PAIVA 33

Yritamme vaihtaa hotellia, mutta muut ovat laatuunsa nahden vahan liian tyyriita. Jaamme siis tahan. Vaadimme kattorupelinkorjaajaa. "Today he is coming, I promise." Jeah, we'll see.

Mulla on huono vointi jalleen. Maha on ollut kuralla lahes koko reissun ajan. Kumma homma.
Kayn jalleen ostamassa "laaketta", samaa jauhetta jota Pinky osti Pessille. Tehoaa. Olo paranee heti vahan sita litkua juotuani.
Koko pitka rantaviiva on taynna kuolleita, puoliksi syotyja kaloja. Mita ihmetta? Paikallinen kaupustelija kertoo Visalle, etta kalastajien ollessa vesilla, vahingossa (tai ei) heidan hukkakalasakkinsa tipahti mereen ja sielta huuhtoutui rannalle. Rantahotellien omistajat laittavat tyontekijansa siivoamaan rannan. Uimisemme jaa kuitenkin talta paivalta valiin.

Etsimme jalleen ravintolaa. Menuissa luvataan kaikenlaista, mutta todellisuudessa heilta saa vain muutamaa sorttia. Visalla menee hermot. Kaikki ruoka on samanlaista. Kyllastyttaa. Paasisipa valilla laittamaan itse ruokaa.

Ostan aivan mielettoman ihanat silkkihousut, silkkimekon ja kengat yhdelta kauppiaalta. Han on mukava. Pyytaa meita huomenna teelle. "Not in a business matter, just tea, ok?"
Kuulostaa hyvalta.
Ei vielakaan kattorupelinkorjaajaa. Respan mies ei tiennyt edes koko asiasta. Vihaisena tyontekijoilleen han soittaa meille korjaajan... joka ei osaakkaan korjata koko laitetta. Tuo meille sitten pienemman poytarupelin. On se parempi kuin ei mitaan.

Mietimme seuraava maaranpaata. Kodaikanal? Maybe.. pikkuhiljaa kohti Keralaa kuiteski.