhden vuokrata, miehen vaimo ei suostu siirtymaan vaan pyytaa meita menemaan seuraavan varjon alle. Ihmiset ovat taalla royhkeampia kuin aiemmin.
Pessi kiukuttelee ja yritan saada sen nukkumaan. Huuto yltyy. Vieressa istuva saksalainen nainen tulee huivinsa kanssa paikalle ja kysyy, jos yrittaisimme keinuttaa Pessin uneen hanen huivissaan. Niinpa kokeilemme. Pikkuhiljaa Pessi rauhottuu, mutta heraa aina huutaen kun laskemme hanet alas. Nainen lainaa huivinsa meille, voimme palauttaa sen myohemmin kun asumme samassa majatalossa.
Jatkamme Visan kanssa keinutusta. Kun laskemme alas, Pessi nousee huutaen istumaan ja spytaa. Koko aamupala makaa nyt siina naisen uudella kauniilla huivilla. Heh. Meidan tuuriamme. Huuhdomme Pessin seka huivin suolaisessa merivedessa.
Nukumme pitkat paikkarit hotellihuoneessa.

Iltapaivasta kiertelemme vahan kaupunkia. Kaymme kauniissa puistossa, jossa on kaiverrettuja kallioita ja luolia. Kiipeamme korkeimmalle kalliolle ja ihailemme punaisena hehkuvaa auringonlaskua, kauniita peltoja ja palmumetsia.
Paatan maistaa kalaa. Lohta mies sanoo. Odotan talta ruualta paljon, olemmehan kalastajien kylassa. Mutta mika pettymys! Lohi on ylikypsennetty, hieman kuiva ja mauton. Haaveilen aitini ja isani grillikaloista.

Laitamme kaikki aikaisin nukkumaan. Hyonteisverkko jaa jalleen laittamatta. Tyontekijan lupaama korjaaja ei ole saapunut ja onneton rupelimme keikkuu katossa tulikuumana.
Pessi parka. Saaskien syoma iho ei saa vielakaan rauhaa.

PAIVA 31

perjantai

Vaipat pitaa dumpata kadulle kun ne vetaa otokoita puoleensa. Meilla ei ole ollut pusseja niin ollaan heitetty ne sellasenaan kadulle. Aamulla yksi tati tiuskii Saijalle, heh, linnut oli lennattany vaippoja sen tontille.

Bussi Mamallapuramiin. Tama on lepposa paikka. Heitetaan kamat hotelliin ja mennaan rannalle. Aika isoa aaltoa taallakin, Pessi vieroksuu, mutta Leevi tykkaa. "Ihan niinku vuoristorata", Leevi sanoo, kun kellun sen kans aalloissa.

Hotellihuone on kuuma ryokale, kun tuuletin ei toimi oikein. Kuumotamme tyontekijaa, se lupaa korjata asian huomenna.

Saija vasaa taas uutta henna-kuvaa, nilkkaan. Pakko myontaa, se alkaa olla jo aika hyva tuossa touhussa.

Ollaan taalla varmaan pari paivaa.

PAIVA 30

Se hotellinomistaja on innoissaan meidan pojista, mutta haluaa kuitenki tietaa miten niilla vessatouhut sujuu kun huoneemme on lakanoita myoten upouusi. "No worries, Leevi osaa jo ite kayda vessassa ja Pessilla on vaipat." Aika hauska juttu, silla aamulla herataan siihen, kun Pessi on tyontanyt sellaset vellit ettei vaippakaan riittany; kakkamatskua on lattialla, niilla upouusillas lakanoilla ja minun hiuksissa, siihen itse asiassa herasinkin kun Pessi hieroi pyllyaan paatani vasten.

Pyyhkimisten jalkeen Saija kaivaa kasiinsa kaiken aerosolillisen mita vain loytaa, jopa vanhan hajuveden kaapin peralta. Odoorit ja jaljet saadaan pois just ennen kuin omistaja astuu sisaan.

Outo elitistinen fiilis kaupungista, varakkaiden ikaantyvien ranskalaisten paratiisi. Ei voida vuokrata pyoria kun ei ole vapaita lastenistuimia. Mennaa moporiksalla 5km paahan ja paastaan taallaolomme aikana ensimmaisen kerran uimaan!

Se muutaman vuoden takainen tsunami myllersi Repos Beachia niin, etta ranta jyrkkenee tosi nopeasti. Sen takia rantaan puskee koko ajan polvenkorkuista vaahtopaata. Aallot on muutenkin kummalliset, niissa on kolme altoa paallekkain.

Pestiin aamulla pyykkia. Saadaan pyykit takas nii mies yrittaa peria 50 extraa, "Lakanat oli aika isoja." Saija selaa vaatteita. "No naa oli aika pienia", ja osottaa pikkuhousujaan. Mies antaa periksi. Mun valkonen t-paita varjaantyi kayttokelvottomaksi, se nayttaa lattialuutulta, mutta samasta syysta Saijan laikikas yopaita nayttaa nyt paremmalta.

PAIVA 29

ke 4.2.

Herataan varhain ja lahdetaan Pondycherryyn. Bussin ikkunoista tuulee lepposasti ja bussi keinuu ku purjelaiva, pojat on innoissaan ja nukkuu koko matkan.

Vaikeuksia saada hotelli. Paadytaan eraan hotellin omistajan systerin kotiin. Tai ei se koti ole, ne on aikeissa tehda siitakin hotellin.

Ei olla syoty oikein mitaan. Etitaan ravintolaa mutta ne on kaikki kiinni kun on juhlapaiva. Eraan ravintolan tyontekija kertoo: "Tanaan ei saa ruokaa koko paivana." Ollaan Saijan kans ihan ihmeissaan. Kaksi lasta huutaa nalkaansa syleissamme ja mies kehottaa ostaan keksia kioskista. Keksia! Onneks riksakuski tietaa avoimen paikan ja paastaan syomaan.
No iltasella ne muutkin raflat ja liikkeet aukeaa, kierrellaan kaupungilla. Vahan sellanen svenska talande battre folket -ilmapiiri, hmm..

PAIVA 28

Bye bye uudet tuttavuudet. Otetaan taksi lentokentalle. Sinne paasis bussilla halvemmalla ja kreisin ruuhkan takia taksikuski kaskeekin meidat bussiin. Saan kuskin suostuteltua, laukkujen ja lasten kanssa ahtaassa citybussissa, impossible!

Pessi huutaa kurkku suorana koneessa, nukahtaa sitten. Lento menee hyvin.

Chennai ei kiinnosta. Viedaan kamat hotellille, otetaan samalla selvaa Pondycherrin busseista. Kaydaan iltapalalla viereisessa raflassa, 25v. lokaalipoika humaltuneena alkaa antaa vinkkeja lasten kasvattamiseen. Just.

Syomassa on viiskymppinen suomalaispariskunta, ne reissaa pitkaan, antaa meille matkavinkkeja, ne vinkit otetaan vastaan.

PAIVA 27

Ma 2.2.

Visa valvoi taas melko myohaan. En saa hanta aamulla ylos. Patistelujen jalkeen Visa nousee. Syomme aamupalan mehukojulla. Kengankiillottajapoika saa vihdoin puhuttua meidat ympari. Saamme putipuhtaat kengat jalkaamme.
Nukumme pitkat paikkarit jonka jalkeen lahdemme Nicco Parkiin. Onko tama huvipuisto? Vahan autio ja kolkko..mutta sopo. Laitteissa, joissa me ajamme, ei ole turvavoita. Vanhanaikaiset penkit, joissa vois istua vain selka suorana ja pitaa kiinni. Selkarankaani sarkee.
Visa jaa illalla nukuttamaan poikia kun mina lahden ulos vahan kuvailemaan. Juttelen Jantjeen, Pinkyn ja eraan itavaltalaisen miehen kanssa pitkaan. Juomme chaita ja mehua. Kuuntelen tarinoita lapsuudesta, rakkaudesta, riidoista, kateudesta ja ilosta. Nautin.
Jantjee on kaunis, mietin. Vaikeasta elamastaan huolimatta han nauraa, ei pyyda mitaan ja on kiitollinen kaikesta mita saa. Otamme kuvia meista. Jantjeen pikkusiskolla Pinkylla on kaksi lasta, ensimmaisen sai 15-vuotiaana. Han nayttaa lapsenomaiselta. Kantaa nukkuvaa tytartaan paljain jaloin. Eras nainen lakkasi Jantjeen varpaankynnet, joista Jantjee on ylpea. Han sylkee punaista vahan valia. Purutupakkaa.
Jantjee tekee minulle illanpaatteeksi pienen hennatatuoinnin kateeni. Kiitan ja toivotan hyvat yot. Huomenna lahdemme Chennaihin.
Naita ystavia tulee ikava.

PAIVA 26

Pessi porayttaa aamuloysat lakanoille. Saija saa aamujumppaa pyykkitouhussa.

Jutellaan aamulla kauan aikaa paikallisten naisten kanssa. Yks niista ostaa Pessille laaketta mahavaivoihin. Annetaan Sanjeelle lastenvaatteita ja muuta pienta.

Kaydaan mukavassa leikkipuistossa. Pessi hiipii huomaamattamme puiston suurimpaan liukumakeen ja vahan kopauttaa itseaan laskiessaan alas.

Mennaan oikoreittia taideakatemian galleriaan. Meidan pitaa ylittaa piikkilangalla reunustettu aita kirkon takapihalla. Loydan sopivan raon ja hivuttaudun aidan toiselle puolelle. Viela puolitoistametrinen hyppy tiilien yli. Saija alkaa eparoida. Ja sitten joku ukkeli nakee mita meinataan ja haataa meidat pois. Joudutaan kaveleen sitten pitempaa reittia.

Muutamia oikeinkin hienoja teoksia galleriassa. Paikallisessa taidekoulussa taitaa olla paljon variteoriaa.

Taksien kanssa on ollut parempaa onnea viime paivina.

PAIVA 25

31.1. Lauantai

Valvoin eilen ja olen aamulla vasynyt. Syomme aamupalan mehukojulla. Saija juttelee mukavan australialaisen kanssa, mina juoksen Pessin perassa.

Kaymme puistossa. Kentalla pelataan krikettia. Pessi nappaa hevosenkakkaa kasiinsa.

Academy of Fine Artsin galleria on kiinni. Huomenna siella on isot juhlat, menemme silloin.

Nukun vahan aikaa hotellilla. Mennaan sitten kaupungin pohjoisosaan syomaan kiinalaista, ihan hyvaa. Saija ostaa mageen kellon ja Leeville myos, se haluaa prinsessakellon.

Pessilla on ihme heittelykausi paalla. Kaikkea pitaa viskoa. Viinirypaleet saa kyytia.

Menen illalla nettiin. Kavelen ensin Sudder Streetia, mika meno lauantai-iltana. No ei menoa. Paadyn Lindsay Streetille ja menen oluelle. Kreisi pubi, asiakkaat vain miehia niinku kai yleensakin taalla baareissa. Lavalla on viisi naista, jotka laulaa vuorotellen. Se on niin kummallinen, intialaisten lauluaani, miesten ja naisten. Kuka raakkaa kissaa? Mutta niilla on hetkensa ja laulunsa, ja sillon se on oikeinkin hienoa. Katoin eilen telkkarista musakanavalta intialaista trancea. Pari ihan hyvaa piisia.

Miehet antaa tippia naisille. Seteleilla on siivet, niinku strippiluolassa konsanaan. Juuri nyt lavan edessa on mies, joka antaa satasen seteleita viiden sekunnin valein, yhteensa kymmenen. Se on yhta hymya, kun nainen alkaa laulaa sen toivekappaletta.

Miehet sukii itseaan peilin edessa. Ne on about kolmevitosia, pukuhousuissa kauluspaidassa, ylin nappi toki auki, onhan ne vapaalla. Erotun joukosta, mutta kerrankin saan olla rauhassa. All eyes on women.

Ei ole sitaroita eika bongoja. Bandilla on Rolandit ja mikissa infernaalinen kaiku. Valuuko korvistani verta? Eikun se olikin vuotava putki katossa. Siirran tuoliani.

Seinalla on digitaalinen kello, sekunnin tarkkuudella. 11:11:21. Sekuntien siina vaihtuessa silmien edessa havahdun kahteen ajatukseen: olen 26, kohta 27 & on aika palata hotellille.

Paiva 24

Leevi oksentaa yolla ja ramppaa vessassa pariin otteeseen. Ma en paase sangysta ylos kun on niin huono olo. Kohta kylla pitaisi olla sellainen vastustuskyky, etta selviaa mista vain.

Aamulla vahan parempi olo. Pestaan Visan kanssa pyykkia kylpparin lattialla. Tosi hyva saippua ja pieni vaateharja. Lika lahtee. Ripustetaan pyykit naruihin, jotka kiinnitetaan jesarilla huoneen seiniin. Kattorupeli paalle ja ikkuna auki. Kuivuu nopeasti.

Lahdemme aamupalalle eraaseen kahvilaan lahistolla. Pessi kiukuttelee. Tyontekija tulee valittamaan melusta ja pyytaa mua Pessin kanssa hetkeksi ulos rauhoittumaan. "Ei taida sulla olla lapsia, mister? Jos jotain asiakasta haittaa niin tulkoot itse meille sanomaan. Tai laittakaa oveen edes kyltti, NO KIDS ALLOWED!"
Ruokahalu meni.
Tulikin mieleen eras ihana juttu mita meille tapahtui toissapaivana. Hyppasimme taksiin, taksikuski laittoi mittarin paalle ja perille paastyamme pyysi kuitenki tuplahintaa. Selitti vain intiaksi jotain ihme huuhaata. Me jauhoimme takasi suomeksi. Paikalle keraantyi joukko intialaisia miehia. Pistivat kuskille luun kurkkuun, heristivat nyrkkia ja vaativat kuskia antamaan oikean vaihtorahan takaisin meille. Kuskilla iski pieni paniikki ja hermostuneesti nauraen antoi vihdoin periksi. Apuun tulleet miehet taputtivat meita olalle. Good good, vihdoin oikeutta meille!

Kaymme paivaunilla majatalossamme. Olo on sen jalkeen paljon parempi ja paasemme vihdoin CIMAan, nykytaiteen museoon. Ei mitaan hirvittavan vaikuttavia teoksia, mutta kiva katsoa. Ostamme sisalla olevasta taideliikkeesta mulle ja Visalle kaulakorut.

Kaymme Haldiramissa syomassa(valtavan iso ruokamarketti). Annokset ovat pienia. Kaymme myos ruokakaupassa ja ostamme pojille karkkia (ihan oikeeta sellaista!).
Palaamme Sudderstreetille, juomme tuoremehut katukahvilassa (Ostan yhden myos talle katunaislle, johon olemme tutustuneet. Hanesta on tullut hyva ystava meille), juttelemme mukavia muiden matkalaisten ja paikallisten kanssa ja kaymme ostamassa lentoliput Chennaihin. Lento lahtee tiistaina.
Ostan myos hennavaria, jolla teen Leeville kateen maalauksen. Leevi on ylpea omasta tatuoinnistaan.
Ainiin, ja HUILUN! ....en vain osaa soittaa silla. Kaunista kasityota kuitenkin. Enkohan ma jotain aanta saa aikaiseksi, kuha maltilla opettelen..
Nautin tasta kaupungista.