1.3.2009

PAIVA 53

Lauantai/sunnuntaiyo.

Pojat on jo nukkumassa. Ollaan Saijan ja Harryn kaa juteltu tuntitolkulla. Saija makaa hammockissa, chillaa ja filosofoi meijan kaa.

Pessi tipahti sangysta lattialle hetki sitten, mutta on ok, levyttaa nyt X-asennossa.

Harry diilas itelleen taksikuskin, mutta ku on aika lahtea, se kuski on nostanu hintaa. Harry tilttaa se pilke silmissaan: "What?! We agreed 600!". Se ottaa kengan kateensa ja heiluttaa sita muka heittaakseen ja huutaa silla klassisella saksanmurteisella englannilla: "Fuck you, fucker!". Sitten se kysyy meilta oliko se hyva tapa kiroilla. Olen nauranut minuutin putkeen koko hassakkaa. "You did allright", vastataan. Se keraa kledjunsa ja hyppaa taksiin ja 5min kuluttua moottori kaynnistyy. Ne sai sovittua, Harry hoitaa, se on nii omalaatunen aija.

Seuraava ei kohdistu kehenkaan tiettyyn, vaan reissuhavaintojen yhteenvetona pikemminkin..

Mina&Saija, lasten vuoksi, matkustetaan erilaisella silmat auki -asenteella kuin moni muu. Sita ei voi tavis matkamies kasittaa, miten paljon lapsiperheenpaat lukee ymparistoa. Ruosteenraatelema tuulettimensiipi ehtis repia kaulavaltimon poikki ennenku korttelista katkeaa sahko. Ummista silmasi hetkeksi, niin lapsesi voi kuolla. Vaikka ne kuolis Varanasissa (=ykosluokassa Nirvananaan), se ei ateistista lannenasukkia lohduta. Asetelma siis on, etta et halua lapsiesi kuolevan. Joten pidat silmasi auki.

Monille Intia on toinen maailma. Kun tapaamme brittilaiset biitsilla vetamassa kanneja, tajuaa etta niille se on toinen maailma ku meille. Iltaset dokaukset ja lompakonhukkaamiset on niille Intiaa. Ne selviaa siita vaan soittamalla aidille ja WesternUnioniin. Lasten kans on eri juttu. Sita on koko ajan tietonen, missa sun Leatherman, purjehdusnaru, jeesusteippi (<- ala lahde ilman noita reissuun), passi, kasidesi ja lompakko on.

Uskalikot ostaa itelleen loysat vaatteet ja huilun, kiinnittaa sen repun ulkopuolelle kattotaskuun, syo rakalassa riisia kasin 20m hostelliltaan, ja on niin humaltuneita Intiasta, niin kannissa Intiasta, etta ummistaa silmansa kunhan vain kuplassaan kaikki on edullista ja helpohkoa. Lansimaan rahat taskussa koko ajan itella on kontrolli, valkoinen jumala.

Me ollaan lasten takia missattu valtaosa turistikokemuksista, mutta saatu senki edesta selviytymiskokemuksia. Kun toiselle lapsista nousee vajaan 40n asteen kuume, sita on aika vitun tiedostavana niiden ja ympariston tilanteesta. Jo denguen ja malarian takia. Ja jos toinen meista vanhemmista on delhybellyn takia sairaalassa, sen vaikutus on valtava.

Eli siis, kun koko ajan on skarppina, nakee vaaryyksia ja epakohtia paljon. Siksi on varmaan rauhoittavaa tsillaa Goalla lankkarihotellissa nousuhumalassa silmat puoliummessa ja ihastella Intian vareja. Totuus kuitenkin on, etta taalla on moni asia vahan viturallaan, ja lasten kanssa matkustaessa sen todella kohtaa. Silti paivaakaan emme vaihtaisi.

Tassa valissa Saija korostaa maan hyvia puolia. Vastapainona kaikelle paskalle ovat kultaiset paikalliset. He kertovat elamastaan avoimesti ja sydamellaan (vaikeistakin asioista). He elavat hetkessa iloiten pienista asioista, valittavat vahan vaikka surevatkin paljon. Heille meidan lapset ovat heidankin lapsiaan. Sen rakkauden nakee heidan silmistaan.

Ja tama kulttuuri! Se on jotain mita lansimaissa ei voisi koskaan kohdata. Pienetkin juhlat jarjestetaan taysilla, kaikki ovat tervetulleita mukaan. Vareja, rukouksia, hymya ja kiitosta. Paivallakin eras riutunut paikallinen oransseissaan hyppasi yhtakkia kadulle levein hymy naamallaan. Lauloi ja tanssi kadet kohotettuna taivaisiin. Valilla nosti hyppysen hiekkaa kasiinsa ja pyorahteli rukouksensa tahdissa. Sitten hymyili ja kumarsi meille namastea. Yksinkertainen vaikuttava hetki.

Kylla. Intian monet kasvot.

Huomaa muuten, etta on luppoaikaa, kun tekstit alkaa menna niin pohtiviks.

Tormataan Om Beachilla ongelmaan, johon ei osattu varautua. Rankkojen kokemusten jalkeen taa rantaelama ei enaa tunnukaan miltaan. Ja meilla olis viela kuukausi jaljella. Seuraavaks mennaan kait Hamppiin semikalliokiipeileen, mutta mitas sitte ? Ei Goalla voi olla kauaa, ihanhan tylsistyy. Ollaan alustavasti viimeisille viikoille suunniteltu viela viiminen HC-etappi pikkukylien lapi. Tai jotain. Saas naha.

1 kommentti:

  1. Hyva juttu! Sai mutki kommentoimaan eka kertaa.

    Ihailen kylla miten jaksatte lasten kans kierrella - se vaatii tietynlaista luonnetta. Tuntuu etta taa matkustaminen on valilla rankaa kahestaakin, saati sitten lapsiperheella. Naa Intian kaupungit imee mehut, mutta se johtuu varmaan siita etta on asunu koko elamansa Lapissa ja asennoitunu rantalomalle. Mutta me, vastuuton nuoripari, saadaan kuitenkin levata maaranpaassa.

    Olot ei oo aina kovin kummoset, mutta osaapa arvostaa sita mita itella on Suomessa. Ihmiset on kuitenkin iloisia ja vahaan tyytyvaisia. Ja meidat matkaajat otetaan ilolla vastaan ja paastaan valmiin ruokapoydan aareen.

    Kanneja ei oo viela vetasty ku tuntuu etta on aina vaha varuillaan ja niin poikki pimean tullessa ja sitte heraa aikasin auringonnousuun. Mut taytyy tuo yoelamakin testata. Teille se on varmaankin hieman arilaista..:)

    Ootte tosiaankin HC-reissaajia. Taa meidan kolme viikkoa tuntuu niin kamaselta teidan kolmeen kuukauteen verrattuna. Nahdaan aivan eri Intiat. Mutta ehkapa joskus pitempaankin! Ehka naamme sitte Goalla kun siella piipahdatte!

    T:Hanna ja popokammonen kasedesi-ukko

    VastaaPoista