Lauantai, vika päivä Mumbaissa. Pojat ei millään nukaha päiväunille, mikä on ihan hyväkin, pitää kohta kuitenki elää eri kellonajassa.
Huoneessamme on naarmunen tummanruskea lautalattia. Kodaikanalia lukuunottamatta lattiat on ollu poikkeuksetta kaakelia. Suomessa kävellään varmaan taas muovin päällä.
Katon tuuletin ei viilennä juurikaan. Oon usein tuijotellu just lattioita ja kattotuulettimia Intiassa. Peruskoomailua. Käsittämätöntä, mutta reissumme hienoin tuuletin ei ole varakkaan kaupungin kalliissa hotellihuoneessa. Se oli Varanasin rähjäsen rautatieaseman laiturilla nro 7. Kullattu kattotuuletin, paljon yksityiskohtia. Se hohti siinä hämärässä loisteputkivalossa edukseen. Tuntu että sillä hetkellä se viilensikin juuri oikean verran. Vaikkei se ollu edes päällä. Muistan siellä asemalla tapaamani tytön, se oli Quebecista, menossa Kolkataan ystävän häihin. Se tyttö oli silminnähden shokissa Intiasta, muistan sen pelokkaat kasvot. Jos oisin sillon tienny, että Kolkata o melkeen ku Helsinki, oisin voinu rohkasta sitä. Mut enpä tienny.
Illalla pakataan, poikkeuksellisesti koska viimistä kertaa. Pakatessa yritän olla funktionaalinen, ja Saija tuntuukin olevan tunteellisempi lähdön suhteen. Ollaan silti sujut, Intiamme tiet on lentokenttämatkaa vaille päättyneet, on se outoa muttei harmita. En mää ois jaksanu kovin kauaa enää. Uudet tiet sitten Suomessa.
Emme katokaan Saijan kans leffaa illalla, meillä on herätys 0430, eikä 8h lentoa poikien kanssa jaksa väsyneenä.
India, sleep tight.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti