Ke 25.3. Anjuna/Arambol
Mennaan toistamiseen Anjunan keskiviikkomarkkinoille. Ostelu on nyt maaratietosempaa kuin viime viikolla, vaikka Saija on edelleen kuin esikaupunkilaisaiti Stockmannilla. Alles Gut, kuitenki.
Jutellaan markkinoilla yhen kangaskauppiaan kaa. Jutustelu ajautuu Mumbain terrori-iskuihin joulukuussa. Kysyn miehelta, miten han koki tapahtuneen: "Hirvea shokki ! Niin monet itkivat", ja jatkaa sitten, "kun bisnes lakkasi. Turistit katosivat, guesthouset ja hotellit joutuivat ahtaalle, puhumattakaan naista ihmisista jotka ovat taalla tanaan myymassa, paluu koyhyyteen, sita se oli !". Taalla mennaan niin turismin ehdoilla. Hevia shittia.
Illalla Marcel, saksalaispoika, istuu kanssamme iltaa maailmanparannuksen merkeissa.
26.3.2009
PAIVA 77
ti 24.3. Arambol
Aamu venyy ja venyyyyyyyyyyy, ja lopulta saadaan asiat kayntiin vasta puoliltapaivin. Sillon pojat on taas paivaunivasyneita ja Leevi saa viiltohaavan nettikahvilan ovesta jalkaansa. Ollaan kuitenki hoidettu pyorat allemme, joten pysymme suunnitelmassamme.
Ajetaan kaikki nelja yhden skootterin paalla pohjoiseen Querim-rannalle. Siella ei ole juuri ketaan, mutta ranta ei ole kovin hyva emmeka siksi viivy kauaa.
Kauempana on tyomaa, nayttaa kaatopaikalta. Otan videokameran ja lahden kattoon mita siella puuhataan. Se ei osottaudukaan kaatopaikaksi, jotain kivenlohkareita ne siella kasaa. Tyontekijat ovat kylalta, en tavoita ketaan englantia puhuvaa. Kuvaan hieman, vapaaehtoiset ja innokkaat poseeraa kuin Vuoden lehtikuvaan. Miehet, naiset ja lapset on yhessa, ruokatauko. Kun tyo jatkuu, miehet palaavat kivenlohkareille, naiset joidenkin narukasujen pariin ja lapset pesee astioita. Miesporukka viittoo minulle, ja lopulta olen heidan mukana ojentamassa lohkareita edelliselta aijalta seuraavalle jonossa. Semmosia 10-20kilosia palikoita, vahan mua kuumottaa kun ei ole Jalaksen turvakengat jalassa, mutta eipa ole noilla aijillakaan, ei kaikilla edes sandaaleja.
Rannalla on pieni ravintola, jonka omistaja lopulta kykenee valaisemaan minua: ne vasaa siina muuria, eroosiota ja mahdollista tsunamia vastaan. Tyot on alkanu pari kk sitten, ja intialaiseksi tyomaaksi se oli jo edennyt yllattavan pitkalle (muurin pohja oli jopa suora!). Muurin on tarkoitus olla 200m pitka, 3m korkea ja valmistua 14kkn paasta. Rispekt !
Kun on nelja yhden skootterin paalla, vauhtia viiskymppia, tie on kapea ja kuoppainen, juuri sillan kohdalla, ilmassa polisee hiekkaa ja roskapusseja, ja vastaan tulee paikallisbussi, intialaisittain keskella tieta, siina on kuulkaas vanha mopojatkakin kieli keskella suuta.
Aamu venyy ja venyyyyyyyyyyy, ja lopulta saadaan asiat kayntiin vasta puoliltapaivin. Sillon pojat on taas paivaunivasyneita ja Leevi saa viiltohaavan nettikahvilan ovesta jalkaansa. Ollaan kuitenki hoidettu pyorat allemme, joten pysymme suunnitelmassamme.
Ajetaan kaikki nelja yhden skootterin paalla pohjoiseen Querim-rannalle. Siella ei ole juuri ketaan, mutta ranta ei ole kovin hyva emmeka siksi viivy kauaa.
Kauempana on tyomaa, nayttaa kaatopaikalta. Otan videokameran ja lahden kattoon mita siella puuhataan. Se ei osottaudukaan kaatopaikaksi, jotain kivenlohkareita ne siella kasaa. Tyontekijat ovat kylalta, en tavoita ketaan englantia puhuvaa. Kuvaan hieman, vapaaehtoiset ja innokkaat poseeraa kuin Vuoden lehtikuvaan. Miehet, naiset ja lapset on yhessa, ruokatauko. Kun tyo jatkuu, miehet palaavat kivenlohkareille, naiset joidenkin narukasujen pariin ja lapset pesee astioita. Miesporukka viittoo minulle, ja lopulta olen heidan mukana ojentamassa lohkareita edelliselta aijalta seuraavalle jonossa. Semmosia 10-20kilosia palikoita, vahan mua kuumottaa kun ei ole Jalaksen turvakengat jalassa, mutta eipa ole noilla aijillakaan, ei kaikilla edes sandaaleja.
Rannalla on pieni ravintola, jonka omistaja lopulta kykenee valaisemaan minua: ne vasaa siina muuria, eroosiota ja mahdollista tsunamia vastaan. Tyot on alkanu pari kk sitten, ja intialaiseksi tyomaaksi se oli jo edennyt yllattavan pitkalle (muurin pohja oli jopa suora!). Muurin on tarkoitus olla 200m pitka, 3m korkea ja valmistua 14kkn paasta. Rispekt !
Kun on nelja yhden skootterin paalla, vauhtia viiskymppia, tie on kapea ja kuoppainen, juuri sillan kohdalla, ilmassa polisee hiekkaa ja roskapusseja, ja vastaan tulee paikallisbussi, intialaisittain keskella tieta, siina on kuulkaas vanha mopojatkakin kieli keskella suuta.
PAIVA 76
Maanantai 23.3., Arambol
Visa ja pojat lahtevat aamulla jarvelle, mina hoitelen asioita kylalla. Ensimmainen etappi, waxing. Elamani ensimmainen kuumavahawaxing. Auts! "Like little ant bites", vahaaja nauraa.
Seuraavana raatalille, mutta miespa ei olekaan paikalla. Kulutan aikaa kaupungilla ja menen ottamaan itselleni pari rastapatukkaa niskaan. Kumma veto.
Iltapaivasta Leevi ihmettelee aidin uutta tukkaa. Mutta niin teen minakin. Perus tsillailua. Pojat leikkii hiekalla, me ajatellaan kotiinpalaamiseen liittyvia asioita. Hieman jo kaipaillaan omaan kotiin, missa se sitten lieneekaan.
Visa ja pojat lahtevat aamulla jarvelle, mina hoitelen asioita kylalla. Ensimmainen etappi, waxing. Elamani ensimmainen kuumavahawaxing. Auts! "Like little ant bites", vahaaja nauraa.
Seuraavana raatalille, mutta miespa ei olekaan paikalla. Kulutan aikaa kaupungilla ja menen ottamaan itselleni pari rastapatukkaa niskaan. Kumma veto.
Iltapaivasta Leevi ihmettelee aidin uutta tukkaa. Mutta niin teen minakin. Perus tsillailua. Pojat leikkii hiekalla, me ajatellaan kotiinpalaamiseen liittyvia asioita. Hieman jo kaipaillaan omaan kotiin, missa se sitten lieneekaan.
PAIVA 75
Su 22.3. Arambol, Goa
Aamulla heraamme rattivasyneina. Valvoimme Visan kans myohaan pelaten noppaa ja juoden cocktaileja (pari) ja syoden jaateloa. Yo meni muutenki huonosti. Tapahtui ketjureaktio, jonka seurauksena kaikki nelja kokotimme hereilla neljalta yolla.
Toivuttuamme aamulla uuteen paivaan lahdemme jarvelle. Jarvessa on hiekkapohja ja pitkaan matalaa, pojat tykkaavat. Juttelemme espanjalais-brittilaisen pariskunnan kanssa, joilla on myos yksi lapsi, vahan Pessia vanhempi. Tama poika leikkii tottuneesti vedessa ja vaikka paa kay pinnan alla, ei poika ole moksiskaan. Pessi huutaa syliin kun pikkasen pyllahtaa.
Pariskunta kertoo olleensa Goalla jo 7 viikkoa. SEITSEMAN VIIKKOA ! Ei ihme, etta poika onkin sellainen vesimurmeli. Tuntuu ihmeelliselta, miten joku voi nauttia niin pitkaan samalla, turistien suosimalla rantalomabiitsilla. Mua jo kyllastyttaa. Mietin seuraaville paiville retkia toisiin kyliin. No, mutta hyva etta meita on moneksi.
Paikkareiden jalkeen lahdemme kylalle hoiteleen asioita. Kayn kysymassa djembe-rumputunteja, Internetia, raatalilla, kaupassa. Ja yllattaen naemme kadulla sen saksalaisen Marcelin, jonka kanssa meilla on jo pitka tormayshistoria taalla Intiassa. Ihan uskomatonta. Hekottelemme taas samalle asialle.
Iltapalan syomme kylan puolella. Pojat menevat nukkumaan vasta kymmenelta. Johtuiskohan meidan kolmen tunnin paikkareista?
Aamulla heraamme rattivasyneina. Valvoimme Visan kans myohaan pelaten noppaa ja juoden cocktaileja (pari) ja syoden jaateloa. Yo meni muutenki huonosti. Tapahtui ketjureaktio, jonka seurauksena kaikki nelja kokotimme hereilla neljalta yolla.
Toivuttuamme aamulla uuteen paivaan lahdemme jarvelle. Jarvessa on hiekkapohja ja pitkaan matalaa, pojat tykkaavat. Juttelemme espanjalais-brittilaisen pariskunnan kanssa, joilla on myos yksi lapsi, vahan Pessia vanhempi. Tama poika leikkii tottuneesti vedessa ja vaikka paa kay pinnan alla, ei poika ole moksiskaan. Pessi huutaa syliin kun pikkasen pyllahtaa.
Pariskunta kertoo olleensa Goalla jo 7 viikkoa. SEITSEMAN VIIKKOA ! Ei ihme, etta poika onkin sellainen vesimurmeli. Tuntuu ihmeelliselta, miten joku voi nauttia niin pitkaan samalla, turistien suosimalla rantalomabiitsilla. Mua jo kyllastyttaa. Mietin seuraaville paiville retkia toisiin kyliin. No, mutta hyva etta meita on moneksi.
Paikkareiden jalkeen lahdemme kylalle hoiteleen asioita. Kayn kysymassa djembe-rumputunteja, Internetia, raatalilla, kaupassa. Ja yllattaen naemme kadulla sen saksalaisen Marcelin, jonka kanssa meilla on jo pitka tormayshistoria taalla Intiassa. Ihan uskomatonta. Hekottelemme taas samalle asialle.
Iltapalan syomme kylan puolella. Pojat menevat nukkumaan vasta kymmenelta. Johtuiskohan meidan kolmen tunnin paikkareista?
21.3.2009
PAIVA 74
lauantai 21.3. Arambol Beach
Enpa yllaty kun heraan taas kuin en olisi nukkunut ollenkaan. Aamupala, taksilla 10kilsan paassa olevalle automaatille, takaisin, paivaunet 3h.
Herataan puol nelja, puol viidelta syomassa huonoa ruokaa, viidelta kiivetaan kukkulan paalle kattoon maisemia jotka on hienot, puol kuudelta ollaan tultu alas ja katotaan auringon uppoamista mereen, seittemalta mennaan naapuriraflaan iltapalalle, Saija hoitaa iltapesun ja mina tulen internet-paikkaan, jossa superfastextrawidebroadband, mutta kuvia ei saa silti ladattua nettiin, sori siita.
Goan biitsit ahdistaa valilla, sen on tama turismi ja sen lieveilmiot kai tai joku, paikallisten valinpitamattomyys luonnon suhteen, en tiia mika, ehka vasymys aiheuttaa sen. Saija on onneks jo kattonu joitain paivareitteja joita voidaan skootterilla tehda. Tanaan on tuntunu, etta pitais vaan paasta pois, sisamaahan ehka. Paakin on kipea ja kun kourallinen parasetamoli-ibuprofeiinikomboja ei auta, ongelma taitaa olla enemman henkista kuin fyysista sorttia. Jostain syysta muistelen tanaan Gokarnan Om Beachia, kun kerran siella uin tunnin koskettamatta jaloillani pohjaa, tuntu aika pirun hyvalta. Ehka taa onki vaa kaipuuta tien paalle taas.
Enpa yllaty kun heraan taas kuin en olisi nukkunut ollenkaan. Aamupala, taksilla 10kilsan paassa olevalle automaatille, takaisin, paivaunet 3h.
Herataan puol nelja, puol viidelta syomassa huonoa ruokaa, viidelta kiivetaan kukkulan paalle kattoon maisemia jotka on hienot, puol kuudelta ollaan tultu alas ja katotaan auringon uppoamista mereen, seittemalta mennaan naapuriraflaan iltapalalle, Saija hoitaa iltapesun ja mina tulen internet-paikkaan, jossa superfastextrawidebroadband, mutta kuvia ei saa silti ladattua nettiin, sori siita.
Goan biitsit ahdistaa valilla, sen on tama turismi ja sen lieveilmiot kai tai joku, paikallisten valinpitamattomyys luonnon suhteen, en tiia mika, ehka vasymys aiheuttaa sen. Saija on onneks jo kattonu joitain paivareitteja joita voidaan skootterilla tehda. Tanaan on tuntunu, etta pitais vaan paasta pois, sisamaahan ehka. Paakin on kipea ja kun kourallinen parasetamoli-ibuprofeiinikomboja ei auta, ongelma taitaa olla enemman henkista kuin fyysista sorttia. Jostain syysta muistelen tanaan Gokarnan Om Beachia, kun kerran siella uin tunnin koskettamatta jaloillani pohjaa, tuntu aika pirun hyvalta. Ehka taa onki vaa kaipuuta tien paalle taas.
PAIVA 73
pe 20.3. Arambol
Katos, unohdettiin eilen ottaa malarialaakkeet. Ollaan alettu lipsuun niiden suhteen, vaikka Goalla tunnetusti on malariaa. No ei ne laakkeet edes ole 100prosenttisia toimivuudessaan. Sita paitsi taalla on yleista tietoa, etta ilman laakekuurin aiheuttamaa resistanssia malarialoinen on helpompi hoitaa pois. Who knows.
Ollaan aamupaiva pohjoisrannalla, se on pieni ja idyllinen. Aallot kuitenkin hengenvaarallisia lapsille (ei silti edelleenkaan surffattavia), ja kaivan poikien kans kookospahkinan kuorella ja leluauton perakarrylla oman altaan hiekalle. Nyt mullakin on kunnon Kanariansaaret-rusketus, kaakaonvarinen iho mutta pyllyposket vitivalkoset.
Kiertelyakaartelua, ajoissa nukkuun...kun on vajaat kolme kuukautta herannyt joka aamu edelleen rattivasyneena, sita on aika uupunut ja kaipailee jo lastenvahtia.
Katos, unohdettiin eilen ottaa malarialaakkeet. Ollaan alettu lipsuun niiden suhteen, vaikka Goalla tunnetusti on malariaa. No ei ne laakkeet edes ole 100prosenttisia toimivuudessaan. Sita paitsi taalla on yleista tietoa, etta ilman laakekuurin aiheuttamaa resistanssia malarialoinen on helpompi hoitaa pois. Who knows.
Ollaan aamupaiva pohjoisrannalla, se on pieni ja idyllinen. Aallot kuitenkin hengenvaarallisia lapsille (ei silti edelleenkaan surffattavia), ja kaivan poikien kans kookospahkinan kuorella ja leluauton perakarrylla oman altaan hiekalle. Nyt mullakin on kunnon Kanariansaaret-rusketus, kaakaonvarinen iho mutta pyllyposket vitivalkoset.
Kiertelyakaartelua, ajoissa nukkuun...kun on vajaat kolme kuukautta herannyt joka aamu edelleen rattivasyneena, sita on aika uupunut ja kaipailee jo lastenvahtia.
PAIVA 72
to 19.3. Goa, Arambol Beach
Taksikuski heittaa meijat Arambolille. Kaikkine kantamuksinemme (se hemmetin rumpu lisaks olallani) kavellaan viela puoli kilsaa ennalta tsekattuun guesthouseemme.
Paikkareiden jalkeen perus kiertelyakaartelua alueella. Illalla katon JohnnyDeppin leffan yhessa raflassa kun on ollut niin ikava telkkaria. Saija lupautuu silla valin laittaan pojat nukkuun.
Guesthousemme vieressa on ravintola, jossa Saijan kans syon viela iltapalan. Ei oikein ruoka maistu, mulla on saletisti joku ameeba tai mato elimistossa (en ole ollut turhantarkka sen suhteen mita suuhuni pistan, missaan vaiheessa) kun vatsavaivat ei ota hellittaakseen. Vieressaistuva seitsenkymppinen brittipariskunta on pannut merkille kuinka silittelen vatsaani ja kysyy, haluanko heilta laaketta. Istutaankin sitten tovi heidan (Pat&Tom) kanssa. Tom sossottaa ja puhuu slangia, jota on valilla vaikea ymmartaa. He kertovat, etta iso osa venalaisista tulee Goalle jalometallien vuoksi. Alueelta on kuulemma vastikaan loytynyt uusi kultaesiintyma, ja arvokorut on taalla halpoja. Goan intialaiset on aika luottavaista kansaa, usein ostokset voi maksaa vaikka seukki paivana, ja Tom kertoo, miten yksi venalaispoppoo oli shoppaillut silla mentaliteetilla, mutteivat tulleetkaa enaa takaisin maksamaan. Aika torkeaa.
Ja riskaabelia. Gokarnassa Steve kertoi, miten eras heppu oli riidan takia haipynyt hotellista maksamatta velkojaan. Hotellin tyontekijat loysivat hepun parinsadan kilsan paasta, raahasivat takaisin hotellille ja pieksivat hanta takahuoneessa pari paivaa. Kun touhu paljastui hotellin asiakkaille, nama kerasivat kolehdin ja maksoivat miehen vapaaksi. Intialaisen omankadenoikeuden kanssa ei kannata pelleilla.
Taksikuski heittaa meijat Arambolille. Kaikkine kantamuksinemme (se hemmetin rumpu lisaks olallani) kavellaan viela puoli kilsaa ennalta tsekattuun guesthouseemme.
Paikkareiden jalkeen perus kiertelyakaartelua alueella. Illalla katon JohnnyDeppin leffan yhessa raflassa kun on ollut niin ikava telkkaria. Saija lupautuu silla valin laittaan pojat nukkuun.
Guesthousemme vieressa on ravintola, jossa Saijan kans syon viela iltapalan. Ei oikein ruoka maistu, mulla on saletisti joku ameeba tai mato elimistossa (en ole ollut turhantarkka sen suhteen mita suuhuni pistan, missaan vaiheessa) kun vatsavaivat ei ota hellittaakseen. Vieressaistuva seitsenkymppinen brittipariskunta on pannut merkille kuinka silittelen vatsaani ja kysyy, haluanko heilta laaketta. Istutaankin sitten tovi heidan (Pat&Tom) kanssa. Tom sossottaa ja puhuu slangia, jota on valilla vaikea ymmartaa. He kertovat, etta iso osa venalaisista tulee Goalle jalometallien vuoksi. Alueelta on kuulemma vastikaan loytynyt uusi kultaesiintyma, ja arvokorut on taalla halpoja. Goan intialaiset on aika luottavaista kansaa, usein ostokset voi maksaa vaikka seukki paivana, ja Tom kertoo, miten yksi venalaispoppoo oli shoppaillut silla mentaliteetilla, mutteivat tulleetkaa enaa takaisin maksamaan. Aika torkeaa.
Ja riskaabelia. Gokarnassa Steve kertoi, miten eras heppu oli riidan takia haipynyt hotellista maksamatta velkojaan. Hotellin tyontekijat loysivat hepun parinsadan kilsan paasta, raahasivat takaisin hotellille ja pieksivat hanta takahuoneessa pari paivaa. Kun touhu paljastui hotellin asiakkaille, nama kerasivat kolehdin ja maksoivat miehen vapaaksi. Intialaisen omankadenoikeuden kanssa ei kannata pelleilla.
PAIVA 71
Ke 18.3. Anjuna
Heratys aamukuudelta. Lapsiperhe, aamutoimien jalkeen vasta yhdeksalta markkinoilla.
Ollaan silti ensimmaisten joukossa ja taikauskoiset intialaiset suostuu myymaan halvalla koska uskovat ekan diilin tuovan onnea. Ehka se tuokin, en tieda, mutta moni myyja viela iltapaivalla valittelee kun ei ole myynyt mitaan.
Meista on vajaassa kolmessa kuukaudessa hioutunut aikamoisia kauppamiehia. Ostetaan arvotuotteita murto-osalla pyyntohinnasta. Yritetaan kuitenki olla eettisia, varmistetaan etta kauppa on myos myyjalle hyva, ja usein jatetaan ostamatta jos tuntuu etta epaeettisen halvalla lahtee.
Saija tinkaa 9000 djembe-rummun kahdessa tunnissa 2500 rupiaan, joka on hyva (mutta sen kylla tietaa, kuka sita rumpua joutuu kantaan..). Itse ostan, tadaa, ruoskan! Samanlaisen jolla intialaiset fakiirit piiskaa itseaan. Mustaa nahkaa, uu.
Ja paivan paatteeksi meilla on sellasen sinisen Ikea-kassin verran lisaa tavaraa. What can you do, ostajan markkinat.
Itanaapurimme venalaiset ovat vallanneet Goan monin paikoin. Ne ottaa mallikuvia rannalla. XS - XXL, aina poseeraus kaynnissa ja poikaystavat ja sulhot antaa vinkkeja asentojen suhteen. Myos markkina-alueella heita nakee myymassa, muttei millaan Mustamaen tori -meiningilla: taalla ne myy erikoisia, nuorekkaita ja moninverroin kalliimpia tuotteita kuin paikalliset. Ja kun asiakas on lansimainen turisti, sen perusintianmatkamuiston jalkeen ne erikoiset vaatteet yms. alkaa kiinnostaan. Eika perinteiset paikalliset tuotteet enaa kay kaupaksi.
Juttelen paikallisen miehen kanssa, han pitaa kahvilaa markkina-alueella. Mies ennustaa, etta tata menoa jo legendaarinen Anjuna Wednesday Market kuolee parissa vuodessa. En epaile. Lansimaiset uudisasukkaat ovat jo vallanneet torialueen parhaat kojut, siella on sapina ja ihmisvirta, valkoihoisten bandi soittaa todella huonosti Jimi Hendrixin Purple Hazea, Bacardi Breezerit jaakylmina poydissa, ja kaukana etaalla intialaisnaiset yrittaa myyda liian halvalla korurasioita satunnaisille piipahtajille.
Goalle saavuttuamme olen taas palannut miettimaan turismin (siis meijan pikku perheenkin) vaikutusta. Kahvilanpitaja nostalgiapuuskassa muistelee Goaa 10-15 vuotta sitten, ja poden huonoa omatuntoa. Ehka me oltais voitu ottaa juomavedenpuhdistusjarjestelma Suomesta mukaan, jattany pois pari vaatetta repusta ja antanu tilaa sille, vahentanyt siten osaltamme esim. jatemuovipullojen kasvua.. en tieda.
Valimeren maiden turismi on niin erilaista, kun silla on siella niin pitkat perinteet, mutta taalla, kehittymaisillaan olevassa maassa kaikki on niin haurasta. Ja kun se pilkkahintaan lahteva korurasia tuo silti enemman voittoa kuin paivan uurastus riisipellolla, kai naa on myyjankin markkinat.
markkinamarkkinamarkkinaa siella, markkinaa taalla.. eika mulla ole mitaan venalaisia vastaan, on hyvin todennakoista, etta joskus kirjoitellaan pikkuperhe-blogia kyrillisin kirjaimin. Who knows.
Kahvilanpitaja kertoo myos, kuinka pari vuotta sitten kyyditsi suomalaistyttoa pratkan selassa pitkin kylaa asioita hoitamassa. Tytto puristi miehen hartioista ajon aikana niin kovasti, etta miehella oli kaksi paivaa olkapaat jumissa. Kun han kysyi tytolta, mita han tekee Suomessa tyokseen, tytto vastasi: "Paimennan poroja."
Tapaamme suomalaismiehen, matkustaa yksin 2vkoa. Saavuttuaan Goalle han myos oli alkanut pohtiin asioiden eettista puolta. Ravintolassa, jossa tapaamme ekan kerran, sattumalta takanamme on keski-ikaisten suomalaisten lauma. He ovat punanenaisia, muttei auringosta vaan tyhjista olutpulloista poydallaan. Tiedamme, niin kuin hekin, suomalaisia!, muttemme vaihda sanaakaan. Kuulen heidan keskustelunsa siina missa he meidan, ja tiedamme ettei meilla ole kansallisuuden lisaksi kovinkaan paljon yhteista.
Iltasella kaydaan viela rannalla, etta pojat paasee purkaan energioitaan. Pessin kakkavaipan rullaan jemmaan, mutta 10sek myohemmin kulkukoira tulee vastaani se vaippa suussaa. Hammastykseni on melkoinen. Koira repii vaipan auki ja alkaa lipomaan kakkaa parempiin suihin. Tiedan, etta ne tykkaa Pessin kakasta, kun Gokarnassa koira nuoleskeli Pessin kakat betonilattialta (jonka jalkeen muurahaisarmeija viimeisteli tahrat), mutta taalla koirat on jopa aggressiivisia sen suhteen. Yritan sivistyksen nimissa napata vaipan takaisin, mutta kun koira alkaa murista ja irvistaa mulle, tiedostan ettei se ole luopumassa siita vaipasta. Annan sen nuoleskella kunnes vaippa nayttaa silta kuin sen voisi kayttaa uudelleen. Kun lopulta saan sen kasiini, roskis maaranpaanani, uusi koira tarraa siihen. Nostan vaipan korkealle ilmaan, mutta koira hyppii ja naykkii sita, vaipanhaivenet leijailee ilmassa kuin joissain perversseissa saksalaisissa fetissibileissa konsanaan. Itsesuojeluvaiston pakottamana heitan vaipan johonkin nurkkaan. Mieluummin annan koiralle lapseni kakkavaipan kuin otan silta vesikauhun.
Pari paivaa sitten tapaamamme innokas unkarilainen velikulta kertoo, kuinka poliisi pysaytti sen moottoripyoran. "Ymmarratko, ei ole kohteliasta ajaa valtatiella alushoususillaan", poliisi oli sanonut, johon unkarilainen velikulta: "Ei nama ole alushousut, nama on uimahousut!" En voi arvioida, kumpi osapuoli oli tapahtuneesta enemman nolona.
Intialaismiehet turismin parissa polttavat enimmakseen Marlboroa, eika "bideja", perinteisia rullalle kaarittyja tupakanlehtia. Maaseudulla laihat, lihaksikkaat haarmaantuneet maanviljelijat bidit suussaan on aika hieno naky, taalla pomppomahainen guesthouse-isanta skootterin selassa mallu huulessa on..no, vahemman hieno naky. Mutta samahan se on Suomessakin: juuret ja perinteet on hienoja, mutta harva niista jaksaa pitaa kii.
Guesthousemme tarjoilija, vahan tiukkapiponen, kertoo illalla: tyopaikka maksaa hanelle kaiken elamiseen liittyen, ekstra=palkka=2000rs=40euroa. Han on puolet vuodesta Goalla tienaamassa, toiseksi puoleksi palaa tyttoystavansa luo pohjoiseen samanlaisiin duuneihin. Tyopaivaa on keskimaarin kaikki muut kuin yon tunnit.
Vie tovin etta lansimaistuneen ihmisen mielentila virittyy Intian aallonpituuksille. Oletan, etta ilman lapsia matkaaville se tapahtuu nopeammin. Ajan lisaksi se vaatii vaikeissa oloissa reissaamista, vastoinkaymisia ja erisyisia massiivisia vitutuksia. Mutta kaiken sen selvitettyaan ja hyvaksyttyaan, ah, se on zen: yhtakkia naet syvemmin, kirkkaammin, tunnet ja kosketat enemman, hyvaksyt enemman (paitsi roskittamisen), vapaudut itsekin, hymyilet, jopa naurat, kaikenkaikkiaan olet tietoisempi ja kiinnostuneempi olennoista ymparillasi. 3kk on lyhyt aika mutta lasten kanssa ne kokemukset vastaa ehka tuplasti suurempaa. Silti tunnen, miten kaipaan urbaaniin sekasortoon. Home is where your heart is. Lansimainen dekadenssi, katotaan mihin siina paadytaan.
Heratys aamukuudelta. Lapsiperhe, aamutoimien jalkeen vasta yhdeksalta markkinoilla.
Ollaan silti ensimmaisten joukossa ja taikauskoiset intialaiset suostuu myymaan halvalla koska uskovat ekan diilin tuovan onnea. Ehka se tuokin, en tieda, mutta moni myyja viela iltapaivalla valittelee kun ei ole myynyt mitaan.
Meista on vajaassa kolmessa kuukaudessa hioutunut aikamoisia kauppamiehia. Ostetaan arvotuotteita murto-osalla pyyntohinnasta. Yritetaan kuitenki olla eettisia, varmistetaan etta kauppa on myos myyjalle hyva, ja usein jatetaan ostamatta jos tuntuu etta epaeettisen halvalla lahtee.
Saija tinkaa 9000 djembe-rummun kahdessa tunnissa 2500 rupiaan, joka on hyva (mutta sen kylla tietaa, kuka sita rumpua joutuu kantaan..). Itse ostan, tadaa, ruoskan! Samanlaisen jolla intialaiset fakiirit piiskaa itseaan. Mustaa nahkaa, uu.
Ja paivan paatteeksi meilla on sellasen sinisen Ikea-kassin verran lisaa tavaraa. What can you do, ostajan markkinat.
Itanaapurimme venalaiset ovat vallanneet Goan monin paikoin. Ne ottaa mallikuvia rannalla. XS - XXL, aina poseeraus kaynnissa ja poikaystavat ja sulhot antaa vinkkeja asentojen suhteen. Myos markkina-alueella heita nakee myymassa, muttei millaan Mustamaen tori -meiningilla: taalla ne myy erikoisia, nuorekkaita ja moninverroin kalliimpia tuotteita kuin paikalliset. Ja kun asiakas on lansimainen turisti, sen perusintianmatkamuiston jalkeen ne erikoiset vaatteet yms. alkaa kiinnostaan. Eika perinteiset paikalliset tuotteet enaa kay kaupaksi.
Juttelen paikallisen miehen kanssa, han pitaa kahvilaa markkina-alueella. Mies ennustaa, etta tata menoa jo legendaarinen Anjuna Wednesday Market kuolee parissa vuodessa. En epaile. Lansimaiset uudisasukkaat ovat jo vallanneet torialueen parhaat kojut, siella on sapina ja ihmisvirta, valkoihoisten bandi soittaa todella huonosti Jimi Hendrixin Purple Hazea, Bacardi Breezerit jaakylmina poydissa, ja kaukana etaalla intialaisnaiset yrittaa myyda liian halvalla korurasioita satunnaisille piipahtajille.
Goalle saavuttuamme olen taas palannut miettimaan turismin (siis meijan pikku perheenkin) vaikutusta. Kahvilanpitaja nostalgiapuuskassa muistelee Goaa 10-15 vuotta sitten, ja poden huonoa omatuntoa. Ehka me oltais voitu ottaa juomavedenpuhdistusjarjestelma Suomesta mukaan, jattany pois pari vaatetta repusta ja antanu tilaa sille, vahentanyt siten osaltamme esim. jatemuovipullojen kasvua.. en tieda.
Valimeren maiden turismi on niin erilaista, kun silla on siella niin pitkat perinteet, mutta taalla, kehittymaisillaan olevassa maassa kaikki on niin haurasta. Ja kun se pilkkahintaan lahteva korurasia tuo silti enemman voittoa kuin paivan uurastus riisipellolla, kai naa on myyjankin markkinat.
markkinamarkkinamarkkinaa siella, markkinaa taalla.. eika mulla ole mitaan venalaisia vastaan, on hyvin todennakoista, etta joskus kirjoitellaan pikkuperhe-blogia kyrillisin kirjaimin. Who knows.
Kahvilanpitaja kertoo myos, kuinka pari vuotta sitten kyyditsi suomalaistyttoa pratkan selassa pitkin kylaa asioita hoitamassa. Tytto puristi miehen hartioista ajon aikana niin kovasti, etta miehella oli kaksi paivaa olkapaat jumissa. Kun han kysyi tytolta, mita han tekee Suomessa tyokseen, tytto vastasi: "Paimennan poroja."
Tapaamme suomalaismiehen, matkustaa yksin 2vkoa. Saavuttuaan Goalle han myos oli alkanut pohtiin asioiden eettista puolta. Ravintolassa, jossa tapaamme ekan kerran, sattumalta takanamme on keski-ikaisten suomalaisten lauma. He ovat punanenaisia, muttei auringosta vaan tyhjista olutpulloista poydallaan. Tiedamme, niin kuin hekin, suomalaisia!, muttemme vaihda sanaakaan. Kuulen heidan keskustelunsa siina missa he meidan, ja tiedamme ettei meilla ole kansallisuuden lisaksi kovinkaan paljon yhteista.
Iltasella kaydaan viela rannalla, etta pojat paasee purkaan energioitaan. Pessin kakkavaipan rullaan jemmaan, mutta 10sek myohemmin kulkukoira tulee vastaani se vaippa suussaa. Hammastykseni on melkoinen. Koira repii vaipan auki ja alkaa lipomaan kakkaa parempiin suihin. Tiedan, etta ne tykkaa Pessin kakasta, kun Gokarnassa koira nuoleskeli Pessin kakat betonilattialta (jonka jalkeen muurahaisarmeija viimeisteli tahrat), mutta taalla koirat on jopa aggressiivisia sen suhteen. Yritan sivistyksen nimissa napata vaipan takaisin, mutta kun koira alkaa murista ja irvistaa mulle, tiedostan ettei se ole luopumassa siita vaipasta. Annan sen nuoleskella kunnes vaippa nayttaa silta kuin sen voisi kayttaa uudelleen. Kun lopulta saan sen kasiini, roskis maaranpaanani, uusi koira tarraa siihen. Nostan vaipan korkealle ilmaan, mutta koira hyppii ja naykkii sita, vaipanhaivenet leijailee ilmassa kuin joissain perversseissa saksalaisissa fetissibileissa konsanaan. Itsesuojeluvaiston pakottamana heitan vaipan johonkin nurkkaan. Mieluummin annan koiralle lapseni kakkavaipan kuin otan silta vesikauhun.
Pari paivaa sitten tapaamamme innokas unkarilainen velikulta kertoo, kuinka poliisi pysaytti sen moottoripyoran. "Ymmarratko, ei ole kohteliasta ajaa valtatiella alushoususillaan", poliisi oli sanonut, johon unkarilainen velikulta: "Ei nama ole alushousut, nama on uimahousut!" En voi arvioida, kumpi osapuoli oli tapahtuneesta enemman nolona.
Intialaismiehet turismin parissa polttavat enimmakseen Marlboroa, eika "bideja", perinteisia rullalle kaarittyja tupakanlehtia. Maaseudulla laihat, lihaksikkaat haarmaantuneet maanviljelijat bidit suussaan on aika hieno naky, taalla pomppomahainen guesthouse-isanta skootterin selassa mallu huulessa on..no, vahemman hieno naky. Mutta samahan se on Suomessakin: juuret ja perinteet on hienoja, mutta harva niista jaksaa pitaa kii.
Guesthousemme tarjoilija, vahan tiukkapiponen, kertoo illalla: tyopaikka maksaa hanelle kaiken elamiseen liittyen, ekstra=palkka=2000rs=40euroa. Han on puolet vuodesta Goalla tienaamassa, toiseksi puoleksi palaa tyttoystavansa luo pohjoiseen samanlaisiin duuneihin. Tyopaivaa on keskimaarin kaikki muut kuin yon tunnit.
Vie tovin etta lansimaistuneen ihmisen mielentila virittyy Intian aallonpituuksille. Oletan, etta ilman lapsia matkaaville se tapahtuu nopeammin. Ajan lisaksi se vaatii vaikeissa oloissa reissaamista, vastoinkaymisia ja erisyisia massiivisia vitutuksia. Mutta kaiken sen selvitettyaan ja hyvaksyttyaan, ah, se on zen: yhtakkia naet syvemmin, kirkkaammin, tunnet ja kosketat enemman, hyvaksyt enemman (paitsi roskittamisen), vapaudut itsekin, hymyilet, jopa naurat, kaikenkaikkiaan olet tietoisempi ja kiinnostuneempi olennoista ymparillasi. 3kk on lyhyt aika mutta lasten kanssa ne kokemukset vastaa ehka tuplasti suurempaa. Silti tunnen, miten kaipaan urbaaniin sekasortoon. Home is where your heart is. Lansimainen dekadenssi, katotaan mihin siina paadytaan.
PAIVA 70
ti 17.3. Goa, Anjuna/Arambol
Lahdemme heti aamusta skoottereilla liikenteeseen. Ajamme pienia mutkaisia teita Arambol Beachille. Matka kestaa tunnin.
Tunnelma on tiivis Arambolin pienilla kaduilla. Miellyttava kuhina. Ranta on iso, ja hiekka sileaa. Aallot ovat aika muhkeita, mutta ulottuu pitkalle rantaan saakka, jossa pojat viihtyvat hyvin. Paremmin kuin Anjunassa. Tama ranta on kuin suurkaupunki: ihmisia paljon, mutta myos tilaa. Anonyymina pysyminen on helppoa.
Kaymme syomassa lounaan, jonka jalkeen kiertelemme majapaikkoja lapi. Kaymme katsomassa MONTA! Jotkut liian kaukana, joissain ei mukavaa nakymaa, jotkut liian kalliita, liian vaarallisia poikien kannalta, liian kapea sanky.. kunnes loydamme taydellisen huoneen aivan meren aarelta, pienemman ja hiljaisemman pohjoisrannan puolelta, omalla vessalla, valoisilla ikkunoilla ja hyvalla terassikaiteella ja isolla sangylla, ja halvalla, 300rs. Ihan taydellinen sijainti ja kaikki! Olen onnellinen. Juuri tallaista me haikailimme viimeisiksi viikoiksi Intiassa. "Taydellinen" rentoutuminen.
Nokkamme punoittavat. Aurinko on pirullisempi kuin aiemmin, mutta mikaan ei pilaa riemuani. Tama paiva on ollut hyva visiitti tulevan "kotimme" kannalta.
Suuntaamme takaisin Anjunalle. Skootterilla ajaminen on sitten nannaa.
Kaymme hakemassa amerikkalaisen Dominos-pizzaketjun pizzat extrajuustolla. Mmm.. Ensimmainen haukku: erinomaista, toinen haukku: hyvaa, kolmas, neljas, viides, kuudes.. Lopussa paatamme Visan kanssa lopettaa pizzan syonnin iaksi.
Tanaan aikaisin nukkumaan. Aamulla aikaisin markkinoille!
Lahdemme heti aamusta skoottereilla liikenteeseen. Ajamme pienia mutkaisia teita Arambol Beachille. Matka kestaa tunnin.
Tunnelma on tiivis Arambolin pienilla kaduilla. Miellyttava kuhina. Ranta on iso, ja hiekka sileaa. Aallot ovat aika muhkeita, mutta ulottuu pitkalle rantaan saakka, jossa pojat viihtyvat hyvin. Paremmin kuin Anjunassa. Tama ranta on kuin suurkaupunki: ihmisia paljon, mutta myos tilaa. Anonyymina pysyminen on helppoa.
Kaymme syomassa lounaan, jonka jalkeen kiertelemme majapaikkoja lapi. Kaymme katsomassa MONTA! Jotkut liian kaukana, joissain ei mukavaa nakymaa, jotkut liian kalliita, liian vaarallisia poikien kannalta, liian kapea sanky.. kunnes loydamme taydellisen huoneen aivan meren aarelta, pienemman ja hiljaisemman pohjoisrannan puolelta, omalla vessalla, valoisilla ikkunoilla ja hyvalla terassikaiteella ja isolla sangylla, ja halvalla, 300rs. Ihan taydellinen sijainti ja kaikki! Olen onnellinen. Juuri tallaista me haikailimme viimeisiksi viikoiksi Intiassa. "Taydellinen" rentoutuminen.
Nokkamme punoittavat. Aurinko on pirullisempi kuin aiemmin, mutta mikaan ei pilaa riemuani. Tama paiva on ollut hyva visiitti tulevan "kotimme" kannalta.
Suuntaamme takaisin Anjunalle. Skootterilla ajaminen on sitten nannaa.
Kaymme hakemassa amerikkalaisen Dominos-pizzaketjun pizzat extrajuustolla. Mmm.. Ensimmainen haukku: erinomaista, toinen haukku: hyvaa, kolmas, neljas, viides, kuudes.. Lopussa paatamme Visan kanssa lopettaa pizzan syonnin iaksi.
Tanaan aikaisin nukkumaan. Aamulla aikaisin markkinoille!
PAIVA 69
16.2. ma anjuna
Vuokrataan aamulla skootterit. Haluaisin niin mielellani tallaisen menopelin Suomessakin...mutta raha puhuu. Mietitaan Visan kanssa jonkinmoista lisabisnesta/rahantuloa tulevaisuuteen. Olisi kiva perustaa pieni majatalo, nyt kun taallakin nahnyt monenmoista majataloa. Tiedan, etta saataisiin paikasta taydellinen hyvalla kodinomaisella palvelulla..mutta varmasti tarvittaisiin joku huolehtimaan kirjanpidostamme. Olemme molemmat Visan kanssa onnettomia, kun kyseessa on raha.
Kaymme skoottereilla bensa-asemalla, mutta ei sielta mitaan saa, huitovat vain menemaan pois. Siispa palaamme takaisin ja kysymme mopokorjaamosta bensaa. Jes jes, ja ne tayttaa ensin minun tankin. Poliisi nakopiirissa! Korjaaja iskee silmaa: "No gasoline", ja pyytaa Visan ja skootterin peremmalle talliin jossa tayttaa tankin. Nain laitonta sivubisnesta.
Skoottereilla on mukava porskuttaa, myos monet arhakat koirat ohittaa nopeasti. Sita on niin kingia kun on moottori pepun alla..vaikka ajankin mahdottoman hitaasti Leevin ollessa kyydissani. Aika naky varmasti.
Kaymme ostamassa pojille rantaleluja kun olemme lupailleet jo pitemman aikaa. Ostamme itsellemme myos pallopelon, juuri samanlaisen kuin muistan omalta lapsuusajaltani Espanjan hiekkarannoilla. Naimme parin intialaismiehen pelaavan sellaista, erinomaisesti. Meista ei voi sanoa samaa.
Illalla luen pojille iltasatuja. Alkaa menna hermot kun Pessi kutsuu minua isiksi ja repii naamasta kahden sekunnin valein nayttaakseen kuvasta jotain juttua. Myohemmin se aina naurattaa.
Vuokrataan aamulla skootterit. Haluaisin niin mielellani tallaisen menopelin Suomessakin...mutta raha puhuu. Mietitaan Visan kanssa jonkinmoista lisabisnesta/rahantuloa tulevaisuuteen. Olisi kiva perustaa pieni majatalo, nyt kun taallakin nahnyt monenmoista majataloa. Tiedan, etta saataisiin paikasta taydellinen hyvalla kodinomaisella palvelulla..mutta varmasti tarvittaisiin joku huolehtimaan kirjanpidostamme. Olemme molemmat Visan kanssa onnettomia, kun kyseessa on raha.
Kaymme skoottereilla bensa-asemalla, mutta ei sielta mitaan saa, huitovat vain menemaan pois. Siispa palaamme takaisin ja kysymme mopokorjaamosta bensaa. Jes jes, ja ne tayttaa ensin minun tankin. Poliisi nakopiirissa! Korjaaja iskee silmaa: "No gasoline", ja pyytaa Visan ja skootterin peremmalle talliin jossa tayttaa tankin. Nain laitonta sivubisnesta.
Skoottereilla on mukava porskuttaa, myos monet arhakat koirat ohittaa nopeasti. Sita on niin kingia kun on moottori pepun alla..vaikka ajankin mahdottoman hitaasti Leevin ollessa kyydissani. Aika naky varmasti.
Kaymme ostamassa pojille rantaleluja kun olemme lupailleet jo pitemman aikaa. Ostamme itsellemme myos pallopelon, juuri samanlaisen kuin muistan omalta lapsuusajaltani Espanjan hiekkarannoilla. Naimme parin intialaismiehen pelaavan sellaista, erinomaisesti. Meista ei voi sanoa samaa.
Illalla luen pojille iltasatuja. Alkaa menna hermot kun Pessi kutsuu minua isiksi ja repii naamasta kahden sekunnin valein nayttaakseen kuvasta jotain juttua. Myohemmin se aina naurattaa.
PAIVA 68
15.3. sunnuntai, Goa, Anjuna Beach
Aamulla ollaan Goan osavaltiossa, mennaan Mapusan kaupunkiin ja sielta lahiobussilla Anjunan rannalle.
Eipa kesta kauaa kun pieni vitutus alkaa kasaantua pilveksi paidemme ylle. Sesonki on jo ohi, mutta hinnat ei ole tippuneet. Perushiirenkolotkin on ihan ylihinnoiteltuja. Otetaan ok huono, mutta tinkimisenkin jalkeen ylihintanen. Sai Prasad on guesthousen nimi. Ei oikeen palveluhenkinen henkilokunta, niiden kokkikin on feidannut eika keittiosta saa mitaan mielenkiintosta.
Rantakin on pettymys, ihan hengenvaaralliset miehenkorkuset aallot, joissa tuntuu olevan enemman karkeaa hiekkaa kuin vetta. Loydetaan kuitenkin kiva kohta rannan etelapaasta, jossa vaisummat aallot ja kiva ravintolabilehengailumesta soittaa lepposaa Goa-trancea.
Hieman perspektiivia antanee se, etta tama on meidan Intiamme ensimmainen paikka, jossa tarjoillaan cocktaileja.
Aamulla ollaan Goan osavaltiossa, mennaan Mapusan kaupunkiin ja sielta lahiobussilla Anjunan rannalle.
Eipa kesta kauaa kun pieni vitutus alkaa kasaantua pilveksi paidemme ylle. Sesonki on jo ohi, mutta hinnat ei ole tippuneet. Perushiirenkolotkin on ihan ylihinnoiteltuja. Otetaan ok huono, mutta tinkimisenkin jalkeen ylihintanen. Sai Prasad on guesthousen nimi. Ei oikeen palveluhenkinen henkilokunta, niiden kokkikin on feidannut eika keittiosta saa mitaan mielenkiintosta.
Rantakin on pettymys, ihan hengenvaaralliset miehenkorkuset aallot, joissa tuntuu olevan enemman karkeaa hiekkaa kuin vetta. Loydetaan kuitenkin kiva kohta rannan etelapaasta, jossa vaisummat aallot ja kiva ravintolabilehengailumesta soittaa lepposaa Goa-trancea.
Hieman perspektiivia antanee se, etta tama on meidan Intiamme ensimmainen paikka, jossa tarjoillaan cocktaileja.
PAIVA 67
14.3. la. Hampi.
Check-out, mutta hengataan silti koko paiva Goan Cornerissa. Sharmille on kiltti ja antaa poikien nukkua paikkarit yhdessa tyhjista huoneistaan. Hieman kylla haikeana jatetaan Goan Corner ja kaikki ne ihmiset. Hampi on ehdottomasti reissumme yksi kohokohdista.
Yobussi on taas ahdas ja hidas, mutta aika kuluu lepposasti. Saija, Leevi ja Pessi nukkuu, itse olen sikioasennossa jalkopaassa ja katon ikkunasta ulos pimeaan. Ensimmaista kertaa reissumme aikana taivaalta putoilee vesipisaroita. Tyonnan kaden valilla ikkunasta ulos tunteakseni tuon ambivalentin elementin, joka taalla seka ravitsee etta aiheuttaa valtavaa tuhoa. Maisema kay valilla vitivalkoisena salamoinnin seurauksena, ja nayttaa silloin kuin muovailuvahapienoismallilta, todella epatodelliselta. Naen monta pystysuoraan maahan iskevaa oranssia(!) salamaa, ne on todella hammastyttavia kun nayttaa melkein lasersateelta eika ole vain valahdyksia, vaan kestaa ehka sekunnin (ehka ne onkin ufoja? Intiassa kaikki on mahdollista..). Lopetan salamoiden laskemisen sadannen jalkeen ja suostun nukahtamaan.
Check-out, mutta hengataan silti koko paiva Goan Cornerissa. Sharmille on kiltti ja antaa poikien nukkua paikkarit yhdessa tyhjista huoneistaan. Hieman kylla haikeana jatetaan Goan Corner ja kaikki ne ihmiset. Hampi on ehdottomasti reissumme yksi kohokohdista.
Yobussi on taas ahdas ja hidas, mutta aika kuluu lepposasti. Saija, Leevi ja Pessi nukkuu, itse olen sikioasennossa jalkopaassa ja katon ikkunasta ulos pimeaan. Ensimmaista kertaa reissumme aikana taivaalta putoilee vesipisaroita. Tyonnan kaden valilla ikkunasta ulos tunteakseni tuon ambivalentin elementin, joka taalla seka ravitsee etta aiheuttaa valtavaa tuhoa. Maisema kay valilla vitivalkoisena salamoinnin seurauksena, ja nayttaa silloin kuin muovailuvahapienoismallilta, todella epatodelliselta. Naen monta pystysuoraan maahan iskevaa oranssia(!) salamaa, ne on todella hammastyttavia kun nayttaa melkein lasersateelta eika ole vain valahdyksia, vaan kestaa ehka sekunnin (ehka ne onkin ufoja? Intiassa kaikki on mahdollista..). Lopetan salamoiden laskemisen sadannen jalkeen ja suostun nukahtamaan.
PAIVA 66
perjantai 13.3. Hampi.
Perjantai 13. !
Kaydaan kattoon vahan alueen nahtavyyksia. Hampi on suoraan kuin jostain Indiana Jonesista. Aurinko on lammittanyt temppelin sisapihan niin kuumaksi, etta suomalainen lattajalka on kovilla. Sita ajattelee, etta kuumasta saunasta talviselle hangelle hyppaaminen olis karaissut jalat, mutta harhaluulo! Kymmenen askelta kohti varjoa, viimeiset loikkien, lopussa melkein tippa linssissa. Ja vieressa paikallinen lapsi leikkii avojaloin niilla kivilaatoilla eika ole moksiskaan.
Apinat on ihan lahella ja tutkii kiinnostuneita ihmisia, tai oikeastaan oisko heilla ruokaa mukana. Leevi miettii miksi nailla apinoilla on musta naama.
Temppeleita olisi tusinoita, mutta taidamme jattaa loput valiin. On liian kuuma. Back to Goan Corneriin tsillaileen.
Perjantai 13. !
Kaydaan kattoon vahan alueen nahtavyyksia. Hampi on suoraan kuin jostain Indiana Jonesista. Aurinko on lammittanyt temppelin sisapihan niin kuumaksi, etta suomalainen lattajalka on kovilla. Sita ajattelee, etta kuumasta saunasta talviselle hangelle hyppaaminen olis karaissut jalat, mutta harhaluulo! Kymmenen askelta kohti varjoa, viimeiset loikkien, lopussa melkein tippa linssissa. Ja vieressa paikallinen lapsi leikkii avojaloin niilla kivilaatoilla eika ole moksiskaan.
Apinat on ihan lahella ja tutkii kiinnostuneita ihmisia, tai oikeastaan oisko heilla ruokaa mukana. Leevi miettii miksi nailla apinoilla on musta naama.
Temppeleita olisi tusinoita, mutta taidamme jattaa loput valiin. On liian kuuma. Back to Goan Corneriin tsillaileen.
PAIVA 65
12.3. torstai. Hampi.
Siis, kesan alkua juhlitaan roiskimalla varjattya vetta ihmisten ja muiden olioiden paalle ja tanssimalla rumpujen saestaessa. Touhu alkaa sopivasti aamupalamme aikaan. Pari minsaa myohemmin ollaan ihan sotkussa. Leevi itkee vaaleanpunaista patonkiaan, Sharmille tuo sille uuden mutta siina vaiheessa juhlinta onkin alkanut kiinnostaa enemman.
Hyvassa fiiliksessa kulkue etenee Goan Cornerilta kohti kylaa. Kaikki tanssii, pari paikallista huitoo humalapaissaan nyrkeilla toisiaan, hauskaa on.
Sateenkaaren vareissa tallustellaan suihkuamme kohti. Siina vaiheessa hymy hyytyy, kun vari ei lahdekaan hevilla pois iholta. Viimeinen oljenkortemme, karhea tiskisieni, auttaa hieman. Siina tulee samalle Saijalle ihokuorintakin. Hiuksista vari ei tunnu lahtevan edes kulumalla, huomataan tulevina paivina.
Siis, kesan alkua juhlitaan roiskimalla varjattya vetta ihmisten ja muiden olioiden paalle ja tanssimalla rumpujen saestaessa. Touhu alkaa sopivasti aamupalamme aikaan. Pari minsaa myohemmin ollaan ihan sotkussa. Leevi itkee vaaleanpunaista patonkiaan, Sharmille tuo sille uuden mutta siina vaiheessa juhlinta onkin alkanut kiinnostaa enemman.
Hyvassa fiiliksessa kulkue etenee Goan Cornerilta kohti kylaa. Kaikki tanssii, pari paikallista huitoo humalapaissaan nyrkeilla toisiaan, hauskaa on.
Sateenkaaren vareissa tallustellaan suihkuamme kohti. Siina vaiheessa hymy hyytyy, kun vari ei lahdekaan hevilla pois iholta. Viimeinen oljenkortemme, karhea tiskisieni, auttaa hieman. Siina tulee samalle Saijalle ihokuorintakin. Hiuksista vari ei tunnu lahtevan edes kulumalla, huomataan tulevina paivina.
PAIVA 64
11.3. keskiviikko. Hampi.
Kaupungilla Holi-juhla, mutta joen toiselle puolen ei paase kun on ns. karhamaa tois puol jokkeelaisten kans. Siispa meijan Holi on huomenna.
Perustsillailua.
Kaupungilla Holi-juhla, mutta joen toiselle puolen ei paase kun on ns. karhamaa tois puol jokkeelaisten kans. Siispa meijan Holi on huomenna.
Perustsillailua.
10.3.2009
PAIVA 63
Herataan uuteen paivaan. Pojat ovat aktiivisia, ja tana aamuna he haluavat yllattavan paljon huomiota.
Kaymme kavelemassa joella. Vesi on matalalla, joten paasemme joen keskelle olevalle kivikolle. Mukava tuuli. Eras apina tarkkailee meita puusta. Rammitaan kaislikon, joenpengereen ja riisipellon yli takaisin Goan Corneriin. Paivaunet. Olisin voinut nukkua loputtomiin, mutta ilman armoa heraamme 2 ja puolen tunnin jalkeen. Kuljailemme kylatiella ja rentoudumme kahvilassa.
Illalla luemme riippumatossa pojille satuja ja laulamme. Kun menemme iltapalalle, Shaumila (Coan Cornerin omistaja) ottaa pojat mukaan autoajelulle hakemaan varipulveria huomista festaria varten. "Half an hour" han huikkaa. Pojat lahtevat rohkeasti ja innostuneesti matkaan. Kuluu puoli tuntia, sitten tunti ja lopulta pari tuntia ennenkuin he palaavat. Pessi oli nukahtanut paluumatkalla. Kummallakin on kadessaan vesipyssyt. Shaumila keroo, etta pojat olivat koko matkan niiiin kiltisti. Eivat itkeneet kertaakaan. Ja me onnellisia, kun saimme vihdoin pari tuntia rentouttavaa chillailua ravintolassa, kahdestaan, kahteen kuukauteen.
Iltapesulla Leevi kertoo etta he saivat jatskia ja mehua. Ja etta autoreissu oli oikein mukava. Olen hyvin yllattynyt ja iloinen heidan rohkeudestaan lahtea mukaan ilman meita.
Pojat menevat hyvilla mielin nukkumaan, jotta huomiset varifestarit tulisivat nopeampaa.
Me rantoudutaan viela hetki hammoceissa ja pelataan korttia. Sammakot kurnuttavat aanekkaammin kuin heinasirkkojen viulu. Gekko aantelee katossa. Ihana "hiljaisuus".
Kaymme kavelemassa joella. Vesi on matalalla, joten paasemme joen keskelle olevalle kivikolle. Mukava tuuli. Eras apina tarkkailee meita puusta. Rammitaan kaislikon, joenpengereen ja riisipellon yli takaisin Goan Corneriin. Paivaunet. Olisin voinut nukkua loputtomiin, mutta ilman armoa heraamme 2 ja puolen tunnin jalkeen. Kuljailemme kylatiella ja rentoudumme kahvilassa.
Illalla luemme riippumatossa pojille satuja ja laulamme. Kun menemme iltapalalle, Shaumila (Coan Cornerin omistaja) ottaa pojat mukaan autoajelulle hakemaan varipulveria huomista festaria varten. "Half an hour" han huikkaa. Pojat lahtevat rohkeasti ja innostuneesti matkaan. Kuluu puoli tuntia, sitten tunti ja lopulta pari tuntia ennenkuin he palaavat. Pessi oli nukahtanut paluumatkalla. Kummallakin on kadessaan vesipyssyt. Shaumila keroo, etta pojat olivat koko matkan niiiin kiltisti. Eivat itkeneet kertaakaan. Ja me onnellisia, kun saimme vihdoin pari tuntia rentouttavaa chillailua ravintolassa, kahdestaan, kahteen kuukauteen.
Iltapesulla Leevi kertoo etta he saivat jatskia ja mehua. Ja etta autoreissu oli oikein mukava. Olen hyvin yllattynyt ja iloinen heidan rohkeudestaan lahtea mukaan ilman meita.
Pojat menevat hyvilla mielin nukkumaan, jotta huomiset varifestarit tulisivat nopeampaa.
Me rantoudutaan viela hetki hammoceissa ja pelataan korttia. Sammakot kurnuttavat aanekkaammin kuin heinasirkkojen viulu. Gekko aantelee katossa. Ihana "hiljaisuus".
PAIVA 62
Lahdetaan aamuvarhain apinatemppelille kattoon auringonnousua. Leevi jaksaa ite kiiveta ylos asti. Nakymat on hienot: ylhaalla vasta tajuaa, kuinka laajan alueen kivimuodostelmat kattaa, silminkantamattomiin.
Ylhaalla on jokin messu, jossa puhemies kertoo apinamiehen tarinaa. Yleiso istuu varikkaissa vaatteissaan ja nauraa valilla. Tapaamme saksalaisen Filfredin (?), joka kertoo asuvansa alueen temppeleissa, syovan niissa ja sillontalloin vaeltavansa uuteen temppeliin. On tehnyt niin jo useita kuukausia. Hassu heebo.
Kaydaan mopedeilla myos etaisessa tekojarvessa uimassa. Siella on kyltti: "Swimming prohibited, CROCODILES!", mutta ei siella mitaan krokoja nay (pettymys). Yksin matkaava valkovenalaistytto joutuu humalaisten Intialaisten ahdistelemaksi, mutta hoitaa tilanteen.
Sen jalkeen ajetaan viela hajonneelle sillalle. 100 metrinen riippusilta sortui viimekuussa. Unesco aloitti rakentamisen 7 vuotta sitten, mutta kerkeytti touhun. Kun viimista viitta metria alettiin lopulta saattaan loppuun, silta hajosi sementtirekan alla ja 7 ihmista kuoli. Aika traagista.
Ylhaalla on jokin messu, jossa puhemies kertoo apinamiehen tarinaa. Yleiso istuu varikkaissa vaatteissaan ja nauraa valilla. Tapaamme saksalaisen Filfredin (?), joka kertoo asuvansa alueen temppeleissa, syovan niissa ja sillontalloin vaeltavansa uuteen temppeliin. On tehnyt niin jo useita kuukausia. Hassu heebo.
Kaydaan mopedeilla myos etaisessa tekojarvessa uimassa. Siella on kyltti: "Swimming prohibited, CROCODILES!", mutta ei siella mitaan krokoja nay (pettymys). Yksin matkaava valkovenalaistytto joutuu humalaisten Intialaisten ahdistelemaksi, mutta hoitaa tilanteen.
Sen jalkeen ajetaan viela hajonneelle sillalle. 100 metrinen riippusilta sortui viimekuussa. Unesco aloitti rakentamisen 7 vuotta sitten, mutta kerkeytti touhun. Kun viimista viitta metria alettiin lopulta saattaan loppuun, silta hajosi sementtirekan alla ja 7 ihmista kuoli. Aika traagista.
PAIVA 61
Hampi su 8.3
Kaydaan aamupaivalla kylassa hoiteleen asioita. On tosi kuuma. Kun tullaan takas, joen yli meneva vene on vaaralla puolella, melko kauon. Kun se tulee takas, sen kyydissa on lansimainen pyoratuolipotilas. Ystava nostaa miehen kasivarsillaan pois veneesta, ja kantaa hanet sitten reppuselassa joenpengerta ylos. Tuolin sen jalkeen.
Ton rinnalla pikkulasten kanssa matkustaminen on lastenleikkia. Ihailtavaa rohkeutta.
Jutellaan paikallisen pojan, Murlin kanssa. Se haluaa kymmenen vaimoa ja sata lasta, tyttoja. Intiassa on tytoista pulaa kun vanhemmat halusivat viela joitain aikoja sitten vain poikalapsia. Nyt niille pojille ei riita tyttoystavia, ja Murli haluaa tuottaa siksi tyttoja maailmaan, "Social work" , se nauraa.
Illalla haetaan skootterit.
Kaydaan aamupaivalla kylassa hoiteleen asioita. On tosi kuuma. Kun tullaan takas, joen yli meneva vene on vaaralla puolella, melko kauon. Kun se tulee takas, sen kyydissa on lansimainen pyoratuolipotilas. Ystava nostaa miehen kasivarsillaan pois veneesta, ja kantaa hanet sitten reppuselassa joenpengerta ylos. Tuolin sen jalkeen.
Ton rinnalla pikkulasten kanssa matkustaminen on lastenleikkia. Ihailtavaa rohkeutta.
Jutellaan paikallisen pojan, Murlin kanssa. Se haluaa kymmenen vaimoa ja sata lasta, tyttoja. Intiassa on tytoista pulaa kun vanhemmat halusivat viela joitain aikoja sitten vain poikalapsia. Nyt niille pojille ei riita tyttoystavia, ja Murli haluaa tuottaa siksi tyttoja maailmaan, "Social work" , se nauraa.
Illalla haetaan skootterit.
PAIVA 60
Ollaan kavelemassa aamupalalle, kun brittijapikka moikkaa meita ja kysyy, oltiinko Kalkutassa noin kuukausi sitten. Siellahan me. Se kertoo nahneensa meidat Sudderstreetilla ja kertoo miten rohkeita me ollaan kun matkustetaan pienten lasten kanssa. Se sanoo tekevansa samoin, sitten kun silla on jonain paivana lapsia.
Joo, kylla me ollaan varmaankin aika mieleenpainuva naky, varsinkin kun ollaan reissunpaalla, kaikkine kantamuksinemme ja pojat sylissa. Toivottavasti annetaan myos esimerkkia, etta pienten lasten kanssa on mahdollista reppureissata.
Aamiaisen jalkeen kaydaan vuokraan fillarit. Leevi istuu Saijan tarakalla, ja Pessi matkaa liinassa mun selassa. Ymparisto nayttaa natilta pyoranselasta, pojat on innoissaan. Tullaan apinatemppelille, mutta sen 600 porrasta ja poikien lahestyva paivauniaika pakottaa jattaan temppelin huomiseen.
Saija kay illalla ayerveda-hieronnassa. Omistajalla on orava lemmikkina, Saija haluaa salakuljettaa sellaisen Suomeen.
Joo, kylla me ollaan varmaankin aika mieleenpainuva naky, varsinkin kun ollaan reissunpaalla, kaikkine kantamuksinemme ja pojat sylissa. Toivottavasti annetaan myos esimerkkia, etta pienten lasten kanssa on mahdollista reppureissata.
Aamiaisen jalkeen kaydaan vuokraan fillarit. Leevi istuu Saijan tarakalla, ja Pessi matkaa liinassa mun selassa. Ymparisto nayttaa natilta pyoranselasta, pojat on innoissaan. Tullaan apinatemppelille, mutta sen 600 porrasta ja poikien lahestyva paivauniaika pakottaa jattaan temppelin huomiseen.
Saija kay illalla ayerveda-hieronnassa. Omistajalla on orava lemmikkina, Saija haluaa salakuljettaa sellaisen Suomeen.
8.3.2009
PAIVA 59
Perjantai
Perilla Hampissa. Naky on aikamoinen: kivenlohkareita toistensa paalla jarjenvastaisessa jarjestyksessa, temppeleita ja niiden raunioita siella taalla. Mennaan joenuoman yli majapaikkaamme The Goan Corneriin, joka osottautuu ehka viela paremmaksi kuin lahteemme kertoivat. Doublebed hut omalla kylpparilla 250rs = 5 euroa, ja terassilta aukeaa riisipelto, jota valtavat kivenmurikkakalliot suojelee.
Paikkareiden jalkeen kavellaan ja tutustutaan hieman lahiymparistoon. Saija varaa hieronnan huomiselle.
Jutellaa illalla Albertin ja Heidin kanssa, suomalaispariskunta joille me vinkattiin Goan Corneria OM beachilla.
Pojat alkaa kiukutteleen. Younien aika.
Perilla Hampissa. Naky on aikamoinen: kivenlohkareita toistensa paalla jarjenvastaisessa jarjestyksessa, temppeleita ja niiden raunioita siella taalla. Mennaan joenuoman yli majapaikkaamme The Goan Corneriin, joka osottautuu ehka viela paremmaksi kuin lahteemme kertoivat. Doublebed hut omalla kylpparilla 250rs = 5 euroa, ja terassilta aukeaa riisipelto, jota valtavat kivenmurikkakalliot suojelee.
Paikkareiden jalkeen kavellaan ja tutustutaan hieman lahiymparistoon. Saija varaa hieronnan huomiselle.
Jutellaa illalla Albertin ja Heidin kanssa, suomalaispariskunta joille me vinkattiin Goan Corneria OM beachilla.
Pojat alkaa kiukutteleen. Younien aika.
PAIVA 58
Pakkaamme aamupaivan tavaroitamme. Illalla olisi lahto Hampiin. Jatamme rinkkamme vartijakoppiin ja vietamme viimeisen leppoisan paivan rannalla.
Illalla juttelemme pitkaan Janan ja Steven kanssa. Aila ja pojat ovat loytaneet vihdoin (viimeisena iltana) yhteisen savelen leikkeihinsa kielimuurista huolimatta. Mukavaa.
Lahto alkaa kuumottamaan. Hyvastelemme ystavamme ja hyppaamme taksiin, joka vie meidat 45 min ajomatkan paahan Ankolaan, josta bussimme on maara lahtea yhdeltatoista... paasemme lahtemaan sielta puol yksi. Pojat kiukuttelevat vasymystaan, mutta nukahtavat pian bussin lahdettya liikkeelle. Nukumme 110 senttisessa sangyssa, me kaikki nelja. Tietaa loistavaa younta.
Illalla juttelemme pitkaan Janan ja Steven kanssa. Aila ja pojat ovat loytaneet vihdoin (viimeisena iltana) yhteisen savelen leikkeihinsa kielimuurista huolimatta. Mukavaa.
Lahto alkaa kuumottamaan. Hyvastelemme ystavamme ja hyppaamme taksiin, joka vie meidat 45 min ajomatkan paahan Ankolaan, josta bussimme on maara lahtea yhdeltatoista... paasemme lahtemaan sielta puol yksi. Pojat kiukuttelevat vasymystaan, mutta nukahtavat pian bussin lahdettya liikkeelle. Nukumme 110 senttisessa sangyssa, me kaikki nelja. Tietaa loistavaa younta.
PAIVA 57
Lahdetaan aamusta Janan, Ailan, Steven ja muutaman muun britin kanssa kaymaan Yana metsassa. Mennaan Namastehotellin omistajan maasturilla. Steve ja muut tuntevat omistajan, joten paasemme retkelle ilmaiseksi.
Ajomatka kestaa tunnin. Hikea, moykkyja ja mustelmia. Metsaan paastyamme tunnelma kevenee. Kavelemme viidakossa pienen matkan kunnes edessamme avautuu uskomaton naky kalliovuorelle. Se nayttaa vahan jopa kummitusmaiselta vihrean metsan keskella. Korkealla kallion kielekkeilla roikkuu montakymmenta suurta pannumyssyn muotoista mehilaispesaa. Metsaan tullessamme olikin varoitus: " Be quiet because of the honey bees. " Hyva retki poikien kanssa siis. Heh.
Kallion sisalla on temppeli, jossa meidat siunataan, juomme pyhaa vetta ja saamme merkit otsaamme. Leevi pitaa merkkiaan tarkeana. Krishna on hanen suosikkinsa jumalista, johtuisikohan Krishnan veikeasta lapsuudesta?
Kaymme kavelemassa luolan sisalla (vain paljain jaloin luvallista). Luolassa tuoksuu lepakon paska, ja pystymme kuulemaan lepakoiden aantelyn. Luola on upea ylhaalta pienista raoista tulevan valon loisteessa. Kaunis kokemus kerrassaan.
Automatkalla takaisina pysahdymme eraassa sairaalassa, jonka laakarin britit tuntevat. Sisalla eras mies saa raivarit kun ei saa hukkuneita tavaroitaan takaisin. Hanet heitetaan ulos. " No worries, Indian temperament" laakari naurahtaa. Laakari hyppaa mukaamme jo tayteen ahdettuun autoomme, etupenkille, parhaalle paikalle... kuitenkin hyvalla tarkoituksella. Han ostaa koko porukalle jaatelot laheisesta kuppilasta, jonka jalkeen hyvastelee meidat.
Loppumatka on levoton. Kyydissa mukana nelja lasta joilla kaikilla on nalka ja vasy. Illan jo hamartyessa paasemme vihdoin takaisin OM beachille.
Ajomatka kestaa tunnin. Hikea, moykkyja ja mustelmia. Metsaan paastyamme tunnelma kevenee. Kavelemme viidakossa pienen matkan kunnes edessamme avautuu uskomaton naky kalliovuorelle. Se nayttaa vahan jopa kummitusmaiselta vihrean metsan keskella. Korkealla kallion kielekkeilla roikkuu montakymmenta suurta pannumyssyn muotoista mehilaispesaa. Metsaan tullessamme olikin varoitus: " Be quiet because of the honey bees. " Hyva retki poikien kanssa siis. Heh.
Kallion sisalla on temppeli, jossa meidat siunataan, juomme pyhaa vetta ja saamme merkit otsaamme. Leevi pitaa merkkiaan tarkeana. Krishna on hanen suosikkinsa jumalista, johtuisikohan Krishnan veikeasta lapsuudesta?
Kaymme kavelemassa luolan sisalla (vain paljain jaloin luvallista). Luolassa tuoksuu lepakon paska, ja pystymme kuulemaan lepakoiden aantelyn. Luola on upea ylhaalta pienista raoista tulevan valon loisteessa. Kaunis kokemus kerrassaan.
Automatkalla takaisina pysahdymme eraassa sairaalassa, jonka laakarin britit tuntevat. Sisalla eras mies saa raivarit kun ei saa hukkuneita tavaroitaan takaisin. Hanet heitetaan ulos. " No worries, Indian temperament" laakari naurahtaa. Laakari hyppaa mukaamme jo tayteen ahdettuun autoomme, etupenkille, parhaalle paikalle... kuitenkin hyvalla tarkoituksella. Han ostaa koko porukalle jaatelot laheisesta kuppilasta, jonka jalkeen hyvastelee meidat.
Loppumatka on levoton. Kyydissa mukana nelja lasta joilla kaikilla on nalka ja vasy. Illan jo hamartyessa paasemme vihdoin takaisin OM beachille.
3.3.2009
PAIVA 56
Heti aamupalasta alkaen pojat kiukuttelevat (tasta alkaa tulla joka-aamuinen rutiini vissiin).
Lahdetaan katsastamaan Paradise-beach. Ajamme sinne tallakertaa veneella. Tunnin kavely kukkoloilla ja kallioilla ei oikein innosta tana aamuna.
Ranta on viehattavan pieni, mutta mielestamme vahan ylikansoitettu kokoonsa nahden. Majataloja on ahdettu vieriviereen kukkulanrinteita ylos. (Me taidamme olla kuitenkin vain viiden ihmisen joukossa, jotka rannalla hengaavat).
Yhtakkia eraasta kahvilasta rannalle astelee tutunnakoinen tyyppi: "What the hell are you guys doing over here?!" Ja halaa meita molempia. Sama saksalainen tyyppi, johon tormattiin useaan otteeseen kiertaessamme Pohjois-Intiassa. Oikeasti luulimme, etta Kalkutan jalkeen emme enaa tormaisi, koska han lahti taysin erisuuntaan kuin me. Mutta taalla, pienella Paradise- beachilla me seisomme jalleen vastatusten, emmeka voi muuta ko nauraa.
Vaihdamme kuulumisia ja ikuistamme hetken valokuvalla. On tama niin kummallinen tapaus.
Palaamme takaisin OM beachille paivaunille. Pessi nukahtaa jo veneessa. Mutta bambumajaan paastyamme han heraa ja Leevi kieltaytyy nukkumasta. Itkua kestaa usean tunnin sen jalkeen, kun mikaan ei ole hyvin. Ei edes ruoka.... ja sehan tietaa lisaa tuskaa. Aina se tulee yllatyksena miten rankkaa se valilla onkaan, vaikka eihan se yllatys ole ollenkaan. Heh. Selviamme kiukusta kunnialla. Kavelemme rannalla ja kaymme syomassa uudelleen vahan paremmalla kiirilla.
Juttelen ennen nettiin tuloa Yanan ja hanen poikakaverinsa Steven kanssa. Steve filosofoi elamisesta juuri tassa hetkessa. Mina mielessani toivon itselleni aikakonetta, jotta voisin siirtya pari vuotta eteenpain, jolloin pojat olisivat vahan helpommassa iassa. Hmmm...
Lahdetaan katsastamaan Paradise-beach. Ajamme sinne tallakertaa veneella. Tunnin kavely kukkoloilla ja kallioilla ei oikein innosta tana aamuna.
Ranta on viehattavan pieni, mutta mielestamme vahan ylikansoitettu kokoonsa nahden. Majataloja on ahdettu vieriviereen kukkulanrinteita ylos. (Me taidamme olla kuitenkin vain viiden ihmisen joukossa, jotka rannalla hengaavat).
Yhtakkia eraasta kahvilasta rannalle astelee tutunnakoinen tyyppi: "What the hell are you guys doing over here?!" Ja halaa meita molempia. Sama saksalainen tyyppi, johon tormattiin useaan otteeseen kiertaessamme Pohjois-Intiassa. Oikeasti luulimme, etta Kalkutan jalkeen emme enaa tormaisi, koska han lahti taysin erisuuntaan kuin me. Mutta taalla, pienella Paradise- beachilla me seisomme jalleen vastatusten, emmeka voi muuta ko nauraa.
Vaihdamme kuulumisia ja ikuistamme hetken valokuvalla. On tama niin kummallinen tapaus.
Palaamme takaisin OM beachille paivaunille. Pessi nukahtaa jo veneessa. Mutta bambumajaan paastyamme han heraa ja Leevi kieltaytyy nukkumasta. Itkua kestaa usean tunnin sen jalkeen, kun mikaan ei ole hyvin. Ei edes ruoka.... ja sehan tietaa lisaa tuskaa. Aina se tulee yllatyksena miten rankkaa se valilla onkaan, vaikka eihan se yllatys ole ollenkaan. Heh. Selviamme kiukusta kunnialla. Kavelemme rannalla ja kaymme syomassa uudelleen vahan paremmalla kiirilla.
Juttelen ennen nettiin tuloa Yanan ja hanen poikakaverinsa Steven kanssa. Steve filosofoi elamisesta juuri tassa hetkessa. Mina mielessani toivon itselleni aikakonetta, jotta voisin siirtya pari vuotta eteenpain, jolloin pojat olisivat vahan helpommassa iassa. Hmmm...
PAIVA 55
On vaikeaa pysya paivissa mukana.
Lahdemme aamusta kaymaan Gokarna cityssa. Rahat ovat melkeen loppu, taytyy taas soittaa Visa-yhtiolle, jotta saamme lisaa ja selvitaan seuraavista paivista.
Rahapussin tayttyessa, ostamme uuden repun. Vanha on hajota kasiin. Ostan myos uudet alushousut (toisten kadonneiden tilalle) soposta katukarrysta. En ole nahnyt yhtaan alusvaatekauppaa, siis oikeaa sisatilakauppaa. Alusvaatteita myydaan vain kadulla ja suurinosa on kasin ommeltu. Mies pakkaa alushousuni sanomalehteen (onhan se saadyllisempaa kuin kantaa niita lapinakyvassa muovipussissa). Pojat saavat vihdoin myos uimarenkaansa.
Iltapaivasta Leevi paasee vihdoin kokeilemaan uimarengastaan. Voi tata riemua. Vedesta ei malta tulla pois. Pessin uimarenkaalle kavi vahan toinen juttu. Se makaa rannalla riekaleina. Pessi vei sen koirille leikkikaluksi.
Lahdemme aamusta kaymaan Gokarna cityssa. Rahat ovat melkeen loppu, taytyy taas soittaa Visa-yhtiolle, jotta saamme lisaa ja selvitaan seuraavista paivista.
Rahapussin tayttyessa, ostamme uuden repun. Vanha on hajota kasiin. Ostan myos uudet alushousut (toisten kadonneiden tilalle) soposta katukarrysta. En ole nahnyt yhtaan alusvaatekauppaa, siis oikeaa sisatilakauppaa. Alusvaatteita myydaan vain kadulla ja suurinosa on kasin ommeltu. Mies pakkaa alushousuni sanomalehteen (onhan se saadyllisempaa kuin kantaa niita lapinakyvassa muovipussissa). Pojat saavat vihdoin myos uimarenkaansa.
Iltapaivasta Leevi paasee vihdoin kokeilemaan uimarengastaan. Voi tata riemua. Vedesta ei malta tulla pois. Pessin uimarenkaalle kavi vahan toinen juttu. Se makaa rannalla riekaleina. Pessi vei sen koirille leikkikaluksi.
2.3.2009
PAIVA 54
Kaydaan haikkaan viereiselle Half Moon- beachille. Nakymat on sielta aika hulppeat, matkan varrella varsinkin, kun ollaan korkealla kallioiden kyljessa.
Paastaan perille. Siella on (varmaan vesikauhuinen) koira ketjussa. Se rahisee Pessille, ei Pessi ymmarra etta se on vihainen.
Ranta on kuitenki viehattavan pieni ja hiljainen. Uidaan hetki ja pojat leikkii kallionraoissa ja harnaa rapuja. Miten vikkelia otuksia ne onkaan! Tuntuu etta ne on heti tays supervauhdissa kun liikkeelle lahtee.
Only half a day at the Half Moon- beach.
Palataan takasi Om-beachelle. Tsillataan viela hetki rannalla, etta pojat vois vahan levata. Eihan ne suostu nukkumaan. Jatan Visan hetkeksi uinumaan. Uidaan Leevin kanssa. Se nauttii siita kovasti. Taytyisi ostaa uimarengas kenties. Pessi harnaa koiranpentuja, vetaa niita korvista. On se kumma homma kun ei usko etta se kay kipeaa. Raahaan Pessin rantaviivalle ja jatamme koiraparat rauhaan.
Syomme herkullisen lounaan "siltaravintolassa" niinku Leevi sita kutsuu.
Sen jalkeen kaymme kavelemassa tieta ylospain ja nahdaan upea nakyma Kudly- beachille.
Pojat alkaa oleen kiukkuisia. Harmi etta paivaunet jaivat valista. Syomme jalleen "siltaravintolassa". Taalla on hyvaa kalaa, vihdoinkin.
Olemme vasyneita. Johtuneeko auringosta, laiskasta elamantyylista beachilla, vai poikien kiukuttelusta? Samapa tuo. Aika vieda pojat nukkumaan.
Lahden viela kaymaan netissa Visan jalkeen. En kuitenkaan paase koneelle asti vaan jaan suustani kiinni eraan Yanan (kirjotetaankohan se noin) kanssa. Han matkustaa myos lapsensa kanssa (Aila 4 vee). Juttelemme pitkaan, unohdan ajan. Valojen jo sammuttua Visa tulee taskulampun kanssa etsimaan minua. My bet. En tajunnu ilmoittaa.
Visalle tama perheen kanssa matkustaminen on valilla rankkaa (kuten myos minulle). Koko ajan on huolehdittava asioista ja perheestaan. Vieraassa maassa on eriasia unohtua juttelemaan, kun toinen odottaa huolissaan bambumajassa. Ikina ei voi tietaa mita voi sattua.
Paastaan perille. Siella on (varmaan vesikauhuinen) koira ketjussa. Se rahisee Pessille, ei Pessi ymmarra etta se on vihainen.
Ranta on kuitenki viehattavan pieni ja hiljainen. Uidaan hetki ja pojat leikkii kallionraoissa ja harnaa rapuja. Miten vikkelia otuksia ne onkaan! Tuntuu etta ne on heti tays supervauhdissa kun liikkeelle lahtee.
Only half a day at the Half Moon- beach.
Palataan takasi Om-beachelle. Tsillataan viela hetki rannalla, etta pojat vois vahan levata. Eihan ne suostu nukkumaan. Jatan Visan hetkeksi uinumaan. Uidaan Leevin kanssa. Se nauttii siita kovasti. Taytyisi ostaa uimarengas kenties. Pessi harnaa koiranpentuja, vetaa niita korvista. On se kumma homma kun ei usko etta se kay kipeaa. Raahaan Pessin rantaviivalle ja jatamme koiraparat rauhaan.
Syomme herkullisen lounaan "siltaravintolassa" niinku Leevi sita kutsuu.
Sen jalkeen kaymme kavelemassa tieta ylospain ja nahdaan upea nakyma Kudly- beachille.
Pojat alkaa oleen kiukkuisia. Harmi etta paivaunet jaivat valista. Syomme jalleen "siltaravintolassa". Taalla on hyvaa kalaa, vihdoinkin.
Olemme vasyneita. Johtuneeko auringosta, laiskasta elamantyylista beachilla, vai poikien kiukuttelusta? Samapa tuo. Aika vieda pojat nukkumaan.
Lahden viela kaymaan netissa Visan jalkeen. En kuitenkaan paase koneelle asti vaan jaan suustani kiinni eraan Yanan (kirjotetaankohan se noin) kanssa. Han matkustaa myos lapsensa kanssa (Aila 4 vee). Juttelemme pitkaan, unohdan ajan. Valojen jo sammuttua Visa tulee taskulampun kanssa etsimaan minua. My bet. En tajunnu ilmoittaa.
Visalle tama perheen kanssa matkustaminen on valilla rankkaa (kuten myos minulle). Koko ajan on huolehdittava asioista ja perheestaan. Vieraassa maassa on eriasia unohtua juttelemaan, kun toinen odottaa huolissaan bambumajassa. Ikina ei voi tietaa mita voi sattua.
1.3.2009
PAIVA 53
Lauantai/sunnuntaiyo.
Pojat on jo nukkumassa. Ollaan Saijan ja Harryn kaa juteltu tuntitolkulla. Saija makaa hammockissa, chillaa ja filosofoi meijan kaa.
Pessi tipahti sangysta lattialle hetki sitten, mutta on ok, levyttaa nyt X-asennossa.
Harry diilas itelleen taksikuskin, mutta ku on aika lahtea, se kuski on nostanu hintaa. Harry tilttaa se pilke silmissaan: "What?! We agreed 600!". Se ottaa kengan kateensa ja heiluttaa sita muka heittaakseen ja huutaa silla klassisella saksanmurteisella englannilla: "Fuck you, fucker!". Sitten se kysyy meilta oliko se hyva tapa kiroilla. Olen nauranut minuutin putkeen koko hassakkaa. "You did allright", vastataan. Se keraa kledjunsa ja hyppaa taksiin ja 5min kuluttua moottori kaynnistyy. Ne sai sovittua, Harry hoitaa, se on nii omalaatunen aija.
Seuraava ei kohdistu kehenkaan tiettyyn, vaan reissuhavaintojen yhteenvetona pikemminkin..
Mina&Saija, lasten vuoksi, matkustetaan erilaisella silmat auki -asenteella kuin moni muu. Sita ei voi tavis matkamies kasittaa, miten paljon lapsiperheenpaat lukee ymparistoa. Ruosteenraatelema tuulettimensiipi ehtis repia kaulavaltimon poikki ennenku korttelista katkeaa sahko. Ummista silmasi hetkeksi, niin lapsesi voi kuolla. Vaikka ne kuolis Varanasissa (=ykosluokassa Nirvananaan), se ei ateistista lannenasukkia lohduta. Asetelma siis on, etta et halua lapsiesi kuolevan. Joten pidat silmasi auki.
Monille Intia on toinen maailma. Kun tapaamme brittilaiset biitsilla vetamassa kanneja, tajuaa etta niille se on toinen maailma ku meille. Iltaset dokaukset ja lompakonhukkaamiset on niille Intiaa. Ne selviaa siita vaan soittamalla aidille ja WesternUnioniin. Lasten kans on eri juttu. Sita on koko ajan tietonen, missa sun Leatherman, purjehdusnaru, jeesusteippi (<- ala lahde ilman noita reissuun), passi, kasidesi ja lompakko on.
Uskalikot ostaa itelleen loysat vaatteet ja huilun, kiinnittaa sen repun ulkopuolelle kattotaskuun, syo rakalassa riisia kasin 20m hostelliltaan, ja on niin humaltuneita Intiasta, niin kannissa Intiasta, etta ummistaa silmansa kunhan vain kuplassaan kaikki on edullista ja helpohkoa. Lansimaan rahat taskussa koko ajan itella on kontrolli, valkoinen jumala.
Me ollaan lasten takia missattu valtaosa turistikokemuksista, mutta saatu senki edesta selviytymiskokemuksia. Kun toiselle lapsista nousee vajaan 40n asteen kuume, sita on aika vitun tiedostavana niiden ja ympariston tilanteesta. Jo denguen ja malarian takia. Ja jos toinen meista vanhemmista on delhybellyn takia sairaalassa, sen vaikutus on valtava.
Eli siis, kun koko ajan on skarppina, nakee vaaryyksia ja epakohtia paljon. Siksi on varmaan rauhoittavaa tsillaa Goalla lankkarihotellissa nousuhumalassa silmat puoliummessa ja ihastella Intian vareja. Totuus kuitenkin on, etta taalla on moni asia vahan viturallaan, ja lasten kanssa matkustaessa sen todella kohtaa. Silti paivaakaan emme vaihtaisi.
Tassa valissa Saija korostaa maan hyvia puolia. Vastapainona kaikelle paskalle ovat kultaiset paikalliset. He kertovat elamastaan avoimesti ja sydamellaan (vaikeistakin asioista). He elavat hetkessa iloiten pienista asioista, valittavat vahan vaikka surevatkin paljon. Heille meidan lapset ovat heidankin lapsiaan. Sen rakkauden nakee heidan silmistaan.
Ja tama kulttuuri! Se on jotain mita lansimaissa ei voisi koskaan kohdata. Pienetkin juhlat jarjestetaan taysilla, kaikki ovat tervetulleita mukaan. Vareja, rukouksia, hymya ja kiitosta. Paivallakin eras riutunut paikallinen oransseissaan hyppasi yhtakkia kadulle levein hymy naamallaan. Lauloi ja tanssi kadet kohotettuna taivaisiin. Valilla nosti hyppysen hiekkaa kasiinsa ja pyorahteli rukouksensa tahdissa. Sitten hymyili ja kumarsi meille namastea. Yksinkertainen vaikuttava hetki.
Kylla. Intian monet kasvot.
Huomaa muuten, etta on luppoaikaa, kun tekstit alkaa menna niin pohtiviks.
Tormataan Om Beachilla ongelmaan, johon ei osattu varautua. Rankkojen kokemusten jalkeen taa rantaelama ei enaa tunnukaan miltaan. Ja meilla olis viela kuukausi jaljella. Seuraavaks mennaan kait Hamppiin semikalliokiipeileen, mutta mitas sitte ? Ei Goalla voi olla kauaa, ihanhan tylsistyy. Ollaan alustavasti viimeisille viikoille suunniteltu viela viiminen HC-etappi pikkukylien lapi. Tai jotain. Saas naha.
Pojat on jo nukkumassa. Ollaan Saijan ja Harryn kaa juteltu tuntitolkulla. Saija makaa hammockissa, chillaa ja filosofoi meijan kaa.
Pessi tipahti sangysta lattialle hetki sitten, mutta on ok, levyttaa nyt X-asennossa.
Harry diilas itelleen taksikuskin, mutta ku on aika lahtea, se kuski on nostanu hintaa. Harry tilttaa se pilke silmissaan: "What?! We agreed 600!". Se ottaa kengan kateensa ja heiluttaa sita muka heittaakseen ja huutaa silla klassisella saksanmurteisella englannilla: "Fuck you, fucker!". Sitten se kysyy meilta oliko se hyva tapa kiroilla. Olen nauranut minuutin putkeen koko hassakkaa. "You did allright", vastataan. Se keraa kledjunsa ja hyppaa taksiin ja 5min kuluttua moottori kaynnistyy. Ne sai sovittua, Harry hoitaa, se on nii omalaatunen aija.
Seuraava ei kohdistu kehenkaan tiettyyn, vaan reissuhavaintojen yhteenvetona pikemminkin..
Mina&Saija, lasten vuoksi, matkustetaan erilaisella silmat auki -asenteella kuin moni muu. Sita ei voi tavis matkamies kasittaa, miten paljon lapsiperheenpaat lukee ymparistoa. Ruosteenraatelema tuulettimensiipi ehtis repia kaulavaltimon poikki ennenku korttelista katkeaa sahko. Ummista silmasi hetkeksi, niin lapsesi voi kuolla. Vaikka ne kuolis Varanasissa (=ykosluokassa Nirvananaan), se ei ateistista lannenasukkia lohduta. Asetelma siis on, etta et halua lapsiesi kuolevan. Joten pidat silmasi auki.
Monille Intia on toinen maailma. Kun tapaamme brittilaiset biitsilla vetamassa kanneja, tajuaa etta niille se on toinen maailma ku meille. Iltaset dokaukset ja lompakonhukkaamiset on niille Intiaa. Ne selviaa siita vaan soittamalla aidille ja WesternUnioniin. Lasten kans on eri juttu. Sita on koko ajan tietonen, missa sun Leatherman, purjehdusnaru, jeesusteippi (<- ala lahde ilman noita reissuun), passi, kasidesi ja lompakko on.
Uskalikot ostaa itelleen loysat vaatteet ja huilun, kiinnittaa sen repun ulkopuolelle kattotaskuun, syo rakalassa riisia kasin 20m hostelliltaan, ja on niin humaltuneita Intiasta, niin kannissa Intiasta, etta ummistaa silmansa kunhan vain kuplassaan kaikki on edullista ja helpohkoa. Lansimaan rahat taskussa koko ajan itella on kontrolli, valkoinen jumala.
Me ollaan lasten takia missattu valtaosa turistikokemuksista, mutta saatu senki edesta selviytymiskokemuksia. Kun toiselle lapsista nousee vajaan 40n asteen kuume, sita on aika vitun tiedostavana niiden ja ympariston tilanteesta. Jo denguen ja malarian takia. Ja jos toinen meista vanhemmista on delhybellyn takia sairaalassa, sen vaikutus on valtava.
Eli siis, kun koko ajan on skarppina, nakee vaaryyksia ja epakohtia paljon. Siksi on varmaan rauhoittavaa tsillaa Goalla lankkarihotellissa nousuhumalassa silmat puoliummessa ja ihastella Intian vareja. Totuus kuitenkin on, etta taalla on moni asia vahan viturallaan, ja lasten kanssa matkustaessa sen todella kohtaa. Silti paivaakaan emme vaihtaisi.
Tassa valissa Saija korostaa maan hyvia puolia. Vastapainona kaikelle paskalle ovat kultaiset paikalliset. He kertovat elamastaan avoimesti ja sydamellaan (vaikeistakin asioista). He elavat hetkessa iloiten pienista asioista, valittavat vahan vaikka surevatkin paljon. Heille meidan lapset ovat heidankin lapsiaan. Sen rakkauden nakee heidan silmistaan.
Ja tama kulttuuri! Se on jotain mita lansimaissa ei voisi koskaan kohdata. Pienetkin juhlat jarjestetaan taysilla, kaikki ovat tervetulleita mukaan. Vareja, rukouksia, hymya ja kiitosta. Paivallakin eras riutunut paikallinen oransseissaan hyppasi yhtakkia kadulle levein hymy naamallaan. Lauloi ja tanssi kadet kohotettuna taivaisiin. Valilla nosti hyppysen hiekkaa kasiinsa ja pyorahteli rukouksensa tahdissa. Sitten hymyili ja kumarsi meille namastea. Yksinkertainen vaikuttava hetki.
Kylla. Intian monet kasvot.
Huomaa muuten, etta on luppoaikaa, kun tekstit alkaa menna niin pohtiviks.
Tormataan Om Beachilla ongelmaan, johon ei osattu varautua. Rankkojen kokemusten jalkeen taa rantaelama ei enaa tunnukaan miltaan. Ja meilla olis viela kuukausi jaljella. Seuraavaks mennaan kait Hamppiin semikalliokiipeileen, mutta mitas sitte ? Ei Goalla voi olla kauaa, ihanhan tylsistyy. Ollaan alustavasti viimeisille viikoille suunniteltu viela viiminen HC-etappi pikkukylien lapi. Tai jotain. Saas naha.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)