ti 24.3. Arambol
Aamu venyy ja venyyyyyyyyyyy, ja lopulta saadaan asiat kayntiin vasta puoliltapaivin. Sillon pojat on taas paivaunivasyneita ja Leevi saa viiltohaavan nettikahvilan ovesta jalkaansa. Ollaan kuitenki hoidettu pyorat allemme, joten pysymme suunnitelmassamme.
Ajetaan kaikki nelja yhden skootterin paalla pohjoiseen Querim-rannalle. Siella ei ole juuri ketaan, mutta ranta ei ole kovin hyva emmeka siksi viivy kauaa.
Kauempana on tyomaa, nayttaa kaatopaikalta. Otan videokameran ja lahden kattoon mita siella puuhataan. Se ei osottaudukaan kaatopaikaksi, jotain kivenlohkareita ne siella kasaa. Tyontekijat ovat kylalta, en tavoita ketaan englantia puhuvaa. Kuvaan hieman, vapaaehtoiset ja innokkaat poseeraa kuin Vuoden lehtikuvaan. Miehet, naiset ja lapset on yhessa, ruokatauko. Kun tyo jatkuu, miehet palaavat kivenlohkareille, naiset joidenkin narukasujen pariin ja lapset pesee astioita. Miesporukka viittoo minulle, ja lopulta olen heidan mukana ojentamassa lohkareita edelliselta aijalta seuraavalle jonossa. Semmosia 10-20kilosia palikoita, vahan mua kuumottaa kun ei ole Jalaksen turvakengat jalassa, mutta eipa ole noilla aijillakaan, ei kaikilla edes sandaaleja.
Rannalla on pieni ravintola, jonka omistaja lopulta kykenee valaisemaan minua: ne vasaa siina muuria, eroosiota ja mahdollista tsunamia vastaan. Tyot on alkanu pari kk sitten, ja intialaiseksi tyomaaksi se oli jo edennyt yllattavan pitkalle (muurin pohja oli jopa suora!). Muurin on tarkoitus olla 200m pitka, 3m korkea ja valmistua 14kkn paasta. Rispekt !
Kun on nelja yhden skootterin paalla, vauhtia viiskymppia, tie on kapea ja kuoppainen, juuri sillan kohdalla, ilmassa polisee hiekkaa ja roskapusseja, ja vastaan tulee paikallisbussi, intialaisittain keskella tieta, siina on kuulkaas vanha mopojatkakin kieli keskella suuta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti