PAIVA 71

Ke 18.3. Anjuna

Heratys aamukuudelta. Lapsiperhe, aamutoimien jalkeen vasta yhdeksalta markkinoilla.

Ollaan silti ensimmaisten joukossa ja taikauskoiset intialaiset suostuu myymaan halvalla koska uskovat ekan diilin tuovan onnea. Ehka se tuokin, en tieda, mutta moni myyja viela iltapaivalla valittelee kun ei ole myynyt mitaan.

Meista on vajaassa kolmessa kuukaudessa hioutunut aikamoisia kauppamiehia. Ostetaan arvotuotteita murto-osalla pyyntohinnasta. Yritetaan kuitenki olla eettisia, varmistetaan etta kauppa on myos myyjalle hyva, ja usein jatetaan ostamatta jos tuntuu etta epaeettisen halvalla lahtee.

Saija tinkaa 9000 djembe-rummun kahdessa tunnissa 2500 rupiaan, joka on hyva (mutta sen kylla tietaa, kuka sita rumpua joutuu kantaan..). Itse ostan, tadaa, ruoskan! Samanlaisen jolla intialaiset fakiirit piiskaa itseaan. Mustaa nahkaa, uu.

Ja paivan paatteeksi meilla on sellasen sinisen Ikea-kassin verran lisaa tavaraa. What can you do, ostajan markkinat.

Itanaapurimme venalaiset ovat vallanneet Goan monin paikoin. Ne ottaa mallikuvia rannalla. XS - XXL, aina poseeraus kaynnissa ja poikaystavat ja sulhot antaa vinkkeja asentojen suhteen. Myos markkina-alueella heita nakee myymassa, muttei millaan Mustamaen tori -meiningilla: taalla ne myy erikoisia, nuorekkaita ja moninverroin kalliimpia tuotteita kuin paikalliset. Ja kun asiakas on lansimainen turisti, sen perusintianmatkamuiston jalkeen ne erikoiset vaatteet yms. alkaa kiinnostaan. Eika perinteiset paikalliset tuotteet enaa kay kaupaksi.

Juttelen paikallisen miehen kanssa, han pitaa kahvilaa markkina-alueella. Mies ennustaa, etta tata menoa jo legendaarinen Anjuna Wednesday Market kuolee parissa vuodessa. En epaile. Lansimaiset uudisasukkaat ovat jo vallanneet torialueen parhaat kojut, siella on sapina ja ihmisvirta, valkoihoisten bandi soittaa todella huonosti Jimi Hendrixin Purple Hazea, Bacardi Breezerit jaakylmina poydissa, ja kaukana etaalla intialaisnaiset yrittaa myyda liian halvalla korurasioita satunnaisille piipahtajille.

Goalle saavuttuamme olen taas palannut miettimaan turismin (siis meijan pikku perheenkin) vaikutusta. Kahvilanpitaja nostalgiapuuskassa muistelee Goaa 10-15 vuotta sitten, ja poden huonoa omatuntoa. Ehka me oltais voitu ottaa juomavedenpuhdistusjarjestelma Suomesta mukaan, jattany pois pari vaatetta repusta ja antanu tilaa sille, vahentanyt siten osaltamme esim. jatemuovipullojen kasvua.. en tieda.

Valimeren maiden turismi on niin erilaista, kun silla on siella niin pitkat perinteet, mutta taalla, kehittymaisillaan olevassa maassa kaikki on niin haurasta. Ja kun se pilkkahintaan lahteva korurasia tuo silti enemman voittoa kuin paivan uurastus riisipellolla, kai naa on myyjankin markkinat.

markkinamarkkinamarkkinaa siella, markkinaa taalla.. eika mulla ole mitaan venalaisia vastaan, on hyvin todennakoista, etta joskus kirjoitellaan pikkuperhe-blogia kyrillisin kirjaimin. Who knows.

Kahvilanpitaja kertoo myos, kuinka pari vuotta sitten kyyditsi suomalaistyttoa pratkan selassa pitkin kylaa asioita hoitamassa. Tytto puristi miehen hartioista ajon aikana niin kovasti, etta miehella oli kaksi paivaa olkapaat jumissa. Kun han kysyi tytolta, mita han tekee Suomessa tyokseen, tytto vastasi: "Paimennan poroja."

Tapaamme suomalaismiehen, matkustaa yksin 2vkoa. Saavuttuaan Goalle han myos oli alkanut pohtiin asioiden eettista puolta. Ravintolassa, jossa tapaamme ekan kerran, sattumalta takanamme on keski-ikaisten suomalaisten lauma. He ovat punanenaisia, muttei auringosta vaan tyhjista olutpulloista poydallaan. Tiedamme, niin kuin hekin, suomalaisia!, muttemme vaihda sanaakaan. Kuulen heidan keskustelunsa siina missa he meidan, ja tiedamme ettei meilla ole kansallisuuden lisaksi kovinkaan paljon yhteista.

Iltasella kaydaan viela rannalla, etta pojat paasee purkaan energioitaan. Pessin kakkavaipan rullaan jemmaan, mutta 10sek myohemmin kulkukoira tulee vastaani se vaippa suussaa. Hammastykseni on melkoinen. Koira repii vaipan auki ja alkaa lipomaan kakkaa parempiin suihin. Tiedan, etta ne tykkaa Pessin kakasta, kun Gokarnassa koira nuoleskeli Pessin kakat betonilattialta (jonka jalkeen muurahaisarmeija viimeisteli tahrat), mutta taalla koirat on jopa aggressiivisia sen suhteen. Yritan sivistyksen nimissa napata vaipan takaisin, mutta kun koira alkaa murista ja irvistaa mulle, tiedostan ettei se ole luopumassa siita vaipasta. Annan sen nuoleskella kunnes vaippa nayttaa silta kuin sen voisi kayttaa uudelleen. Kun lopulta saan sen kasiini, roskis maaranpaanani, uusi koira tarraa siihen. Nostan vaipan korkealle ilmaan, mutta koira hyppii ja naykkii sita, vaipanhaivenet leijailee ilmassa kuin joissain perversseissa saksalaisissa fetissibileissa konsanaan. Itsesuojeluvaiston pakottamana heitan vaipan johonkin nurkkaan. Mieluummin annan koiralle lapseni kakkavaipan kuin otan silta vesikauhun.

Pari paivaa sitten tapaamamme innokas unkarilainen velikulta kertoo, kuinka poliisi pysaytti sen moottoripyoran. "Ymmarratko, ei ole kohteliasta ajaa valtatiella alushoususillaan", poliisi oli sanonut, johon unkarilainen velikulta: "Ei nama ole alushousut, nama on uimahousut!" En voi arvioida, kumpi osapuoli oli tapahtuneesta enemman nolona.

Intialaismiehet turismin parissa polttavat enimmakseen Marlboroa, eika "bideja", perinteisia rullalle kaarittyja tupakanlehtia. Maaseudulla laihat, lihaksikkaat haarmaantuneet maanviljelijat bidit suussaan on aika hieno naky, taalla pomppomahainen guesthouse-isanta skootterin selassa mallu huulessa on..no, vahemman hieno naky. Mutta samahan se on Suomessakin: juuret ja perinteet on hienoja, mutta harva niista jaksaa pitaa kii.

Guesthousemme tarjoilija, vahan tiukkapiponen, kertoo illalla: tyopaikka maksaa hanelle kaiken elamiseen liittyen, ekstra=palkka=2000rs=40euroa. Han on puolet vuodesta Goalla tienaamassa, toiseksi puoleksi palaa tyttoystavansa luo pohjoiseen samanlaisiin duuneihin. Tyopaivaa on keskimaarin kaikki muut kuin yon tunnit.

Vie tovin etta lansimaistuneen ihmisen mielentila virittyy Intian aallonpituuksille. Oletan, etta ilman lapsia matkaaville se tapahtuu nopeammin. Ajan lisaksi se vaatii vaikeissa oloissa reissaamista, vastoinkaymisia ja erisyisia massiivisia vitutuksia. Mutta kaiken sen selvitettyaan ja hyvaksyttyaan, ah, se on zen: yhtakkia naet syvemmin, kirkkaammin, tunnet ja kosketat enemman, hyvaksyt enemman (paitsi roskittamisen), vapaudut itsekin, hymyilet, jopa naurat, kaikenkaikkiaan olet tietoisempi ja kiinnostuneempi olennoista ymparillasi. 3kk on lyhyt aika mutta lasten kanssa ne kokemukset vastaa ehka tuplasti suurempaa. Silti tunnen, miten kaipaan urbaaniin sekasortoon. Home is where your heart is. Lansimainen dekadenssi, katotaan mihin siina paadytaan.