Kone lähtee ajoissa. Pojat nukkuvat lähes puolet 7 tuntia kestävästä lennosta. Aika jees homma. Eka pitkä elokuva tulee sen aikana. Twilight. Mun kuulokkeista lähtee äänet puolenvälin jälkeen. Pakko vaihtaa Visan kanssa paikkaa. Oon jo koukussa elokuvaan.
Loppumatkasta Pessi saa pienen raivokohtauksen, jolloin edessä olevat penkkimme saavat pientä osumaa. Keski-ikäinen suomalaisnainen kääntyy minuun päin, puoliksi silmiin katsoen ja valittaa kun koko penkkirivi heiluu. Yritän ystävällisesti selittää ettei Pessille nyt oikeen mikään kelpaa ja että yritän kyllä rauhoitella häntä parhaani mukaan. "Mutta kun koko penkkirivi heiluu", nainen jatkaa.
Visalla menee hepet : "Mitä te haluaisitte meidän tekevän?"
Nainen : "En mitään."
Visa : " Jotakinhan te haluatte kun siihen malliin meille valitat. Katsos kun tämä kone on niin erikoinen ettei täällä ole lastenhuonetta jonne voisi mennä lasta rauhoitteleen. "
Nainen: " Mutta kun koko penkkirivi heiluu. "
Visa: " Täällä on vapaana jonkin verran paikkoja, jos vaikka haluatte siirtyä rauhallisemmalle penkkiriville?!"
Nainen ei enää vastaa. Johtuu kait väsymyksestäni ja Pessin kiukuttelusta, mutta naisen töykeä valitus saa mieleni matalaksi ja nielen kyyneleen. Länsimaissa kaikki paine ja odotukset kohdistuu aina vanhempiin. Se on surullista.
Takanani istuva vanhahko suomalainen mies palauttaa kuitenkin toivoni ja hymyni. Hän kyselee matkastamme ja on aidosti sydämellinen. Hän rohkaisee meitä jatkamaan seikkailujamme. Pojat saavat häneltä Mariannekarkkeja ja rauhoittuvat.
Klo. 13.30 Helsinki- Vantaan lentoasema. Ulkoilman lämpötila + 6 celssiusta. Odotamme Tuukkaa ja Roosaa aulassa ja laitan Pessille housut jalkaan (aiemmat kelluvat kakassa). Kun pääsemme ovista ulos vedän keuhkoni täyteen puhdasta, viileää ilmaa. Täällä tuoksuu kevät-talvi!
Voin haistaa sen!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti