Saija lahtee sairaalaan, pojat kattoo piirrettyja ja mina pesen pyykkia. Saija tulee sairaalasta, laakari ei ollutkaan paikalla. Pesen pyykkia, pojat nukahtaa paivaunille, Saija lahtee taas sairaalaan. Muutama tiputuspullo ja huomenna uusi kaynti.
Kaydaan illalla kattoon Keralan alueen perinnetanssia. Meinaan purskahtaa nauruun kun lavalle tepsuttaa kaksi naiseksi tallaytynytta miesta. Eika se tanssia ole vaan enemmankin pantomiimiteatteria. Ihan viihdyttavaa, mutta jotenkin se tuntuu enemman drag showlta. Tuota "tanssia" ne on hajoittanu 300 vuotta, ja voi vain kysya, "Miksi?"
Todennakoisesti siksi, kun joku joskus sai paahansa sellaisen ajatuksen. Ja sitten kaikki alkaa toteuttaa sita ajatusta, taalla kun ei paljoa kyseenalaisteta. Sama naitten maustekauppojen ja koruliikkeitten kanssa: ne vain on. Intialainen yhteiso on kuin yksi iso organismi. Joku saa paahansa perustaa maustekaupan ja kohta niita on kaikkialla. Meilla oli koulussa jo ysiluokalla yrittamisen perusteet ja opittiin mika merkitys erikoistumisella on. Taalla niita ei tunneta. Tavallaan hyva, mutta toisaalta myos tyhmaa.
Kaveltiin paivalla kaupungilla kun korukauppias alkoi houkutella meita liikkeeseensa. Se sanoi etta tulkaa sisalle katsoon, muuten te saatatte menna toiseen liikkeeseen ja ostaa sielta. Sanoin sille etta: "That's laws of business". Se vahan hakeltyi. Saija oli kuitenkin hyvasydaminen ja kavi kattoon sen korut lapi.
Illalla kaydaan kattoon viela toinen koruliike (satojen samanlaisten keskelta). Sen pitaja anelee meita ostaan silta, kun se ei ole myynyt mitaan kahteen paivaan. Ihan kreisia! Ne vain odottaa, etta onni toisi asiakkaan juuri siihen maustekauppaan tai koruliikkeeseen. Ei mikaan ihme etta lansimaiset yritykset markkinointitaitoineen tunkee Intiaan. Surullista.
Ostetaan illalla muovipussillinen hedelmia: kolmikiloinen vesimeloni, iso ananas, viinirypaleita, banaania, ja kaikki maksaa yhteensa 1,5 euroa. Mahtavaa!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti