Perjantai. Om Beach.
Helvetillinen vasymys paalla. Tasapaino hairiintyy. Poikien paikkareiden aikaan paasen lopulta nukkuun, ja nukun viis tuntia.
Saija ja pojat lahti herattyaan rannalle. Loydan heidat vakiovarjosta eraan palmun alta.
Syodaan safka ja paiva on pulkassa. Harry lahtee illalla Keralaan seikkaileen. Meitsit, mitas me, kai me taalla viela tovi ollaan.
Uusia kuvia
27.2.2009
PAIVA 51
Torstai. Om Beach.
Levytetaan koko paiva rannalla. Poikien perassa juostessa unohtuu helposti omat aurinkosuojat ja naytan vahan ravulta illalla, ei pahasti.
Illallisella Pessi viipottaa viela ilman vaippaa ja puskee suklaatuutin pyllystaan ravintolan lattialle. Nice one! Muttei ollut eka kerta.
Taalla on nyt valtaosa jengista britteja, ollaa tutustuttu moniin hyviin tyyppeihin.
Levytetaan koko paiva rannalla. Poikien perassa juostessa unohtuu helposti omat aurinkosuojat ja naytan vahan ravulta illalla, ei pahasti.
Illallisella Pessi viipottaa viela ilman vaippaa ja puskee suklaatuutin pyllystaan ravintolan lattialle. Nice one! Muttei ollut eka kerta.
Taalla on nyt valtaosa jengista britteja, ollaa tutustuttu moniin hyviin tyyppeihin.
PAIVA 50
Keskiviikko 25.2. Gokarna
Aamupaivalla vene kuljettaa meidat, muutaman saksalaisen ja brittiparin Gokarnan kylaan. Siella on joku festivaali kaynnissa ja tanaan on sen huipentuma. Sen on tarkoitus alkaa puolenpaivan maissa, lopulta kuitenkin vasta puoli neljalta. Istumme pienen raflan edessa paakadulla ja odotamme. Mun peba puutuu tosi nopeasti, johtunee siita kun meijan riippumaton koysi katkesi kahdesti nii etta mina olin kyydissa. Tai ekalla kerralla Leevikin oli mun sylissa. Toka kerta oli vahan omaa tyhmyytta, aloin kuulla koyden narisevan mutten hypanny pois vaan yritin tutkia, missa kohtaa koytta on suurin rasitus - sitten se napsahtikin ja otin kaiken perseella vastaan. Sen jalkeen vaihdoin suosiolla paremman narun.
Eniveis, paakadulle on rakennettu kaks viistoistametrista tornia, joissa on valtavat puiset renkaat. Maassa makaa kaksi tajuttoman paksua koytta. Ilmeisesti noita kyhaelmia ne aikoo vetaa eteenpain. Yksi torni painaa varmaan kymmenentuhatta kiloa.
Poliisi raivaa kadulle vapaan vaylan, ja satakunta ihmista vetaa toista tornia tajuttoman huudon kannustamana. Kun torni vahitellen tulee kohdallemme, jengi alkaa viskoa minibanaaneja tornia kohti, tarkoituksenaan osua tornin sisalla olevaan kotaan, jossa on ehka joku pyha perhe sisalla. Kasittamaton naky, taivas keltaisena lentavista baananeista. Kun torni on kohdallamme, tilanne muuttuu vahan kaoottiseksi kun se on melkein koko kadun levyinen ja auraa tieltaan ihmismassaa. Pessi on sylissani ja jengi alkaa puristua minua kohti. Paasen onneksi ylemmalle tasanteelle turvaan.
Torni huojuu ja nitisee ja kelaan etta josse kaatuu niin pahasti kay monille.
Sitten ne alkaa vetaa sita takaisin alkupisteeseen. Siina vaiheessa me haivytaan. Hyva niin, kuullaan myohemmin etta homman loputtua ihmismassa oli alkanu puskemaan paakadulta kohti rantaa, ja vastaan oli tullut lehmia ja sohinut sarvillaan jengia.
Hyva paiva.
Aamupaivalla vene kuljettaa meidat, muutaman saksalaisen ja brittiparin Gokarnan kylaan. Siella on joku festivaali kaynnissa ja tanaan on sen huipentuma. Sen on tarkoitus alkaa puolenpaivan maissa, lopulta kuitenkin vasta puoli neljalta. Istumme pienen raflan edessa paakadulla ja odotamme. Mun peba puutuu tosi nopeasti, johtunee siita kun meijan riippumaton koysi katkesi kahdesti nii etta mina olin kyydissa. Tai ekalla kerralla Leevikin oli mun sylissa. Toka kerta oli vahan omaa tyhmyytta, aloin kuulla koyden narisevan mutten hypanny pois vaan yritin tutkia, missa kohtaa koytta on suurin rasitus - sitten se napsahtikin ja otin kaiken perseella vastaan. Sen jalkeen vaihdoin suosiolla paremman narun.
Eniveis, paakadulle on rakennettu kaks viistoistametrista tornia, joissa on valtavat puiset renkaat. Maassa makaa kaksi tajuttoman paksua koytta. Ilmeisesti noita kyhaelmia ne aikoo vetaa eteenpain. Yksi torni painaa varmaan kymmenentuhatta kiloa.
Poliisi raivaa kadulle vapaan vaylan, ja satakunta ihmista vetaa toista tornia tajuttoman huudon kannustamana. Kun torni vahitellen tulee kohdallemme, jengi alkaa viskoa minibanaaneja tornia kohti, tarkoituksenaan osua tornin sisalla olevaan kotaan, jossa on ehka joku pyha perhe sisalla. Kasittamaton naky, taivas keltaisena lentavista baananeista. Kun torni on kohdallamme, tilanne muuttuu vahan kaoottiseksi kun se on melkein koko kadun levyinen ja auraa tieltaan ihmismassaa. Pessi on sylissani ja jengi alkaa puristua minua kohti. Paasen onneksi ylemmalle tasanteelle turvaan.
Torni huojuu ja nitisee ja kelaan etta josse kaatuu niin pahasti kay monille.
Sitten ne alkaa vetaa sita takaisin alkupisteeseen. Siina vaiheessa me haivytaan. Hyva niin, kuullaan myohemmin etta homman loputtua ihmismassa oli alkanu puskemaan paakadulta kohti rantaa, ja vastaan oli tullut lehmia ja sohinut sarvillaan jengia.
Hyva paiva.
25.2.2009
PAIVA 49
tiistai 24.2. Gokarna - Om Beach.
Kaydaan aamupalan jalkeen ottaan toinen majapaikka, tama on Namaste-"hotellia". Edellisessakaan ei mitaan vikaa ollu, mutta taalta saadaan mokki leveammalla sangylla ja omalla kylpyhuoneella - katevampaa pienten lasten kans.
Maailman mahtavimmassa saassa rakennetaan hiekkamuureja rannalla. Pessi ei enaa pelkaa ranta-aaltoja. Pojat nukkuu hyvat paikkarit kun on saanut vapaasti touhuta. Saijalla on jo sexyt rusketusrajat.
Harry, nuorekas nelivitonen puuseppa Dusseldorfista, juuri saapunut Intiaan, astuu tajuttomaan lehmankakkaan rannalla. Ne on pyhia lehmia, ja Harry lakonisesti toteaa: "Well, this must be Holy Shit then". Heh.
Kaydaan shoppaileen Gokarnan kylassa, ihan hulluna. Ne ompelijattaret on aika innovatiivisia taalla, ostan itelle latsan ja housut ja boxerit, vaaleenpunaset tietysti. En ala edes luetteleen mita Saija osti, kynasta loppuis muste. Tod makeita kaikki matskut.
Harry tulee meidan mokille istuun iltaa. Aika vierahtaa. Ovensuun lamppu saa just ostetun riippumaton nayttaan ihan siniristilipulta. Suomi ja Saksa samalla terassilla, onneks kynttilanvalo vahan pehmentaa patrioottista asetelmaa.
Chillia rantaelamaa. Kannykan mp3-soittimesta soi musa. Kymmensenttinen vihrea gekko jossottaa kaiuttimen vieressa. Oletan sen tykkaavan Jose Gonzalesista.
Kaydaan aamupalan jalkeen ottaan toinen majapaikka, tama on Namaste-"hotellia". Edellisessakaan ei mitaan vikaa ollu, mutta taalta saadaan mokki leveammalla sangylla ja omalla kylpyhuoneella - katevampaa pienten lasten kans.
Maailman mahtavimmassa saassa rakennetaan hiekkamuureja rannalla. Pessi ei enaa pelkaa ranta-aaltoja. Pojat nukkuu hyvat paikkarit kun on saanut vapaasti touhuta. Saijalla on jo sexyt rusketusrajat.
Harry, nuorekas nelivitonen puuseppa Dusseldorfista, juuri saapunut Intiaan, astuu tajuttomaan lehmankakkaan rannalla. Ne on pyhia lehmia, ja Harry lakonisesti toteaa: "Well, this must be Holy Shit then". Heh.
Kaydaan shoppaileen Gokarnan kylassa, ihan hulluna. Ne ompelijattaret on aika innovatiivisia taalla, ostan itelle latsan ja housut ja boxerit, vaaleenpunaset tietysti. En ala edes luetteleen mita Saija osti, kynasta loppuis muste. Tod makeita kaikki matskut.
Harry tulee meidan mokille istuun iltaa. Aika vierahtaa. Ovensuun lamppu saa just ostetun riippumaton nayttaan ihan siniristilipulta. Suomi ja Saksa samalla terassilla, onneks kynttilanvalo vahan pehmentaa patrioottista asetelmaa.
Chillia rantaelamaa. Kannykan mp3-soittimesta soi musa. Kymmensenttinen vihrea gekko jossottaa kaiuttimen vieressa. Oletan sen tykkaavan Jose Gonzalesista.
PAIVA 48
maanantai 23.2.
Matkustimme yon Calicutista Mangaloreen, lansirannikkoa pohjoiseen pain. Aamuviidelta maataan Mangaloren juna-aseman edessa viltin paalla kuin paikalliset ikaan. Juna Mangaloresta lahtee parin tunnin paasta.
Junamatka on leppoista, pojat nukkuu ison osan matkasta ja me voidaan vaan katella maisemia. Junaratojen varsilla on enimmakseen siistia, roskakeskittymat on asemien lahella. Autoteita matkustaessa roskaa on pitkin poikin kun auto voi pysahtya mihin vaan tyhjentaan sailionsa.
Me ollaan Saijan kans molemmat niin nuoria ja karsimattomia, etta tuntuu etta koko ajan pittaa liikkua ja vaihtaa maisemaa. Poikien takia taytyy hiljentaa tahtia valilla, mika on ihan hyvakin, pakottaa ittensa keskittyyn just siihen ymparillaolevaan silla hetkella. Se on taa fast food -generation, what can you do !
Gokarnasta kyyti yhdelle alueen rannoista. Om Beach. Paratiisi.
Mulle se on kaikki niin outoa, pakkasen pojalle, uida kristallinkirkkaassa merivedessa, joka on lamponsa ja aaltojensa kanssa kuin.. iso poreallas. Pieni ranta, ei ruuhkaa, continental breakfasteja - hyvia sellasia - ja pieni kananen bambumaja. Taa on varmaan sita Intiaa mihin monet rakastuu.
Matkustimme yon Calicutista Mangaloreen, lansirannikkoa pohjoiseen pain. Aamuviidelta maataan Mangaloren juna-aseman edessa viltin paalla kuin paikalliset ikaan. Juna Mangaloresta lahtee parin tunnin paasta.
Junamatka on leppoista, pojat nukkuu ison osan matkasta ja me voidaan vaan katella maisemia. Junaratojen varsilla on enimmakseen siistia, roskakeskittymat on asemien lahella. Autoteita matkustaessa roskaa on pitkin poikin kun auto voi pysahtya mihin vaan tyhjentaan sailionsa.
Me ollaan Saijan kans molemmat niin nuoria ja karsimattomia, etta tuntuu etta koko ajan pittaa liikkua ja vaihtaa maisemaa. Poikien takia taytyy hiljentaa tahtia valilla, mika on ihan hyvakin, pakottaa ittensa keskittyyn just siihen ymparillaolevaan silla hetkella. Se on taa fast food -generation, what can you do !
Gokarnasta kyyti yhdelle alueen rannoista. Om Beach. Paratiisi.
Mulle se on kaikki niin outoa, pakkasen pojalle, uida kristallinkirkkaassa merivedessa, joka on lamponsa ja aaltojensa kanssa kuin.. iso poreallas. Pieni ranta, ei ruuhkaa, continental breakfasteja - hyvia sellasia - ja pieni kananen bambumaja. Taa on varmaan sita Intiaa mihin monet rakastuu.
PAIVA 47
Sunnuntai 22.2.
Calicut yhdelta yolla. Nukutaan Hotel Maharanissa, ei aivan hintansa arvoinen, mutta just hyva raskaan paivan jalkeen.
Meilla on vahan vaikeuksia selvittaa poikien kannalta paras keino paasta maaranpaahan, Gokarnaan, mutta lopulta kaikki selviaa. Rautatieasemien turisti-infot on yllattavan hyvia.
Dawn Restaurantissa syodaan tosi jees kasvissafkat, jotka maistuu raaka-aineillaan eika vain jollekin mausteseokselle. Kahden kuukauden jalkeen pelkat keitetyt kasvikset on niin luksusta, niin luksusta.
Paamajan telkkarista tulee just Bondia, Casino Royale, joka jaa kesken kun pitaa lahtea, muttei harmittavasti, silla edessa on uudet kujeet. Ja aina tulee uus Bond sen uusine kujeineen.
Calicut yhdelta yolla. Nukutaan Hotel Maharanissa, ei aivan hintansa arvoinen, mutta just hyva raskaan paivan jalkeen.
Meilla on vahan vaikeuksia selvittaa poikien kannalta paras keino paasta maaranpaahan, Gokarnaan, mutta lopulta kaikki selviaa. Rautatieasemien turisti-infot on yllattavan hyvia.
Dawn Restaurantissa syodaan tosi jees kasvissafkat, jotka maistuu raaka-aineillaan eika vain jollekin mausteseokselle. Kahden kuukauden jalkeen pelkat keitetyt kasvikset on niin luksusta, niin luksusta.
Paamajan telkkarista tulee just Bondia, Casino Royale, joka jaa kesken kun pitaa lahtea, muttei harmittavasti, silla edessa on uudet kujeet. Ja aina tulee uus Bond sen uusine kujeineen.
PAIVA 45
Perjantai. Kumily.
Heraamme aamulla 5.20, safarille. Jeepilla huristellaan pienten kylien ohitse kohti kansallispuiston porttia. Vahan lisamaksua ja elamys alkakoon.
Kuskimme, Thomas, tarkkailee metsia elainten toivossa. Jos vain muistaisi katsoa valilla eteensakin.
Naemme kaukaa sambanhirvia, biisoneita ja lintuja. Thomas on yltiopaisen innoissaan ja ottaa kamerallamme kuvia kaukana olevista elaimista - ne nayttaa kuvissa enemman vain joltain pikku moykyilta. Ei villinorsuja eika tiikereita.
Syomme aamupalan ennen metsavaellusta. Pojat selassa kavelemme viidakossa. Hiki, paljon norsunkakkaa ja viela vahan lisaa. Mutta ah, luonnon hiljaisuus ! Se jo itsessaan on nautinto.
Naemme valtavan linnun, hornbill. Se ja perhoset ja muurahaiset ovat vaelluksen elainsaldo.
Syomme lounaan, pojat huonosti. Chillaillaan ruohikolla hienossa saassa. Pojat leikkii raaoilla tomaateilla, he nappasivat ne emannan tomaattipensaasta.
Visa souteluttaa meita pienen mutkan saalittavan kokoiseksi kuihtuneessa jarvessa. Ei elaimia. Opas kertoo etta kuivana kautena elaimet on syvalla viidakossa.
Seuraavaksi teeta ja kahvia. Juttelemme mukavien belgialaispariskunnan kanssa. Mies on rakastunut Intiaan ja yhdessa tyttoystavansa kanssa ovat ottamassa selvaa miten voisivat aloittaa oman yrityksensa taalla, bed&breakfast-majatalon. Mies haluaa ajaa kaikki ajokortit Intiassa. Sitten he voisivat vuokrata oman riksan ja matkustaa silla ympari Intiaa. Hieno ajatus!
Hyvastelemme heidat ja matkalla takaisin naemme jeepin kyydista valtavan biisonin tien reunassa. Lintuja ja norsunkakkaa. Myos pikkunorsun kakkaa.
Paiva viidakossa oli kuitenkin mukava, kaikesta huolimatta.
Illalla kaymme syomassa laakarin perheen luona. Kreisi ilta. Sairaanhoitajat, jotka hoitivat minua viime paivina, kokkaavat nyt meille ruokaa. Ovatko he jotain kaikenosaavia palvelijoita? Syomme heidan pienessa, kaiken kattavassa huoneessa lattialla kasin, mausteista kalaa (Visa skippaa kalan). Mietin juuri toipuvaa vatsaparkaani.
Ilta on kuitenkin ihan mukava ja heidan lapsensa sopoja. KAikki on taalla yhta isoa perhetta, se on hienoa!
Huomenna matkustelu taas alkaa.
Heraamme aamulla 5.20, safarille. Jeepilla huristellaan pienten kylien ohitse kohti kansallispuiston porttia. Vahan lisamaksua ja elamys alkakoon.
Kuskimme, Thomas, tarkkailee metsia elainten toivossa. Jos vain muistaisi katsoa valilla eteensakin.
Naemme kaukaa sambanhirvia, biisoneita ja lintuja. Thomas on yltiopaisen innoissaan ja ottaa kamerallamme kuvia kaukana olevista elaimista - ne nayttaa kuvissa enemman vain joltain pikku moykyilta. Ei villinorsuja eika tiikereita.
Syomme aamupalan ennen metsavaellusta. Pojat selassa kavelemme viidakossa. Hiki, paljon norsunkakkaa ja viela vahan lisaa. Mutta ah, luonnon hiljaisuus ! Se jo itsessaan on nautinto.
Naemme valtavan linnun, hornbill. Se ja perhoset ja muurahaiset ovat vaelluksen elainsaldo.
Syomme lounaan, pojat huonosti. Chillaillaan ruohikolla hienossa saassa. Pojat leikkii raaoilla tomaateilla, he nappasivat ne emannan tomaattipensaasta.
Visa souteluttaa meita pienen mutkan saalittavan kokoiseksi kuihtuneessa jarvessa. Ei elaimia. Opas kertoo etta kuivana kautena elaimet on syvalla viidakossa.
Seuraavaksi teeta ja kahvia. Juttelemme mukavien belgialaispariskunnan kanssa. Mies on rakastunut Intiaan ja yhdessa tyttoystavansa kanssa ovat ottamassa selvaa miten voisivat aloittaa oman yrityksensa taalla, bed&breakfast-majatalon. Mies haluaa ajaa kaikki ajokortit Intiassa. Sitten he voisivat vuokrata oman riksan ja matkustaa silla ympari Intiaa. Hieno ajatus!
Hyvastelemme heidat ja matkalla takaisin naemme jeepin kyydista valtavan biisonin tien reunassa. Lintuja ja norsunkakkaa. Myos pikkunorsun kakkaa.
Paiva viidakossa oli kuitenkin mukava, kaikesta huolimatta.
Illalla kaymme syomassa laakarin perheen luona. Kreisi ilta. Sairaanhoitajat, jotka hoitivat minua viime paivina, kokkaavat nyt meille ruokaa. Ovatko he jotain kaikenosaavia palvelijoita? Syomme heidan pienessa, kaiken kattavassa huoneessa lattialla kasin, mausteista kalaa (Visa skippaa kalan). Mietin juuri toipuvaa vatsaparkaani.
Ilta on kuitenkin ihan mukava ja heidan lapsensa sopoja. KAikki on taalla yhta isoa perhetta, se on hienoa!
Huomenna matkustelu taas alkaa.
PAIVA 44
Torstai. Kumily.
Olo alkaa oleen jo lahes mainio. Leikkaan pojille vesimelonia ja pesen rypaleet. Visa hakee meille kuumaa vetta ja otamme kaikki kunnon "suihkun".
Freessina laakarin puheille. Han juttelee meille nuoruudestaan, tai siis viidentoista vuoden takaisista tapahtumista. Alkoholi turmeli Kumilyn asukkaita ja han sai lyoda monta potilastaan lattyyn ennen kuin sai rauhassa hoitaa niita. Juopuneet poliisit saivat myos osansa iskuista. Laakari kertoo myos miten nykyisen vaimonsa kanssa rakasteli laakarinpoydalla kirjojen paalla ja yot he nukkuivat poydan alla.
Taitaa olla miehella viidenkympin villitys. He muuttavat pariksi vuodeksi Etela-Afrikkaan. "More action over there". Sen jalkeen lekuri (Buffalo nimeltaan) haluaa Kanadaan ja Australiaan.
Saamme heilta illalliskutsun huomiselle. Mainiota!
Kun kysyn mista vatsavaivani johtuvat, laakari vastaa: "Only God knows. You'd better ask Shiva." Voi juku kun olisi tajunnut aiemmin :) No, pussillinen laakkeita, luulis popon saavan kyytia.
Visa ja pojat nukahtavat paikkareille, mina istun pitkan tovin netissa paivittamassa reissumme kulkua. Elossa ollaan ja kylla, nautimme edelleen.
Olo alkaa oleen jo lahes mainio. Leikkaan pojille vesimelonia ja pesen rypaleet. Visa hakee meille kuumaa vetta ja otamme kaikki kunnon "suihkun".
Freessina laakarin puheille. Han juttelee meille nuoruudestaan, tai siis viidentoista vuoden takaisista tapahtumista. Alkoholi turmeli Kumilyn asukkaita ja han sai lyoda monta potilastaan lattyyn ennen kuin sai rauhassa hoitaa niita. Juopuneet poliisit saivat myos osansa iskuista. Laakari kertoo myos miten nykyisen vaimonsa kanssa rakasteli laakarinpoydalla kirjojen paalla ja yot he nukkuivat poydan alla.
Taitaa olla miehella viidenkympin villitys. He muuttavat pariksi vuodeksi Etela-Afrikkaan. "More action over there". Sen jalkeen lekuri (Buffalo nimeltaan) haluaa Kanadaan ja Australiaan.
Saamme heilta illalliskutsun huomiselle. Mainiota!
Kun kysyn mista vatsavaivani johtuvat, laakari vastaa: "Only God knows. You'd better ask Shiva." Voi juku kun olisi tajunnut aiemmin :) No, pussillinen laakkeita, luulis popon saavan kyytia.
Visa ja pojat nukahtavat paikkareille, mina istun pitkan tovin netissa paivittamassa reissumme kulkua. Elossa ollaan ja kylla, nautimme edelleen.
PAIVA 46
Lauantai 24.2.
Kumily jaa taakse. White House oli hyva majapaikka. Sen emanta oli itsetietonen tapaus, se kaveli diivan elkein, hienostuneesti.
Otetaan ramabussi Kottayamiin, lanteen. Aina se yllattaa miten 150km vie neljat tuntia. Istutaan bussin etuosassa, jossa kuuma moottori hohkaa ja tootti kuulostaa laivan sumutorvelta. Kukkuloiden mutkaisilla teilla meita vastaan tulee kaarteessa bussi kovaa. Siina on kumit puoliks tyhjat (tai kuski varmaan ajattelee etta ne on puoliks taynna) ja se on puoliks meidan kaistalla (puoliks omalla kaistalla..) ja se on varmaan 30 astetta kallellaan kaarteessa. Ajattelen, etta nyt nahdaan eka liikenneonnettomuus, mutta kunnialla sen kuski tilanteen hoitaa. Ja kun ajattelen asiaa, meidan bussi nayttaa varmaan mutkissa ihan samalta.
Tovi myohemmin tien poskessa on rekka katollaan.
Kottayamissa junat on tayteen buukattuja, Saija saa meidat varasijalle 2. Kun mennaan iltakuudelta tarkastaan lipputilanne, lipunmyyja kertookin jo myyneensa meidan varasijat. "You didn't pay me", se vihjasee Saijalle. Ilmeisesti ois pitany lahjoa se aija. Kayn haukkumassa sen fucking two-faced bastardiksi.
Me ostetaan sitten alimman luokan liput, ne on tayteen ahdettuja kuumia "koyhien" karjavaunuja, ja toivotaan etta saadaan konduktoorilta liput ilmastoituun ylempaan luokkaan. Ja niinhan me saadaankin.
Kottayam -> Calicut, mutta olipa vain tyon takana.
Kumily jaa taakse. White House oli hyva majapaikka. Sen emanta oli itsetietonen tapaus, se kaveli diivan elkein, hienostuneesti.
Otetaan ramabussi Kottayamiin, lanteen. Aina se yllattaa miten 150km vie neljat tuntia. Istutaan bussin etuosassa, jossa kuuma moottori hohkaa ja tootti kuulostaa laivan sumutorvelta. Kukkuloiden mutkaisilla teilla meita vastaan tulee kaarteessa bussi kovaa. Siina on kumit puoliks tyhjat (tai kuski varmaan ajattelee etta ne on puoliks taynna) ja se on puoliks meidan kaistalla (puoliks omalla kaistalla..) ja se on varmaan 30 astetta kallellaan kaarteessa. Ajattelen, etta nyt nahdaan eka liikenneonnettomuus, mutta kunnialla sen kuski tilanteen hoitaa. Ja kun ajattelen asiaa, meidan bussi nayttaa varmaan mutkissa ihan samalta.
Tovi myohemmin tien poskessa on rekka katollaan.
Kottayamissa junat on tayteen buukattuja, Saija saa meidat varasijalle 2. Kun mennaan iltakuudelta tarkastaan lipputilanne, lipunmyyja kertookin jo myyneensa meidan varasijat. "You didn't pay me", se vihjasee Saijalle. Ilmeisesti ois pitany lahjoa se aija. Kayn haukkumassa sen fucking two-faced bastardiksi.
Me ostetaan sitten alimman luokan liput, ne on tayteen ahdettuja kuumia "koyhien" karjavaunuja, ja toivotaan etta saadaan konduktoorilta liput ilmastoituun ylempaan luokkaan. Ja niinhan me saadaankin.
Kottayam -> Calicut, mutta olipa vain tyon takana.
19.2.2009
PAIVA 43
Saija lahtee sairaalaan, pojat kattoo piirrettyja ja mina pesen pyykkia. Saija tulee sairaalasta, laakari ei ollutkaan paikalla. Pesen pyykkia, pojat nukahtaa paivaunille, Saija lahtee taas sairaalaan. Muutama tiputuspullo ja huomenna uusi kaynti.
Kaydaan illalla kattoon Keralan alueen perinnetanssia. Meinaan purskahtaa nauruun kun lavalle tepsuttaa kaksi naiseksi tallaytynytta miesta. Eika se tanssia ole vaan enemmankin pantomiimiteatteria. Ihan viihdyttavaa, mutta jotenkin se tuntuu enemman drag showlta. Tuota "tanssia" ne on hajoittanu 300 vuotta, ja voi vain kysya, "Miksi?"
Todennakoisesti siksi, kun joku joskus sai paahansa sellaisen ajatuksen. Ja sitten kaikki alkaa toteuttaa sita ajatusta, taalla kun ei paljoa kyseenalaisteta. Sama naitten maustekauppojen ja koruliikkeitten kanssa: ne vain on. Intialainen yhteiso on kuin yksi iso organismi. Joku saa paahansa perustaa maustekaupan ja kohta niita on kaikkialla. Meilla oli koulussa jo ysiluokalla yrittamisen perusteet ja opittiin mika merkitys erikoistumisella on. Taalla niita ei tunneta. Tavallaan hyva, mutta toisaalta myos tyhmaa.
Kaveltiin paivalla kaupungilla kun korukauppias alkoi houkutella meita liikkeeseensa. Se sanoi etta tulkaa sisalle katsoon, muuten te saatatte menna toiseen liikkeeseen ja ostaa sielta. Sanoin sille etta: "That's laws of business". Se vahan hakeltyi. Saija oli kuitenkin hyvasydaminen ja kavi kattoon sen korut lapi.
Illalla kaydaan kattoon viela toinen koruliike (satojen samanlaisten keskelta). Sen pitaja anelee meita ostaan silta, kun se ei ole myynyt mitaan kahteen paivaan. Ihan kreisia! Ne vain odottaa, etta onni toisi asiakkaan juuri siihen maustekauppaan tai koruliikkeeseen. Ei mikaan ihme etta lansimaiset yritykset markkinointitaitoineen tunkee Intiaan. Surullista.
Ostetaan illalla muovipussillinen hedelmia: kolmikiloinen vesimeloni, iso ananas, viinirypaleita, banaania, ja kaikki maksaa yhteensa 1,5 euroa. Mahtavaa!
Kaydaan illalla kattoon Keralan alueen perinnetanssia. Meinaan purskahtaa nauruun kun lavalle tepsuttaa kaksi naiseksi tallaytynytta miesta. Eika se tanssia ole vaan enemmankin pantomiimiteatteria. Ihan viihdyttavaa, mutta jotenkin se tuntuu enemman drag showlta. Tuota "tanssia" ne on hajoittanu 300 vuotta, ja voi vain kysya, "Miksi?"
Todennakoisesti siksi, kun joku joskus sai paahansa sellaisen ajatuksen. Ja sitten kaikki alkaa toteuttaa sita ajatusta, taalla kun ei paljoa kyseenalaisteta. Sama naitten maustekauppojen ja koruliikkeitten kanssa: ne vain on. Intialainen yhteiso on kuin yksi iso organismi. Joku saa paahansa perustaa maustekaupan ja kohta niita on kaikkialla. Meilla oli koulussa jo ysiluokalla yrittamisen perusteet ja opittiin mika merkitys erikoistumisella on. Taalla niita ei tunneta. Tavallaan hyva, mutta toisaalta myos tyhmaa.
Kaveltiin paivalla kaupungilla kun korukauppias alkoi houkutella meita liikkeeseensa. Se sanoi etta tulkaa sisalle katsoon, muuten te saatatte menna toiseen liikkeeseen ja ostaa sielta. Sanoin sille etta: "That's laws of business". Se vahan hakeltyi. Saija oli kuitenkin hyvasydaminen ja kavi kattoon sen korut lapi.
Illalla kaydaan kattoon viela toinen koruliike (satojen samanlaisten keskelta). Sen pitaja anelee meita ostaan silta, kun se ei ole myynyt mitaan kahteen paivaan. Ihan kreisia! Ne vain odottaa, etta onni toisi asiakkaan juuri siihen maustekauppaan tai koruliikkeeseen. Ei mikaan ihme etta lansimaiset yritykset markkinointitaitoineen tunkee Intiaan. Surullista.
Ostetaan illalla muovipussillinen hedelmia: kolmikiloinen vesimeloni, iso ananas, viinirypaleita, banaania, ja kaikki maksaa yhteensa 1,5 euroa. Mahtavaa!
PAIVA 42
Syodaan varhainen aamupala Coffee Inn-nimisessa paikassa. Kestaa tunti enneku saadaan meijan paahtoleivat.
Sen jalkeen elefanttiajelulle. Eleffanttimme on niin hidas, etta puolessa tunnissa edetaan 100m, ja Pessi ehtii nukahtaa. Mina ja Leevi pestaan eleffantti ja se heittaa karsalla vetta meijan paalle. Voi etta miten hassuja elaimia.
Yks mies syottaa niita. Ne syo amparillisen perunamuussia. Sitten ne kakkaa, ei mitaan kikkareita, vaan kottikarryllisen kookospahkinan kokoisia palloja.
Kerrassaan mainioita elaimia.
Kun lahdetaan elefanttifarmilta, Saijaa alkaa pyorryttaan. Mennaan laheiseen sairaalaan. Saija joutuu tiputukseen. Viikkoja kestanyt elimiston neste-epatasapaino lopultakin nujertaa Saijan. Saa ihan oman huoneen, ovessa lukee V.I.P.
Kaydaan poikien kanssa ostaan litra mansikkajaateloa, syodaan sita Saijan huoneessa.
Huoneen vessa haisee pahalle ja hanasta tulee mutaa kun sairaala on remontissa. Muuten sairaala on melkeimpa modernin nakoinen.
Hoitajilla on se perusintialainen lahestymistapa asioihin. Toinen niista tokkaa piikin Saijaan, toinen asettaa tiputuspullon ja kolmas tuo peiton. En tiia mihin se jatti sen piikin , mutta kohta se on Pessin kadessa! Hoitaja nappaa piikin ja tekee tokkimiseleita Pessin silmien edessa ja lassyttaa niinku pikkulapsille yleensa. Aika suurpiirteista turvallisuusasioiden suhteen.
Saija paasee yoksi pois, mutta sen pitaa menna aamulla takaisin. Hoito jatkuu.
Sen jalkeen elefanttiajelulle. Eleffanttimme on niin hidas, etta puolessa tunnissa edetaan 100m, ja Pessi ehtii nukahtaa. Mina ja Leevi pestaan eleffantti ja se heittaa karsalla vetta meijan paalle. Voi etta miten hassuja elaimia.
Yks mies syottaa niita. Ne syo amparillisen perunamuussia. Sitten ne kakkaa, ei mitaan kikkareita, vaan kottikarryllisen kookospahkinan kokoisia palloja.
Kerrassaan mainioita elaimia.
Kun lahdetaan elefanttifarmilta, Saijaa alkaa pyorryttaan. Mennaan laheiseen sairaalaan. Saija joutuu tiputukseen. Viikkoja kestanyt elimiston neste-epatasapaino lopultakin nujertaa Saijan. Saa ihan oman huoneen, ovessa lukee V.I.P.
Kaydaan poikien kanssa ostaan litra mansikkajaateloa, syodaan sita Saijan huoneessa.
Huoneen vessa haisee pahalle ja hanasta tulee mutaa kun sairaala on remontissa. Muuten sairaala on melkeimpa modernin nakoinen.
Hoitajilla on se perusintialainen lahestymistapa asioihin. Toinen niista tokkaa piikin Saijaan, toinen asettaa tiputuspullon ja kolmas tuo peiton. En tiia mihin se jatti sen piikin , mutta kohta se on Pessin kadessa! Hoitaja nappaa piikin ja tekee tokkimiseleita Pessin silmien edessa ja lassyttaa niinku pikkulapsille yleensa. Aika suurpiirteista turvallisuusasioiden suhteen.
Saija paasee yoksi pois, mutta sen pitaa menna aamulla takaisin. Hoito jatkuu.
PAIVA 41
Lahdetaan aamulla Maduraista Kumilyyn. Matkaa on jotain 150km ja se vie vajaa 5 tuntia.
Otetaan kamppa White House-nimisesta homestaysta. Kuulemma jonkun poliisin kotikompleksi.
Tassa on pari pienta kivimokkia, pari bambumajaa ja muutama isompi huone erillisissa rakennuksessa.
Meilla on kivimokki, oma talo, hotellihuoneen kokoinen. Tosi siisti ja edullinen. Piha on pieni puutarha, jossa valtava keinu ja kukko tepastelee kanojensa kanssa. Pihalta nakee villielainpuistoon.
Kaydaan syomaan pinaattipastaa, kun intialainen ruoka ei enaa oikeen uppoa. Intiassa hinnat noussu kovasti parissa vuodessa. Eihan ne ravintolakaynnit euroissa ole juuri mitaan, mutta on se aika kumma kun lasku on suurempi kuin asuminen.
Kumily on sopo pikku kyla, tsiljoonine maustekauppoineen.
Otetaan kamppa White House-nimisesta homestaysta. Kuulemma jonkun poliisin kotikompleksi.
Tassa on pari pienta kivimokkia, pari bambumajaa ja muutama isompi huone erillisissa rakennuksessa.
Meilla on kivimokki, oma talo, hotellihuoneen kokoinen. Tosi siisti ja edullinen. Piha on pieni puutarha, jossa valtava keinu ja kukko tepastelee kanojensa kanssa. Pihalta nakee villielainpuistoon.
Kaydaan syomaan pinaattipastaa, kun intialainen ruoka ei enaa oikeen uppoa. Intiassa hinnat noussu kovasti parissa vuodessa. Eihan ne ravintolakaynnit euroissa ole juuri mitaan, mutta on se aika kumma kun lasku on suurempi kuin asuminen.
Kumily on sopo pikku kyla, tsiljoonine maustekauppoineen.
PAIVA 40
Lahdetaan aamusella bussilla Maduraihin. Busissa tulee kuuma kun laskeudutaan vuoristosta alaspain.
Israelilainen perhe, ne asui Kodaikanalissa meidan vieressa kolmen lapsensa kanssa, matkustaa vuokratulla autolla. Niilla on oma kuski ja autossa ilmastointi. Nahdaan ne puolessa valissa matkaa. Taitaa matkustaminen olla pikkusen helpompaa, mutta ne maksaakin kyydista varmaan sata kertaa enemman.
Ei se nain nuorena haittaa, jos joutuu menemaan vaikeamman kautta. Sehan on seikkailua!
Israelilainen perhe, ne asui Kodaikanalissa meidan vieressa kolmen lapsensa kanssa, matkustaa vuokratulla autolla. Niilla on oma kuski ja autossa ilmastointi. Nahdaan ne puolessa valissa matkaa. Taitaa matkustaminen olla pikkusen helpompaa, mutta ne maksaakin kyydista varmaan sata kertaa enemman.
Ei se nain nuorena haittaa, jos joutuu menemaan vaikeamman kautta. Sehan on seikkailua!
15.2.2009
PAIVA 39
Ollaan jarjestetty taksi pikku nahtavyyskierrosta varten. Ei niita muuten nakis kun ei jaksa puskea vuorenrinteita pojat selassa. Se taksi tulee intialaisittain myohassa, eika kuskikaan ole se sujuvaa englantia puhuva, vaikka sellaisesta sovittiin.
Kaydaan kattoon hienoja paikkoja. Yks epavirallinen nahtavyys on kreisi, menen sinne yksin. Se on sellanen kallionkieleke. Nojaan sen reunalla vinosti kasvavan puun runkoon ja kurkkaan alas: pudotusta ehka 500 metria. Kelaan etta jos sen puskan juuret pettaa niin mina ja se puska ollaan pannukakkuna maassa. Kiipean takasin taksille.
Kaydaan kattoon luolia. Sinne on pieni sisaanpaasymaksu. Muttei me niita luolia nahda kun alue on rajattu ja aidattu. Jotain ihmisten aania kaikuu luolista muttei sinne mene reittia. Yritan saada lippurahat takas, vaikka jotenkin tiedan ettei ne niita rahoja anna. Haistatan pitkat lipunmyyjille. Alas luolille ois kuulemma paassyt, jos ois kiivenny turva-aitojen yli, mutta sita ei suositella kun se on niin vaarallista. Siis ei mitaa jarkea!! Naytan viela kasimerkkeja lipunmyyjille kun palataan taksille. Niiden ois pitany kertoa asiasta ennen ku myi liput.
Mutta tollanen on just niin tyypillista Intiaa. Myohemmin se naurattaa ja tuntuu jotenkin sopoltakin, heti peraan alkaa vahan vituttaan mutta sitten taas naurattaa.
Eniveis, nahdaan myos paikallinen golf-kentta. Nayttaa vahan laskettelurinteen ja pottupellon risteytykselta. Jos ei lyo hole-in-onea niin sita palloa ei varmaan enaa ikina loydy. Tai sitten ne pyorii alas laaksoon ja joku tienaa niilla elantonsa puristamalla niista eteerista oljya.. ken tietaa. Golf-kentan vieressa on Green Valley -nakoalatasanne. Sen entinen nimi oli Suicide Point. Ehka ne golffarit, jotka ei saanu sita hole-in-onea.. ken tietaa.
Saija kay 500 vuotta vanhan puun sisalla. Se on nahtavyys tien varrella, mutta sinnekin pitaa kiiveta vaantyneen verkkoaidan yli. Pistan merkille, etta jos joku myy tien poskessa keskella korpea passion-hedelmaa, siina on joku nahtavyys 50metrin sateella.
Ei ole kolmeen kuukauteen satanut niin vesiputoukset muistuttaa enemman hostellien vuotavia hanoja.
Iltapaivalla kaydaan souteleen Kodaikanalin tekojarvella.
Kuriositeettina: turistit jotka viipyy Intiassa viikon tai pari, pitaa paallaan paikallista asustetta mutta ne ei ole ihan kotonaan niissa; sarit on vahan liian raikeat niiden valkosta ihoa vasten tai housut ei ihan istu. Nama matkalaiset on yleensa keski-ikasia tai vanhempia ja asuu hyvissa hotelleissa.
Perus Intia-hippi reissaa muutamia kuukausia, pojilla on pitka takkunen tukka ponnarilla ja tytoilla on loysat mageet vaatteet ja korut. Perus Intia-hippi ei nayta paikalliselta vaan..no, ruskettuneelta Intia-hipilta. Ikaa 20-30
Sitten on kunnon travellereita, reissaa vuoden tai enemman. Niilla on lyhyet hiukset, reisitaskuhousut ja vaelluskengat. Mikaan niiden ulkoasussa ei viittaa Intiaan, ne on enemman funktionaalisia vaatetukseltaan. Ne on kolmekymppisia tai paalle ja ne matkustaa yksin.
Mina, Saija ja pojat ollaan vahan noita kaikkia.
Kaydaan kattoon hienoja paikkoja. Yks epavirallinen nahtavyys on kreisi, menen sinne yksin. Se on sellanen kallionkieleke. Nojaan sen reunalla vinosti kasvavan puun runkoon ja kurkkaan alas: pudotusta ehka 500 metria. Kelaan etta jos sen puskan juuret pettaa niin mina ja se puska ollaan pannukakkuna maassa. Kiipean takasin taksille.
Kaydaan kattoon luolia. Sinne on pieni sisaanpaasymaksu. Muttei me niita luolia nahda kun alue on rajattu ja aidattu. Jotain ihmisten aania kaikuu luolista muttei sinne mene reittia. Yritan saada lippurahat takas, vaikka jotenkin tiedan ettei ne niita rahoja anna. Haistatan pitkat lipunmyyjille. Alas luolille ois kuulemma paassyt, jos ois kiivenny turva-aitojen yli, mutta sita ei suositella kun se on niin vaarallista. Siis ei mitaa jarkea!! Naytan viela kasimerkkeja lipunmyyjille kun palataan taksille. Niiden ois pitany kertoa asiasta ennen ku myi liput.
Mutta tollanen on just niin tyypillista Intiaa. Myohemmin se naurattaa ja tuntuu jotenkin sopoltakin, heti peraan alkaa vahan vituttaan mutta sitten taas naurattaa.
Eniveis, nahdaan myos paikallinen golf-kentta. Nayttaa vahan laskettelurinteen ja pottupellon risteytykselta. Jos ei lyo hole-in-onea niin sita palloa ei varmaan enaa ikina loydy. Tai sitten ne pyorii alas laaksoon ja joku tienaa niilla elantonsa puristamalla niista eteerista oljya.. ken tietaa. Golf-kentan vieressa on Green Valley -nakoalatasanne. Sen entinen nimi oli Suicide Point. Ehka ne golffarit, jotka ei saanu sita hole-in-onea.. ken tietaa.
Saija kay 500 vuotta vanhan puun sisalla. Se on nahtavyys tien varrella, mutta sinnekin pitaa kiiveta vaantyneen verkkoaidan yli. Pistan merkille, etta jos joku myy tien poskessa keskella korpea passion-hedelmaa, siina on joku nahtavyys 50metrin sateella.
Ei ole kolmeen kuukauteen satanut niin vesiputoukset muistuttaa enemman hostellien vuotavia hanoja.
Iltapaivalla kaydaan souteleen Kodaikanalin tekojarvella.
Kuriositeettina: turistit jotka viipyy Intiassa viikon tai pari, pitaa paallaan paikallista asustetta mutta ne ei ole ihan kotonaan niissa; sarit on vahan liian raikeat niiden valkosta ihoa vasten tai housut ei ihan istu. Nama matkalaiset on yleensa keski-ikasia tai vanhempia ja asuu hyvissa hotelleissa.
Perus Intia-hippi reissaa muutamia kuukausia, pojilla on pitka takkunen tukka ponnarilla ja tytoilla on loysat mageet vaatteet ja korut. Perus Intia-hippi ei nayta paikalliselta vaan..no, ruskettuneelta Intia-hipilta. Ikaa 20-30
Sitten on kunnon travellereita, reissaa vuoden tai enemman. Niilla on lyhyet hiukset, reisitaskuhousut ja vaelluskengat. Mikaan niiden ulkoasussa ei viittaa Intiaan, ne on enemman funktionaalisia vaatetukseltaan. Ne on kolmekymppisia tai paalle ja ne matkustaa yksin.
Mina, Saija ja pojat ollaan vahan noita kaikkia.
PAIVA 38
Perjantai 13.
Kaydaan aamupaivalla Coaker's Walk -nakoalareitilla. Se on reilu puol kilometria vuorenrinnetta myoten. Nakymat onkin aika hulppeat, sumusta huolimatta.
Otetaan taksi sinne samaan eiliseen ravintolaan, joku Manna sen nimi.. No se on kiinni taas vaikka kyltti vaittaa toista. Ehka se on menny konkkaan, who know's. Ei ainakaan paikalliset.
Katotaan illalla Saijan kans kaksi leffaa, vaikka ois pitany menna nukkuun ajoissa.
Kaydaan aamupaivalla Coaker's Walk -nakoalareitilla. Se on reilu puol kilometria vuorenrinnetta myoten. Nakymat onkin aika hulppeat, sumusta huolimatta.
Otetaan taksi sinne samaan eiliseen ravintolaan, joku Manna sen nimi.. No se on kiinni taas vaikka kyltti vaittaa toista. Ehka se on menny konkkaan, who know's. Ei ainakaan paikalliset.
Katotaan illalla Saijan kans kaksi leffaa, vaikka ois pitany menna nukkuun ajoissa.
PAIVA 37
Mokkimme on vilpoisa. Visa lammittaa takan jaljella olevilla puilla. Ehka tarkenisi menna suihkuun? Pestaan vahan pyykkia ja lahdetaan aamupalalle. Huono oloni jatkuu. Taidan kayda tanaan laakarissa.
Vuokraamme jarvenrannalta pyorat. Vuokraaja tuunaa niita hiki hatussa kuntoon. Aika ramat, mutta otamme ne kuitenkin. Kierramme jarven, pojat ovat selkarepussa. Pyllyni on mustelmilla ekan 100 metrin jalkeen.
IIltapaivalla viiletamme pyorilla alamakeen sairaalaan. Government hospital. Hoito ja laakkeet ilmaisia. Laakari kieltaa minulta oljyiset ja mausteiset ruuat. Katukeittiot pannaan, vain hyvat ravintolat kelpaavat. Remember to eat lots of fruits! Kelpaa.
Hurjan alamaen ja jarruttelusta uupuneiden kasiemme jalkeen on luonnollisesti luvassa rankka ylamaki. Etsimme turisti-infoa, jalat on ihan muussina. Loydamme vihdoin paikan (joka olikin muuttanut ihan sairaalan viereen. kiersimme turhan ylamaki-alamaki -lenkin). Visa kysyy mista voisi ostaa halpaa polttopuuta. "Down, down", sielta alhaalta missa oltiin tunti sitten. En millaan jaksais taas kiiveta takaisin pyorien, poikien ja puukasan kanssa. Me menemme takaisin mokille ja Visa lahtee reippaana etsimaan kyseisen halkopaikan.
Yllari yllari. Ei loydy sielta mihin infossa neuvoivat. Ei lahimailtakaan. Visa palaa tyhjin kasin, raivostuneena ja uupuneena, kiroaa koko (ai minka) turisti-infon. Tyydymme ostamaan vuokraisannalta polttopuut.
Palautamme pyorat ja mina, Leevi ja Pessi otamme pienen hevosen. Visa kavelee ja ottaa kuvia vieressa. Pojat nauttivat kyydista.
Etsimme jarven toisella puolella olevaa ruokapaikkaa. Harhailujen jalkeen, nalkaisten lasten huutaessa, paikka onkin kiinni. JES! Nousu takaisin toiselle puolelle. Ostamme matkan varrelta keksia ja porkkanoita pahimpaan nalkaan. Ravintolassa syon pelkkaa riisia ja salaattia. He eivat pysty muokkaamaan ruokalistaa minun tarpeille. No worries, masu tulee kuitenkin tayteen.
Keitamme illalla viela takkatulen hiilloksilla puuroa ostamassamme pikku kattilassa. Visa keittaa itselleen pannukahvit. Kerrassaan mukavaa touhua. Hyvilla mielin ja vasyneina nukkumaan.
Vuokraamme jarvenrannalta pyorat. Vuokraaja tuunaa niita hiki hatussa kuntoon. Aika ramat, mutta otamme ne kuitenkin. Kierramme jarven, pojat ovat selkarepussa. Pyllyni on mustelmilla ekan 100 metrin jalkeen.
IIltapaivalla viiletamme pyorilla alamakeen sairaalaan. Government hospital. Hoito ja laakkeet ilmaisia. Laakari kieltaa minulta oljyiset ja mausteiset ruuat. Katukeittiot pannaan, vain hyvat ravintolat kelpaavat. Remember to eat lots of fruits! Kelpaa.
Hurjan alamaen ja jarruttelusta uupuneiden kasiemme jalkeen on luonnollisesti luvassa rankka ylamaki. Etsimme turisti-infoa, jalat on ihan muussina. Loydamme vihdoin paikan (joka olikin muuttanut ihan sairaalan viereen. kiersimme turhan ylamaki-alamaki -lenkin). Visa kysyy mista voisi ostaa halpaa polttopuuta. "Down, down", sielta alhaalta missa oltiin tunti sitten. En millaan jaksais taas kiiveta takaisin pyorien, poikien ja puukasan kanssa. Me menemme takaisin mokille ja Visa lahtee reippaana etsimaan kyseisen halkopaikan.
Yllari yllari. Ei loydy sielta mihin infossa neuvoivat. Ei lahimailtakaan. Visa palaa tyhjin kasin, raivostuneena ja uupuneena, kiroaa koko (ai minka) turisti-infon. Tyydymme ostamaan vuokraisannalta polttopuut.
Palautamme pyorat ja mina, Leevi ja Pessi otamme pienen hevosen. Visa kavelee ja ottaa kuvia vieressa. Pojat nauttivat kyydista.
Etsimme jarven toisella puolella olevaa ruokapaikkaa. Harhailujen jalkeen, nalkaisten lasten huutaessa, paikka onkin kiinni. JES! Nousu takaisin toiselle puolelle. Ostamme matkan varrelta keksia ja porkkanoita pahimpaan nalkaan. Ravintolassa syon pelkkaa riisia ja salaattia. He eivat pysty muokkaamaan ruokalistaa minun tarpeille. No worries, masu tulee kuitenkin tayteen.
Keitamme illalla viela takkatulen hiilloksilla puuroa ostamassamme pikku kattilassa. Visa keittaa itselleen pannukahvit. Kerrassaan mukavaa touhua. Hyvilla mielin ja vasyneina nukkumaan.
13.2.2009
PAIVA 36
Keskiviikko.
Aamulla Vattalkundussa. Taysi bussi Kodaikanaliin, lahtee sopivasti samantien.
Matkaa on 50km ja se on nousua koko ajan. Todella upeat nakymat kun bussi hilautuu vuorten rinteita etanavauhtia ylospain. Mutta se etanavauhtikin pelottaa mutkissa, kun ikkunasta avautuu satojen metrien pudotus. Alhaalla nakyy vihreaa sademetsan kaltaista ja valkoisia vuoristopuroja. Kuvien ottaminen on turhaa, kannattaa katsoa vaan ja ihailla.
Kaks tuntia ja paastaan vuoren paalle reilun kahden kilometrin korkeuteen. Meilla on hotellivaraus, mutta se ei osottaudu hintansa arvoiseksi. Sen edesta nakyy yks hienoimmista maisemista mita olen ikina nahnyt, mutta maisemalla on miinuspuolensa: pihalta lahtee jyrkanne, riski jota ei lasten kanssa voi ottaa.
Niinpa paadymme tahan neljan asunnon mokkiin, oma piha, asunnossamme on kaksi huonetta, telkkari, kuuma vesi ja takka. Paivalla on lammin ja yolla kylma, lapset nukkuu vilttikasojen alla, lataan takkaan viela muutaman halon.
Meijan pieni perhe, Intiassa pilvien ylapuolella. Eika tarvinnut kuin uskaltaa.
Coakers Walk ja muita
uusia kuvia
Aamulla Vattalkundussa. Taysi bussi Kodaikanaliin, lahtee sopivasti samantien.
Matkaa on 50km ja se on nousua koko ajan. Todella upeat nakymat kun bussi hilautuu vuorten rinteita etanavauhtia ylospain. Mutta se etanavauhtikin pelottaa mutkissa, kun ikkunasta avautuu satojen metrien pudotus. Alhaalla nakyy vihreaa sademetsan kaltaista ja valkoisia vuoristopuroja. Kuvien ottaminen on turhaa, kannattaa katsoa vaan ja ihailla.
Kaks tuntia ja paastaan vuoren paalle reilun kahden kilometrin korkeuteen. Meilla on hotellivaraus, mutta se ei osottaudu hintansa arvoiseksi. Sen edesta nakyy yks hienoimmista maisemista mita olen ikina nahnyt, mutta maisemalla on miinuspuolensa: pihalta lahtee jyrkanne, riski jota ei lasten kanssa voi ottaa.
Niinpa paadymme tahan neljan asunnon mokkiin, oma piha, asunnossamme on kaksi huonetta, telkkari, kuuma vesi ja takka. Paivalla on lammin ja yolla kylma, lapset nukkuu vilttikasojen alla, lataan takkaan viela muutaman halon.
Meijan pieni perhe, Intiassa pilvien ylapuolella. Eika tarvinnut kuin uskaltaa.
Coakers Walk ja muita
uusia kuvia
PAIVA 35
Tiistai 10/2/2009, viiminen paiva Mamallapuramissa. Ennen check-outia kayn ostaan Saijalle ihmelaaketta vatsavaivoihin. "Electros - oral rehydration salts", pieni vihrea pussukka, sen nimeen Saija vannoo. Se sai vinkin Kalkutan-ystaviltaan. Vahan Suomen Osmosalin tyyppista jauhetta, blandataan veteen ja niin kuin Saija sanoo: jo yksi kulaus tekee ihmeita. Sita ei saa ihan kaikkialta, siksi ostan nelja pakkausta.
Eilinen virus on tuhonnut tahanastiset kuvat muistitikulta. Yritan viela katsoa, jos ne jotenkin sais takaisin, muttei taidot riita. Nettipaikan tyontekija vaatii 20 rupiaa kun kaytin konetta 10min eika mikaan toiminut, ei edes netti. Kerron sillekin miten sen tyopaikan tietokone tuhosi meidan kuukauden kuvat. "En aio maksaa sulle 20 rupiaa ja mun mielesta se on ok", sanon sille, ja se ymmartaa. Virus, pentele. No, ois vaa pitany olla varovaisempi.
Jutellaan ravintolassa englantilaisen miehen kanssa. Hassu tapaus. Se on tullut tanne toiden perassa, nyt se on muutamassa Bollywood-leffassa. Se nayttaa miten yhdessakin leffassa se takaa-ajoi paahenkiloa porraskaytavassa pyssy kadessa. Se laittaa kadet yhteen pyssyksi ja pyorii siina ravintolan lattialla. "Sitten tulen kulman takaa, wham!, kamera zuumautuu kasvoihin", se selostaa. Kreisia !
Jutellaan viela tovi EUsta, globalisaatiosta ja monikansallisista yrityksista. Sen antaa yhteystietonsa. Innokas aija. Silla on sukissa reikia, kainalot vahan hiessa ja aina kun se on tunnekuohun vallassa, sen kasikarvat nousee pystyyn, se nayttaa meille.
Kiiruhdetaan jo bussiin, kun Saija muistaa etta sen pikkuhousut jai hotellin narulle kuivuun. Se palaa hakeen ne ja Pessin housut. Bussissa ei ole ovia lainkaan, Leevi on innoissaan kun kerrankin paasi sellasen bussin kyytiin.
Tunnin paasta ollaan Chengalpattussa, josta on vaihto Vattalkunduun lahtevaan bussiin. Ei millaa loydeta paikkaa mista bussi lahtee. Lopulta joku mies tietaa, ei ihme ettei loydetty, pieni toimisto eika englanninkielista nimea ikkunassa. Taalla puhutaan tamilia, sen kirjotusasu on ihan kasittamaton, siita ei voi paatella mitaan. Pelkkia kaaria ja ympyroita.
Vattalkunduun meneva bussi on mainioa. Siina tosin pyorii DVD, Bollywood-actionia. Tassa nimenomaisessa leffassa on paljon pyssynlaukauksia ja ukkosta. Kaiutin on minun ja Leevin kohdalla. Peitan kadella Leevin korvat ja yritan itse kallistaa paatani niin, etta korvalehteni sieppaisivat vain osan aanista. Se itse asiassa onnistuukin aika hyvin. Lopulta DVD jumittaa ja bussiin laskeutuu ihana, ihana hiljaisuus.
Eilinen virus on tuhonnut tahanastiset kuvat muistitikulta. Yritan viela katsoa, jos ne jotenkin sais takaisin, muttei taidot riita. Nettipaikan tyontekija vaatii 20 rupiaa kun kaytin konetta 10min eika mikaan toiminut, ei edes netti. Kerron sillekin miten sen tyopaikan tietokone tuhosi meidan kuukauden kuvat. "En aio maksaa sulle 20 rupiaa ja mun mielesta se on ok", sanon sille, ja se ymmartaa. Virus, pentele. No, ois vaa pitany olla varovaisempi.
Jutellaan ravintolassa englantilaisen miehen kanssa. Hassu tapaus. Se on tullut tanne toiden perassa, nyt se on muutamassa Bollywood-leffassa. Se nayttaa miten yhdessakin leffassa se takaa-ajoi paahenkiloa porraskaytavassa pyssy kadessa. Se laittaa kadet yhteen pyssyksi ja pyorii siina ravintolan lattialla. "Sitten tulen kulman takaa, wham!, kamera zuumautuu kasvoihin", se selostaa. Kreisia !
Jutellaan viela tovi EUsta, globalisaatiosta ja monikansallisista yrityksista. Sen antaa yhteystietonsa. Innokas aija. Silla on sukissa reikia, kainalot vahan hiessa ja aina kun se on tunnekuohun vallassa, sen kasikarvat nousee pystyyn, se nayttaa meille.
Kiiruhdetaan jo bussiin, kun Saija muistaa etta sen pikkuhousut jai hotellin narulle kuivuun. Se palaa hakeen ne ja Pessin housut. Bussissa ei ole ovia lainkaan, Leevi on innoissaan kun kerrankin paasi sellasen bussin kyytiin.
Tunnin paasta ollaan Chengalpattussa, josta on vaihto Vattalkunduun lahtevaan bussiin. Ei millaa loydeta paikkaa mista bussi lahtee. Lopulta joku mies tietaa, ei ihme ettei loydetty, pieni toimisto eika englanninkielista nimea ikkunassa. Taalla puhutaan tamilia, sen kirjotusasu on ihan kasittamaton, siita ei voi paatella mitaan. Pelkkia kaaria ja ympyroita.
Vattalkunduun meneva bussi on mainioa. Siina tosin pyorii DVD, Bollywood-actionia. Tassa nimenomaisessa leffassa on paljon pyssynlaukauksia ja ukkosta. Kaiutin on minun ja Leevin kohdalla. Peitan kadella Leevin korvat ja yritan itse kallistaa paatani niin, etta korvalehteni sieppaisivat vain osan aanista. Se itse asiassa onnistuukin aika hyvin. Lopulta DVD jumittaa ja bussiin laskeutuu ihana, ihana hiljaisuus.
9.2.2009
PAIVA 34
Maanantai 9.2.
Merella on killeriaallot eika uiminen onnistu. Olispa ne viela isommat, etta vois surffaa. No ei taalla vois kuitenkaan, huono ranta siina mielessa. Aallot on nii lyhyita. Lansirannikolla sitte.
Lounaan saaminen on mahdottomuus kun kello on vasta 11. Kysyn tarjoilijalta:"Do you serve lunch?". "Yes, please sit down", se vastaa. Se kattoo kun istutaan, ja tulee sitten luoksemme ja sanoo: "Lunch no possible." Aika vekkuli tarjoilija. No yhessa toisessa paikassa syodaan santsiaamupala, vaaranlaiset pannarit, jotka o sisalta raakoja. Turistiravintolat, harvoin saa rahoille vastinetta. Kaydaa paikkareiden jalkee kauempana kaveleen ja syomaan paikallisten mestassa. Niissa on paljon edullisempaakin.
Tokkaan muistitikun nettikahvilan koneeseen nii ryokale tartuttaa siihen viruksen. Ois pitany epailla jotain, kun kahvilan pitaja sanoi: "Maybe you can try this computer."
Junalippuja ei saada kun koululaisilla on joku loma nyt ja ne liikkuu paljon. Seukki mahis ois vasta maaliskuun alussa. Otetaan bussiliput kohti Kodaikanalia. Bussissa on vahan ikava matkustaa pitkaa matkaa kun pojat skitsahtaa, tama etappi on 8h, yon yli, sujunee hyvin jos pojat vain nukkuu.
Mulla on univaikeuksia ja psykedeelisia painajaisia oisin, aamusin kestaa aina tovi etta kaynnistyy. Uus tuuletin edesauttaa poikien nukkumista ja Saijankin, kattelin niita viime yona. Ollaan me aikamoinen pesue.
jotai uusia kuvia osoitteessa http://s497.photobucket.com/albums/rr339/visadoraduncan/
Merella on killeriaallot eika uiminen onnistu. Olispa ne viela isommat, etta vois surffaa. No ei taalla vois kuitenkaan, huono ranta siina mielessa. Aallot on nii lyhyita. Lansirannikolla sitte.
Lounaan saaminen on mahdottomuus kun kello on vasta 11. Kysyn tarjoilijalta:"Do you serve lunch?". "Yes, please sit down", se vastaa. Se kattoo kun istutaan, ja tulee sitten luoksemme ja sanoo: "Lunch no possible." Aika vekkuli tarjoilija. No yhessa toisessa paikassa syodaan santsiaamupala, vaaranlaiset pannarit, jotka o sisalta raakoja. Turistiravintolat, harvoin saa rahoille vastinetta. Kaydaa paikkareiden jalkee kauempana kaveleen ja syomaan paikallisten mestassa. Niissa on paljon edullisempaakin.
Tokkaan muistitikun nettikahvilan koneeseen nii ryokale tartuttaa siihen viruksen. Ois pitany epailla jotain, kun kahvilan pitaja sanoi: "Maybe you can try this computer."
Junalippuja ei saada kun koululaisilla on joku loma nyt ja ne liikkuu paljon. Seukki mahis ois vasta maaliskuun alussa. Otetaan bussiliput kohti Kodaikanalia. Bussissa on vahan ikava matkustaa pitkaa matkaa kun pojat skitsahtaa, tama etappi on 8h, yon yli, sujunee hyvin jos pojat vain nukkuu.
Mulla on univaikeuksia ja psykedeelisia painajaisia oisin, aamusin kestaa aina tovi etta kaynnistyy. Uus tuuletin edesauttaa poikien nukkumista ja Saijankin, kattelin niita viime yona. Ollaan me aikamoinen pesue.
jotai uusia kuvia osoitteessa http://s497.photobucket.com/albums/rr339/visadoraduncan/
8.2.2009
PAIVA 33
Yritamme vaihtaa hotellia, mutta muut ovat laatuunsa nahden vahan liian tyyriita. Jaamme siis tahan. Vaadimme kattorupelinkorjaajaa. "Today he is coming, I promise." Jeah, we'll see.
Mulla on huono vointi jalleen. Maha on ollut kuralla lahes koko reissun ajan. Kumma homma.
Kayn jalleen ostamassa "laaketta", samaa jauhetta jota Pinky osti Pessille. Tehoaa. Olo paranee heti vahan sita litkua juotuani.
Koko pitka rantaviiva on taynna kuolleita, puoliksi syotyja kaloja. Mita ihmetta? Paikallinen kaupustelija kertoo Visalle, etta kalastajien ollessa vesilla, vahingossa (tai ei) heidan hukkakalasakkinsa tipahti mereen ja sielta huuhtoutui rannalle. Rantahotellien omistajat laittavat tyontekijansa siivoamaan rannan. Uimisemme jaa kuitenkin talta paivalta valiin.
Etsimme jalleen ravintolaa. Menuissa luvataan kaikenlaista, mutta todellisuudessa heilta saa vain muutamaa sorttia. Visalla menee hermot. Kaikki ruoka on samanlaista. Kyllastyttaa. Paasisipa valilla laittamaan itse ruokaa.
Ostan aivan mielettoman ihanat silkkihousut, silkkimekon ja kengat yhdelta kauppiaalta. Han on mukava. Pyytaa meita huomenna teelle. "Not in a business matter, just tea, ok?"
Kuulostaa hyvalta.
Ei vielakaan kattorupelinkorjaajaa. Respan mies ei tiennyt edes koko asiasta. Vihaisena tyontekijoilleen han soittaa meille korjaajan... joka ei osaakkaan korjata koko laitetta. Tuo meille sitten pienemman poytarupelin. On se parempi kuin ei mitaan.
Mietimme seuraava maaranpaata. Kodaikanal? Maybe.. pikkuhiljaa kohti Keralaa kuiteski.
Mulla on huono vointi jalleen. Maha on ollut kuralla lahes koko reissun ajan. Kumma homma.
Kayn jalleen ostamassa "laaketta", samaa jauhetta jota Pinky osti Pessille. Tehoaa. Olo paranee heti vahan sita litkua juotuani.
Koko pitka rantaviiva on taynna kuolleita, puoliksi syotyja kaloja. Mita ihmetta? Paikallinen kaupustelija kertoo Visalle, etta kalastajien ollessa vesilla, vahingossa (tai ei) heidan hukkakalasakkinsa tipahti mereen ja sielta huuhtoutui rannalle. Rantahotellien omistajat laittavat tyontekijansa siivoamaan rannan. Uimisemme jaa kuitenkin talta paivalta valiin.
Etsimme jalleen ravintolaa. Menuissa luvataan kaikenlaista, mutta todellisuudessa heilta saa vain muutamaa sorttia. Visalla menee hermot. Kaikki ruoka on samanlaista. Kyllastyttaa. Paasisipa valilla laittamaan itse ruokaa.
Ostan aivan mielettoman ihanat silkkihousut, silkkimekon ja kengat yhdelta kauppiaalta. Han on mukava. Pyytaa meita huomenna teelle. "Not in a business matter, just tea, ok?"
Kuulostaa hyvalta.
Ei vielakaan kattorupelinkorjaajaa. Respan mies ei tiennyt edes koko asiasta. Vihaisena tyontekijoilleen han soittaa meille korjaajan... joka ei osaakkaan korjata koko laitetta. Tuo meille sitten pienemman poytarupelin. On se parempi kuin ei mitaan.
Mietimme seuraava maaranpaata. Kodaikanal? Maybe.. pikkuhiljaa kohti Keralaa kuiteski.
PAIVA 32
Lauantai
Emme voineet nukkua hyonteisverkon alla, se oli kuin SAUNA! Onneton kattorupelimme ei paastanyt verkon lapi yhtaa ilmaa. Revimme verkon Visan kanssa keskella yota alas... ei paljoa auta.
Lahdemme heti aamupalan jalkeen rannalle Leevin toivomuksesta. Huonosti nukutun yon jalkeen pojat ovat kiukkuisia. Eras paikallinen vuokraa aurinkovarjoja pieneen hintaan. Kun paatan yhden vuokrata, miehen vaimo ei suostu siirtymaan vaan pyytaa meita menemaan seuraavan varjon alle. Ihmiset ovat taalla royhkeampia kuin aiemmin.
Pessi kiukuttelee ja yritan saada sen nukkumaan. Huuto yltyy. Vieressa istuva saksalainen nainen tulee huivinsa kanssa paikalle ja kysyy, jos yrittaisimme keinuttaa Pessin uneen hanen huivissaan. Niinpa kokeilemme. Pikkuhiljaa Pessi rauhottuu, mutta heraa aina huutaen kun laskemme hanet alas. Nainen lainaa huivinsa meille, voimme palauttaa sen myohemmin kun asumme samassa majatalossa.
Jatkamme Visan kanssa keinutusta. Kun laskemme alas, Pessi nousee huutaen istumaan ja spytaa. Koko aamupala makaa nyt siina naisen uudella kauniilla huivilla. Heh. Meidan tuuriamme. Huuhdomme Pessin seka huivin suolaisessa merivedessa.
Nukumme pitkat paikkarit hotellihuoneessa.
Iltapaivasta kiertelemme vahan kaupunkia. Kaymme kauniissa puistossa, jossa on kaiverrettuja kallioita ja luolia. Kiipeamme korkeimmalle kalliolle ja ihailemme punaisena hehkuvaa auringonlaskua, kauniita peltoja ja palmumetsia.
Paatan maistaa kalaa. Lohta mies sanoo. Odotan talta ruualta paljon, olemmehan kalastajien kylassa. Mutta mika pettymys! Lohi on ylikypsennetty, hieman kuiva ja mauton. Haaveilen aitini ja isani grillikaloista.
Laitamme kaikki aikaisin nukkumaan. Hyonteisverkko jaa jalleen laittamatta. Tyontekijan lupaama korjaaja ei ole saapunut ja onneton rupelimme keikkuu katossa tulikuumana.
Pessi parka. Saaskien syoma iho ei saa vielakaan rauhaa.
Emme voineet nukkua hyonteisverkon alla, se oli kuin SAUNA! Onneton kattorupelimme ei paastanyt verkon lapi yhtaa ilmaa. Revimme verkon Visan kanssa keskella yota alas... ei paljoa auta.
Lahdemme heti aamupalan jalkeen rannalle Leevin toivomuksesta. Huonosti nukutun yon jalkeen pojat ovat kiukkuisia. Eras paikallinen vuokraa aurinkovarjoja pieneen hintaan. Kun paatan yhden vuokrata, miehen vaimo ei suostu siirtymaan vaan pyytaa meita menemaan seuraavan varjon alle. Ihmiset ovat taalla royhkeampia kuin aiemmin.
Pessi kiukuttelee ja yritan saada sen nukkumaan. Huuto yltyy. Vieressa istuva saksalainen nainen tulee huivinsa kanssa paikalle ja kysyy, jos yrittaisimme keinuttaa Pessin uneen hanen huivissaan. Niinpa kokeilemme. Pikkuhiljaa Pessi rauhottuu, mutta heraa aina huutaen kun laskemme hanet alas. Nainen lainaa huivinsa meille, voimme palauttaa sen myohemmin kun asumme samassa majatalossa.
Jatkamme Visan kanssa keinutusta. Kun laskemme alas, Pessi nousee huutaen istumaan ja spytaa. Koko aamupala makaa nyt siina naisen uudella kauniilla huivilla. Heh. Meidan tuuriamme. Huuhdomme Pessin seka huivin suolaisessa merivedessa.
Nukumme pitkat paikkarit hotellihuoneessa.
Iltapaivasta kiertelemme vahan kaupunkia. Kaymme kauniissa puistossa, jossa on kaiverrettuja kallioita ja luolia. Kiipeamme korkeimmalle kalliolle ja ihailemme punaisena hehkuvaa auringonlaskua, kauniita peltoja ja palmumetsia.
Paatan maistaa kalaa. Lohta mies sanoo. Odotan talta ruualta paljon, olemmehan kalastajien kylassa. Mutta mika pettymys! Lohi on ylikypsennetty, hieman kuiva ja mauton. Haaveilen aitini ja isani grillikaloista.
Laitamme kaikki aikaisin nukkumaan. Hyonteisverkko jaa jalleen laittamatta. Tyontekijan lupaama korjaaja ei ole saapunut ja onneton rupelimme keikkuu katossa tulikuumana.
Pessi parka. Saaskien syoma iho ei saa vielakaan rauhaa.
7.2.2009
PAIVA 31
perjantai
Vaipat pitaa dumpata kadulle kun ne vetaa otokoita puoleensa. Meilla ei ole ollut pusseja niin ollaan heitetty ne sellasenaan kadulle. Aamulla yksi tati tiuskii Saijalle, heh, linnut oli lennattany vaippoja sen tontille.
Bussi Mamallapuramiin. Tama on lepposa paikka. Heitetaan kamat hotelliin ja mennaan rannalle. Aika isoa aaltoa taallakin, Pessi vieroksuu, mutta Leevi tykkaa. "Ihan niinku vuoristorata", Leevi sanoo, kun kellun sen kans aalloissa.
Hotellihuone on kuuma ryokale, kun tuuletin ei toimi oikein. Kuumotamme tyontekijaa, se lupaa korjata asian huomenna.
Saija vasaa taas uutta henna-kuvaa, nilkkaan. Pakko myontaa, se alkaa olla jo aika hyva tuossa touhussa.
Ollaan taalla varmaan pari paivaa.
Vaipat pitaa dumpata kadulle kun ne vetaa otokoita puoleensa. Meilla ei ole ollut pusseja niin ollaan heitetty ne sellasenaan kadulle. Aamulla yksi tati tiuskii Saijalle, heh, linnut oli lennattany vaippoja sen tontille.
Bussi Mamallapuramiin. Tama on lepposa paikka. Heitetaan kamat hotelliin ja mennaan rannalle. Aika isoa aaltoa taallakin, Pessi vieroksuu, mutta Leevi tykkaa. "Ihan niinku vuoristorata", Leevi sanoo, kun kellun sen kans aalloissa.
Hotellihuone on kuuma ryokale, kun tuuletin ei toimi oikein. Kuumotamme tyontekijaa, se lupaa korjata asian huomenna.
Saija vasaa taas uutta henna-kuvaa, nilkkaan. Pakko myontaa, se alkaa olla jo aika hyva tuossa touhussa.
Ollaan taalla varmaan pari paivaa.
PAIVA 30
Se hotellinomistaja on innoissaan meidan pojista, mutta haluaa kuitenki tietaa miten niilla vessatouhut sujuu kun huoneemme on lakanoita myoten upouusi. "No worries, Leevi osaa jo ite kayda vessassa ja Pessilla on vaipat." Aika hauska juttu, silla aamulla herataan siihen, kun Pessi on tyontanyt sellaset vellit ettei vaippakaan riittany; kakkamatskua on lattialla, niilla upouusillas lakanoilla ja minun hiuksissa, siihen itse asiassa herasinkin kun Pessi hieroi pyllyaan paatani vasten.
Pyyhkimisten jalkeen Saija kaivaa kasiinsa kaiken aerosolillisen mita vain loytaa, jopa vanhan hajuveden kaapin peralta. Odoorit ja jaljet saadaan pois just ennen kuin omistaja astuu sisaan.
Outo elitistinen fiilis kaupungista, varakkaiden ikaantyvien ranskalaisten paratiisi. Ei voida vuokrata pyoria kun ei ole vapaita lastenistuimia. Mennaa moporiksalla 5km paahan ja paastaan taallaolomme aikana ensimmaisen kerran uimaan!
Se muutaman vuoden takainen tsunami myllersi Repos Beachia niin, etta ranta jyrkkenee tosi nopeasti. Sen takia rantaan puskee koko ajan polvenkorkuista vaahtopaata. Aallot on muutenkin kummalliset, niissa on kolme altoa paallekkain.
Pestiin aamulla pyykkia. Saadaan pyykit takas nii mies yrittaa peria 50 extraa, "Lakanat oli aika isoja." Saija selaa vaatteita. "No naa oli aika pienia", ja osottaa pikkuhousujaan. Mies antaa periksi. Mun valkonen t-paita varjaantyi kayttokelvottomaksi, se nayttaa lattialuutulta, mutta samasta syysta Saijan laikikas yopaita nayttaa nyt paremmalta.
Pyyhkimisten jalkeen Saija kaivaa kasiinsa kaiken aerosolillisen mita vain loytaa, jopa vanhan hajuveden kaapin peralta. Odoorit ja jaljet saadaan pois just ennen kuin omistaja astuu sisaan.
Outo elitistinen fiilis kaupungista, varakkaiden ikaantyvien ranskalaisten paratiisi. Ei voida vuokrata pyoria kun ei ole vapaita lastenistuimia. Mennaa moporiksalla 5km paahan ja paastaan taallaolomme aikana ensimmaisen kerran uimaan!
Se muutaman vuoden takainen tsunami myllersi Repos Beachia niin, etta ranta jyrkkenee tosi nopeasti. Sen takia rantaan puskee koko ajan polvenkorkuista vaahtopaata. Aallot on muutenkin kummalliset, niissa on kolme altoa paallekkain.
Pestiin aamulla pyykkia. Saadaan pyykit takas nii mies yrittaa peria 50 extraa, "Lakanat oli aika isoja." Saija selaa vaatteita. "No naa oli aika pienia", ja osottaa pikkuhousujaan. Mies antaa periksi. Mun valkonen t-paita varjaantyi kayttokelvottomaksi, se nayttaa lattialuutulta, mutta samasta syysta Saijan laikikas yopaita nayttaa nyt paremmalta.
PAIVA 29
ke 4.2.
Herataan varhain ja lahdetaan Pondycherryyn. Bussin ikkunoista tuulee lepposasti ja bussi keinuu ku purjelaiva, pojat on innoissaan ja nukkuu koko matkan.
Vaikeuksia saada hotelli. Paadytaan eraan hotellin omistajan systerin kotiin. Tai ei se koti ole, ne on aikeissa tehda siitakin hotellin.
Ei olla syoty oikein mitaan. Etitaan ravintolaa mutta ne on kaikki kiinni kun on juhlapaiva. Eraan ravintolan tyontekija kertoo: "Tanaan ei saa ruokaa koko paivana." Ollaan Saijan kans ihan ihmeissaan. Kaksi lasta huutaa nalkaansa syleissamme ja mies kehottaa ostaan keksia kioskista. Keksia! Onneks riksakuski tietaa avoimen paikan ja paastaan syomaan.
No iltasella ne muutkin raflat ja liikkeet aukeaa, kierrellaan kaupungilla. Vahan sellanen svenska talande battre folket -ilmapiiri, hmm..
Herataan varhain ja lahdetaan Pondycherryyn. Bussin ikkunoista tuulee lepposasti ja bussi keinuu ku purjelaiva, pojat on innoissaan ja nukkuu koko matkan.
Vaikeuksia saada hotelli. Paadytaan eraan hotellin omistajan systerin kotiin. Tai ei se koti ole, ne on aikeissa tehda siitakin hotellin.
Ei olla syoty oikein mitaan. Etitaan ravintolaa mutta ne on kaikki kiinni kun on juhlapaiva. Eraan ravintolan tyontekija kertoo: "Tanaan ei saa ruokaa koko paivana." Ollaan Saijan kans ihan ihmeissaan. Kaksi lasta huutaa nalkaansa syleissamme ja mies kehottaa ostaan keksia kioskista. Keksia! Onneks riksakuski tietaa avoimen paikan ja paastaan syomaan.
No iltasella ne muutkin raflat ja liikkeet aukeaa, kierrellaan kaupungilla. Vahan sellanen svenska talande battre folket -ilmapiiri, hmm..
PAIVA 28
Bye bye uudet tuttavuudet. Otetaan taksi lentokentalle. Sinne paasis bussilla halvemmalla ja kreisin ruuhkan takia taksikuski kaskeekin meidat bussiin. Saan kuskin suostuteltua, laukkujen ja lasten kanssa ahtaassa citybussissa, impossible!
Pessi huutaa kurkku suorana koneessa, nukahtaa sitten. Lento menee hyvin.
Chennai ei kiinnosta. Viedaan kamat hotellille, otetaan samalla selvaa Pondycherrin busseista. Kaydaan iltapalalla viereisessa raflassa, 25v. lokaalipoika humaltuneena alkaa antaa vinkkeja lasten kasvattamiseen. Just.
Syomassa on viiskymppinen suomalaispariskunta, ne reissaa pitkaan, antaa meille matkavinkkeja, ne vinkit otetaan vastaan.
Pessi huutaa kurkku suorana koneessa, nukahtaa sitten. Lento menee hyvin.
Chennai ei kiinnosta. Viedaan kamat hotellille, otetaan samalla selvaa Pondycherrin busseista. Kaydaan iltapalalla viereisessa raflassa, 25v. lokaalipoika humaltuneena alkaa antaa vinkkeja lasten kasvattamiseen. Just.
Syomassa on viiskymppinen suomalaispariskunta, ne reissaa pitkaan, antaa meille matkavinkkeja, ne vinkit otetaan vastaan.
PAIVA 27
Ma 2.2.
Visa valvoi taas melko myohaan. En saa hanta aamulla ylos. Patistelujen jalkeen Visa nousee. Syomme aamupalan mehukojulla. Kengankiillottajapoika saa vihdoin puhuttua meidat ympari. Saamme putipuhtaat kengat jalkaamme.
Nukumme pitkat paikkarit jonka jalkeen lahdemme Nicco Parkiin. Onko tama huvipuisto? Vahan autio ja kolkko..mutta sopo. Laitteissa, joissa me ajamme, ei ole turvavoita. Vanhanaikaiset penkit, joissa vois istua vain selka suorana ja pitaa kiinni. Selkarankaani sarkee.
Visa jaa illalla nukuttamaan poikia kun mina lahden ulos vahan kuvailemaan. Juttelen Jantjeen, Pinkyn ja eraan itavaltalaisen miehen kanssa pitkaan. Juomme chaita ja mehua. Kuuntelen tarinoita lapsuudesta, rakkaudesta, riidoista, kateudesta ja ilosta. Nautin.
Jantjee on kaunis, mietin. Vaikeasta elamastaan huolimatta han nauraa, ei pyyda mitaan ja on kiitollinen kaikesta mita saa. Otamme kuvia meista. Jantjeen pikkusiskolla Pinkylla on kaksi lasta, ensimmaisen sai 15-vuotiaana. Han nayttaa lapsenomaiselta. Kantaa nukkuvaa tytartaan paljain jaloin. Eras nainen lakkasi Jantjeen varpaankynnet, joista Jantjee on ylpea. Han sylkee punaista vahan valia. Purutupakkaa.
Jantjee tekee minulle illanpaatteeksi pienen hennatatuoinnin kateeni. Kiitan ja toivotan hyvat yot. Huomenna lahdemme Chennaihin.
Naita ystavia tulee ikava.
Visa valvoi taas melko myohaan. En saa hanta aamulla ylos. Patistelujen jalkeen Visa nousee. Syomme aamupalan mehukojulla. Kengankiillottajapoika saa vihdoin puhuttua meidat ympari. Saamme putipuhtaat kengat jalkaamme.
Nukumme pitkat paikkarit jonka jalkeen lahdemme Nicco Parkiin. Onko tama huvipuisto? Vahan autio ja kolkko..mutta sopo. Laitteissa, joissa me ajamme, ei ole turvavoita. Vanhanaikaiset penkit, joissa vois istua vain selka suorana ja pitaa kiinni. Selkarankaani sarkee.
Visa jaa illalla nukuttamaan poikia kun mina lahden ulos vahan kuvailemaan. Juttelen Jantjeen, Pinkyn ja eraan itavaltalaisen miehen kanssa pitkaan. Juomme chaita ja mehua. Kuuntelen tarinoita lapsuudesta, rakkaudesta, riidoista, kateudesta ja ilosta. Nautin.
Jantjee on kaunis, mietin. Vaikeasta elamastaan huolimatta han nauraa, ei pyyda mitaan ja on kiitollinen kaikesta mita saa. Otamme kuvia meista. Jantjeen pikkusiskolla Pinkylla on kaksi lasta, ensimmaisen sai 15-vuotiaana. Han nayttaa lapsenomaiselta. Kantaa nukkuvaa tytartaan paljain jaloin. Eras nainen lakkasi Jantjeen varpaankynnet, joista Jantjee on ylpea. Han sylkee punaista vahan valia. Purutupakkaa.
Jantjee tekee minulle illanpaatteeksi pienen hennatatuoinnin kateeni. Kiitan ja toivotan hyvat yot. Huomenna lahdemme Chennaihin.
Naita ystavia tulee ikava.
1.2.2009
PAIVA 26
Pessi porayttaa aamuloysat lakanoille. Saija saa aamujumppaa pyykkitouhussa.
Jutellaan aamulla kauan aikaa paikallisten naisten kanssa. Yks niista ostaa Pessille laaketta mahavaivoihin. Annetaan Sanjeelle lastenvaatteita ja muuta pienta.
Kaydaan mukavassa leikkipuistossa. Pessi hiipii huomaamattamme puiston suurimpaan liukumakeen ja vahan kopauttaa itseaan laskiessaan alas.
Mennaan oikoreittia taideakatemian galleriaan. Meidan pitaa ylittaa piikkilangalla reunustettu aita kirkon takapihalla. Loydan sopivan raon ja hivuttaudun aidan toiselle puolelle. Viela puolitoistametrinen hyppy tiilien yli. Saija alkaa eparoida. Ja sitten joku ukkeli nakee mita meinataan ja haataa meidat pois. Joudutaan kaveleen sitten pitempaa reittia.
Muutamia oikeinkin hienoja teoksia galleriassa. Paikallisessa taidekoulussa taitaa olla paljon variteoriaa.
Taksien kanssa on ollut parempaa onnea viime paivina.
Jutellaan aamulla kauan aikaa paikallisten naisten kanssa. Yks niista ostaa Pessille laaketta mahavaivoihin. Annetaan Sanjeelle lastenvaatteita ja muuta pienta.
Kaydaan mukavassa leikkipuistossa. Pessi hiipii huomaamattamme puiston suurimpaan liukumakeen ja vahan kopauttaa itseaan laskiessaan alas.
Mennaan oikoreittia taideakatemian galleriaan. Meidan pitaa ylittaa piikkilangalla reunustettu aita kirkon takapihalla. Loydan sopivan raon ja hivuttaudun aidan toiselle puolelle. Viela puolitoistametrinen hyppy tiilien yli. Saija alkaa eparoida. Ja sitten joku ukkeli nakee mita meinataan ja haataa meidat pois. Joudutaan kaveleen sitten pitempaa reittia.
Muutamia oikeinkin hienoja teoksia galleriassa. Paikallisessa taidekoulussa taitaa olla paljon variteoriaa.
Taksien kanssa on ollut parempaa onnea viime paivina.
PAIVA 25
31.1. Lauantai
Valvoin eilen ja olen aamulla vasynyt. Syomme aamupalan mehukojulla. Saija juttelee mukavan australialaisen kanssa, mina juoksen Pessin perassa.
Kaymme puistossa. Kentalla pelataan krikettia. Pessi nappaa hevosenkakkaa kasiinsa.
Academy of Fine Artsin galleria on kiinni. Huomenna siella on isot juhlat, menemme silloin.
Nukun vahan aikaa hotellilla. Mennaan sitten kaupungin pohjoisosaan syomaan kiinalaista, ihan hyvaa. Saija ostaa mageen kellon ja Leeville myos, se haluaa prinsessakellon.
Pessilla on ihme heittelykausi paalla. Kaikkea pitaa viskoa. Viinirypaleet saa kyytia.
Menen illalla nettiin. Kavelen ensin Sudder Streetia, mika meno lauantai-iltana. No ei menoa. Paadyn Lindsay Streetille ja menen oluelle. Kreisi pubi, asiakkaat vain miehia niinku kai yleensakin taalla baareissa. Lavalla on viisi naista, jotka laulaa vuorotellen. Se on niin kummallinen, intialaisten lauluaani, miesten ja naisten. Kuka raakkaa kissaa? Mutta niilla on hetkensa ja laulunsa, ja sillon se on oikeinkin hienoa. Katoin eilen telkkarista musakanavalta intialaista trancea. Pari ihan hyvaa piisia.
Miehet antaa tippia naisille. Seteleilla on siivet, niinku strippiluolassa konsanaan. Juuri nyt lavan edessa on mies, joka antaa satasen seteleita viiden sekunnin valein, yhteensa kymmenen. Se on yhta hymya, kun nainen alkaa laulaa sen toivekappaletta.
Miehet sukii itseaan peilin edessa. Ne on about kolmevitosia, pukuhousuissa kauluspaidassa, ylin nappi toki auki, onhan ne vapaalla. Erotun joukosta, mutta kerrankin saan olla rauhassa. All eyes on women.
Ei ole sitaroita eika bongoja. Bandilla on Rolandit ja mikissa infernaalinen kaiku. Valuuko korvistani verta? Eikun se olikin vuotava putki katossa. Siirran tuoliani.
Seinalla on digitaalinen kello, sekunnin tarkkuudella. 11:11:21. Sekuntien siina vaihtuessa silmien edessa havahdun kahteen ajatukseen: olen 26, kohta 27 & on aika palata hotellille.
Valvoin eilen ja olen aamulla vasynyt. Syomme aamupalan mehukojulla. Saija juttelee mukavan australialaisen kanssa, mina juoksen Pessin perassa.
Kaymme puistossa. Kentalla pelataan krikettia. Pessi nappaa hevosenkakkaa kasiinsa.
Academy of Fine Artsin galleria on kiinni. Huomenna siella on isot juhlat, menemme silloin.
Nukun vahan aikaa hotellilla. Mennaan sitten kaupungin pohjoisosaan syomaan kiinalaista, ihan hyvaa. Saija ostaa mageen kellon ja Leeville myos, se haluaa prinsessakellon.
Pessilla on ihme heittelykausi paalla. Kaikkea pitaa viskoa. Viinirypaleet saa kyytia.
Menen illalla nettiin. Kavelen ensin Sudder Streetia, mika meno lauantai-iltana. No ei menoa. Paadyn Lindsay Streetille ja menen oluelle. Kreisi pubi, asiakkaat vain miehia niinku kai yleensakin taalla baareissa. Lavalla on viisi naista, jotka laulaa vuorotellen. Se on niin kummallinen, intialaisten lauluaani, miesten ja naisten. Kuka raakkaa kissaa? Mutta niilla on hetkensa ja laulunsa, ja sillon se on oikeinkin hienoa. Katoin eilen telkkarista musakanavalta intialaista trancea. Pari ihan hyvaa piisia.
Miehet antaa tippia naisille. Seteleilla on siivet, niinku strippiluolassa konsanaan. Juuri nyt lavan edessa on mies, joka antaa satasen seteleita viiden sekunnin valein, yhteensa kymmenen. Se on yhta hymya, kun nainen alkaa laulaa sen toivekappaletta.
Miehet sukii itseaan peilin edessa. Ne on about kolmevitosia, pukuhousuissa kauluspaidassa, ylin nappi toki auki, onhan ne vapaalla. Erotun joukosta, mutta kerrankin saan olla rauhassa. All eyes on women.
Ei ole sitaroita eika bongoja. Bandilla on Rolandit ja mikissa infernaalinen kaiku. Valuuko korvistani verta? Eikun se olikin vuotava putki katossa. Siirran tuoliani.
Seinalla on digitaalinen kello, sekunnin tarkkuudella. 11:11:21. Sekuntien siina vaihtuessa silmien edessa havahdun kahteen ajatukseen: olen 26, kohta 27 & on aika palata hotellille.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)